Euroopassa sijoitusmarkkinoilla toimivien yritysten menettelytapoja määrittelee ja yhtenäistää Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi (Markets in Financial Instruments Directive), joka on implementoitu kansalliseen sijoituspalvelulakiin. Direktiivi tuli voimaan vuonna 2007, jonka jälkeen sitä on uudistettu ja tarkennettu vuosien varrella. Lisäksi sijoituspalveluihin liittyy laajasti muuta sääntelyä, esimerkiksi Euroopan komission asetuksia sekä viranomaisten määräyksiä ja ohjeita. Sääntelykokonaisuudesta käytetään yleisesti nimitystä MiFID.
MiFID määrittelee muun muassa sen, kuinka sijoituspalveluita tarjoavan yrityksen tulee toimia tarjotessaan sijoituspalveluita. Se ohjeistaa tarkasti, mitä tietoja asiakkaalle pitää antaa sijoitustuotteista ja -palveluista. Vastaavasti se määrittelee, mitä yrityksen täytyy selvittää asiakkaastaan, tämän kyvystä ymmärtää sijoituspalveluita ja niiden riskejä sekä mahdollisuuksista kantaa sijoitusten taloudelliset vaikutukset. Lisäksi sääntely ottaa kantaa siihen, kuinka sijoitusten kehittymisestä pitää raportoida ja tietyissä tilanteissa tarvittaessa varoittaa asiakasta.
”Sääntelykokonaisuus on hyvin kattava, ja sen idea on erityisesti yksityisten sijoittajien suojaaminen. Tarkoitus on varmistaa, että asiakkaat saavat reiluja, läpinäkyviä ja heidän tarpeisiinsa sopivia sijoituspalveluja”, sanoo Senior Legal Counsel Mikko Ropponen S-Pankista.
Sijoitustuotteista on annettava kattavat tiedot
Sääntely vaikuttaa osaltaan sijoituspalveluita tarjoavan yrityksen prosesseihin ja näkyy myös asiakkaalle. Vaikutukset saattavat joskus turhauttaa: prosessit voivat tuntua hitailta tai raskailta, ja sijoittaminen hankalalta.
”Esimerkiksi tiedonantovelvoite näkyy asiakkaalle niin, että hän saa valtavasti materiaalia sijoitustuotteista ja -palveluista. Sääntely velvoittaa antamaan asiakkaalle kattavat tiedot muun muassa tuotteiden ja palveluiden sisällöstä, kuluista ja palkkioista sekä riskeistä”, Ropponen kertoo.
Kysymyksillä selvitetään asiakkaan tilanne ja tietotaso
Asiakkaan tiedot on myös selvitettävä perusteellisesti. Digitaalisissa kanavissa tämä voi lisätä kerroksellisuutta, ja kasvokkain tavatessa hieman pidentää kohtaamista. Asiakkaalta selvitetään esimerkiksi hänen tietämystään ja kokemustaan rahoitusvälineistä sekä tavoitteitaan sijoittajana. Lisäksi myös taloudellisella asemalla on merkitystä.
”Meidän on varmistettava, että asiakas ymmärtää sijoitustuotteen ominaisuudet ja riskit tehdessään toimeksiantoja. Vastuumme kasvaa sitä mukaa, mitä kokonaisvaltaisemmin olemme mukana palvelussa, esimerkiksi antaessamme sijoitusneuvontaa. Meidän on varmistettava, että tuote soveltuu asiakkaalle – muuten emme voi suositella sitä. Sääntelyn pitääkin rajata kokonaisuutta, jotta siitä on hyötyä asiakkaalle”, Ropponen sanoo.
Pankeilla on myös muita kuin sijoituspalveluihin liittyviä selvitysvelvoitteita. Sääntely voi rajoittaa sitäkin, mihin kunkin selvityksen tietoja saa käyttää.
”Samaa tietoa voidaan siksi joutua kysymään kahdesti, mikä voi tuntua hämmentävältä.”
Tavoitteena on varmistaa asiakkaan etu
Tarkasti säännellyn prosessin tavoitteena on taata asiakkaan etu. Kun asiakas saa kattavat tiedot sijoituspalveluista ja pankki asiakkaasta, voidaan välttää virheratkaisuja. Tavoitteena on, että asiakas saa parhaiten itselleen soveltuvan sijoituspalvelun tai -tuotteen.
”Sääntelyllä pyritään varmistamaan, että asiakas ei sijoita tuotteeseen, jonka ominaisuuksia ja riskejä hän ei ymmärrä riittävästi tai joka ylittää riskien toteutuessa hänen taloudellisen kantokykynsä. Meidänkin intressissä on suojata asiakasta ja varmistaa laadukas, luotettava ja vastuullinen palvelu”, Ropponen kiteyttää.
