Sisareni (ekonomi) opetti minulle jo kauan aikaa sitten rahan arvoa seuraavasti: jos sinulla on markka ja markalla voisit saada tikkarin, niin mieti kumman omistaminen tuottaa sinulle enemmän iloa, markan vai tikkarin. Tämän opetuksensa ohjaamana samainen sisareni sitten osti opiskelijaperheen niukoilla ruokarahoilla yli 100 markan kynttilän. Hänen miehensä ei ollut aivan samaa mieltä siitä, että kyseisen kynttilän tuottama ilo olisi ylittänyt reilun 100 markan omistamisen ilon...

Rahan arvo ei olekaan absoluuttinen. Eikä muuttumaton. Joskus kahden euron parkkimaksun välttely saa meidät ajamaan korttelin ympäri maksuttoman paikan perässä. Ja kun auto on vihdoin parkissa, saattaa ostoksilla hujahtaa isokin summa rahaa ilman sen suurempia mietintöjä. Rahalla itsessään ei useimmille ole sinällään arvoa, vaan se on erilaisten asioiden mahdollistaja. Ja se, mihin rahaa käytämme, kertoo myös arvoistamme.

Antamisen ilolle ei voi laskea hintaa.

Näin joulun aikaan mietimme, millä lahjalla ilahduttaisimme ystäviämme ja perhettämme. Joidenkin mielestä joulun sanoma on kadonnut kulutusjuhlan keskellä, ja kulkusten sijaan korvissa soi vain kassakoneen piippaus.

Antamisen ilolle ei voi laskea hintaa. Eivätkä kallisarvoisimmat lahjat ole välttämättä niitä, joissa on suurin hintalappu. Hyvä oivallus, kaunis ajatus tai kauan aikaa sitten esitetyn toiveen muistaminen kertovat välittämisestä ja ajan uhraamisesta läheisen lahjan miettimiseen. Ainakin minulle tällaisen lahjan antaminen ja saaminen merkitsee paljon enemmän kuin siihen käytetty rahasumma.

Ja niistä kaikkein arvokkaimmista tunnelman luojista ei joudu maksamaan mitään. Kuten läheisten seurasta tai joulurauhan julistuksesta. Ja kynttilöitä saa hankittua edullisestikin.

Joulua odotellen

Raija