Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin talousennuste: Kohtalaista kasvua kiikarissa – moni miettii nyt säästämistä

5.3.2019

Maailmalla talouden näkymät ovat tummentuneet ja epävarmuus on lisääntynyt. Riskeistä huolimatta talouden pohjavire on kuitenkin monissa maissa vähintään kohtalainen, arvioi S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen. Suomen kasvua kannattelee kotitalouksien kulutus.

Suomen talouden näkymät ovat kohtalaiset kuluvalle vuodelle. S-Pankin uuden talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,6 prosenttia tänä vuonna ja 1,4 prosenttia vuonna 2020.

"Talouskasvua kannattelee kotitalouksien kulutus. Palkankorotukset ja työllisyyden lisäys tukevat kotitalouksien ostovoimaa ja kulutusta, kun taas investoinnit ja vienti kehittyvät maltillisesti", S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen kertoo.

Hirvonen huomauttaa, että kotitaloudet eivät kuluta kaikkia tulojaan, ja kuluttajabarometrin mukaan moni suomalainen harkitsee nyt säästäjäksi ryhtymistä. S-Pankin ennusteen mukaan tällä hetkellä miinusmerkkinen kansantalouden säästämisaste kohenee asteittain vuosina 2019–2020.

"Etenkin pääkaupunkiseudun asukkaat pitävät nykyhetkeä hyvin otollisena ajankohtana aloittaa säästäminen. Hieman yllättäen säästämisinto on ottanut reippaan harppauksen myös Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä Suomen kärkkäimmät säästäjät näyttäisivät löytyvän Kehä III:n sisäpuolelta sekä Oulun seudulta ja Lapista", Hirvonen sanoo.

Asuntomarkkinoilla rauhallista kehitystä

S-Pankin ennusteen mukaan asuntomarkkinoilla nähdään rauhallista kehitystä ja alueiden väliset hintaerot kehittyvät entiseen malliin. Hintojen nousua hillitsee asuntojen runsas tarjonta.

Matalat korot ja keskuspankkien U-käännös rahapolitiikan kiristämisessä pitävät huolen siitä, että asuntovelallisten lokoisat oltavat jatkuvat. Hirvonen arvioi, että Euroopan keskuspankin ohjauskoron nosto siirtyy vuoteen 2020 ja että asuntolainoissa suositut Euribor-korot nousevat rauhallisesti.

"Suomalaiset ovat saaneet nauttia kuluvana vuosikymmenenä euroalueen matalimmista asuntolainojen koroista. Tähän ei tulossa kovin nopeaa muutosta", Hirvonen sanoo.

Maailmantalouden näkymät sumussa

S-Pankin ennusteen mukaan maailmantalouden kasvuvauhti hidastuu 3,4 prosenttiin tänä vuonna. Vuonna 2020 globaali talous kasvaa 3,2 prosenttia. Kasvua hidastavat rahoitusolojen kiristyminen, tuontitullit ja poliittinen epävarmuus.

Maailmantalouden näkymien suurimmat riskit ovat protektionismin nousu ja poliittinen epävarmuus. Lisäksi tuontitullit luovat kitkaa maailmankaupan ja -talouden rattaisiin. Euroopassa suurimman poliittisen riskin muodostaa Italian hallituksen ajama talouspolitiikka. Britannian näkymiä synkentää puolestaan Brexit ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin väläyttelemät autojen tuontitullit iskisivät toteutuessaan pahasti euroalueen talouskasvuun.

"Onneksi huoli siitä, että Yhdysvaltojen keskuspankki (Fed) nostaisi liikaa korkoa ja aiheuttaisi taantuman Yhdysvaltoihin, on pienentynyt", Hirvonen sanoo ja kertoo havainneensa myös muita positiivisia signaaleja.

"Viime aikoina on saatu merkkejä siitä, että Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppakiistassa ja Brexitissä päästäisiin ratkaisuihin, jotka vahvistaisivat talouden toimijoiden luottamusta ja tukisivat talouden kehitystä."

Lue S-Pankin talousennuste

Lisätiedot:
Timo Hirvonen, pääekonomisti, S-Pankki, p. 040 549 2476, timo.hirvonen@s-pankki.fi