Nainen, ota taloutesi rohkeasti haltuun

Suomalaiset naiset ansaitsevat nykyisin paremmin kuin koskaan. Siitä huolimatta naiset katsovat taloutta miehiä lyhyemmällä tähtäimellä ja suhtautuvat siihen negatiivisemmin.

Raha-asiat ovat monille naisille kuin siivoamaton koti, toteaa kouluttaja Leila Simonen kirjassaan Nainen ja raha. Sitä puolta omasta elämästä ei mielellään näytetä ulkopuolisille.

Hyvin yleistä on, että omasta taloudellisesta tilanteesta ei puhuta avoimesti ja rehellisesti edes elämänkumppanin kanssa, kertovat velkaneuvojat.

”Tutkimusten mukaan miehet suhtautuvat talouteen yleensä positiivisemmin ja naiset negatiivisemmin. Naisilla talouteen liittyy enemmän pelkoja kuin miehillä. Usein miehet katsovat pitemmällä tähtäimellä taloutta, naisilla tähtäin on lyhyemmällä aikavälillä”, kertoo erikoistutkija Anna-Riitta Lehtinen Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Miehet ja naiset ottavat kulutusluottoja saman verran, mutta rahat käytetään eri asioihin.

Naisten rahankäyttö on tunnevaltaisempaa

Lehtinen on tutkinut suomalaisten velkaantumista, sijoittamista ja talousosaamista. Hänen mukaansa naiset kuluttavat enemmän arkipäiväisiin asioihin, kuten ruokaan ja lasten menoihin. Miehet kuluttavat ja ottavat lainaa enemmänkin suuriin hankintoihin, kuten autoihin ja elektroniikkaan.

”Kun rahamarkkinat vapautuivat vuonna 1986 ja luotot tulivat vapaasti kaikkien saataville, se näkyi erityisesti naisten ja nuorten luottojen määrän kasvuna. Miehet ja naiset ottavat nykyisin kulutusluottoja saman verran, mutta rahat käytetään eri asioihin”, Lehtinen sanoo.

Vaikka miehet ja naiset ottavat luottoja ja sijoittavat lähes yhtä paljon, Lehtisen mukaan naisten ja miesten tavoissa käsitellä rahaa on yhä sukupuolieroja. Myös Vaasan yliopistossa tehty tuore tutkimus osoittaa, että miehillä on naisia parempi tietämys talousasioissa. Miehet myös puhuvat enemmän raha-asioista toisten miesten kanssa.

”Jo peruskoulussa pojat ovat tyttöjä kiinnostuneempia talouden suurista linjoista, kuten kansantaloudesta. Miesten suhtautuminen rahaan on suoraviivaisempaa ja vähemmän tunnevaltaista”, Lehtinen kertoo.

Kolme kysymystä naisille oman talouden hallinnasta:

Autatko toisia yli varojesi? Velkaneuvojien mukaan naiset ylivelkaantuvat hyvin usein auttaessaan taloudellisesti lapsiaan ja puolisoaan. Muista, että voit auttaa muita vasta, kun omat raha-asiasi ovat kunnossa.

Käsitteletkö stressiä shoppailemalla? Tutkimusten mukaan rahankäyttö on selvästi yhteydessä itsetuntoon ja tunteisiin. Jos itsetunto on heikko tai rakennettu kuluttamisen varaan, stressiä hoidetaan usein ostoksia tekemällä. Mieti, miten voit lievittää stressiäsi ja nauttia elämästä aivan ilmaiseksi.

Käytätkö rahaa, jota sinulla ei ole? Hyvin optimistinen suhtautuminen omaan talouteen voi johtaa talousvaikeuksiin. ”Maksan tämän ensi kuussa” -asenne luottojen käytössä johtaa herkästi elämänhallinnan heikentymiseen. Kuluta järkevästi niiden varojen mukaan, jotka sinulla on oikeasti käytössäsi.

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot