Huolehdi lapsen raha-asioista – poimi helpot vinkit eri ikäkausille

Vakuutus, rahasto, säästöpossu, pankkikortti – lapsen tärkeät raha-asiat muuttuvat lapsen kasvaessa. Lue helpot vinkkimme eri-ikäisten lasten ja nuorten talousasioiden hoitamiseen.



Lapsen syntymä mullistaa perheen arkea monin tavoin. Menoja tulee lisää, ja lisäksi vanhemmat haluavat usein myös säästää lapsen tulevaisuuden varalle. Oli tavoitteena sitten kielikurssi, mopokortti tai pesämuna itsenäistymistä varten, kannattaa samalla opettaa lasta itsekin säästämään ja huolehtimaan raha-asioista.

”Mitä nuorempana saa kytkettyä taloudellisen ajattelun myönteisiin asioihin, sen parempi. Kyse ei ole rikastumisesta vaan siitä, millaisia asioita voi toteuttaa pienemmilläkin summilla: pystyy vaikka tarttumaan tilaisuuteen, kun on hyvä puhelin tarjouksessa”, havainnollistaa tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila S-Pankista.

Mitä nuorempana saa kytkettyä taloudellisen ajattelun myönteisiin asioihin, sen parempi. Kyse ei ole rikastumisesta, vaan siitä, millaisia asioita voi toteuttaa pienemmilläkin summilla.”

Ennen syntymää

Ota lapsen turvaksi vakuutus – ja itsellesi henkivakuutus

Lapsivakuutus takaa lapselle yksityisen sairaanhoidon palvelut olipa kyseessä sitten tavallinen kipakka flunssa tai muu äkillinen tauti, krooninen sairaus tai tapaturma. Vakuutusta olisi hyvä hakea heti ensimmäisen ultraäänitutkimuksen jälkeen. Kun on liikkeellä hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää, vakuutukseen ei tule sairauskohtaisia rajoitusehtoja. Rajoitusehtoja voi tulla vakuutukseen, jos lapsella on jokin sairaus tai sen oire ennen kuin vakuutus on otettu.

Vanhempien henkivakuutukset tuovat perheelle turvaa pahimmilta mahdollisilta yllätyksiltä.

0–5 vuotta

Avaa lapselle tili ja aloita myös säästäminen

Pankkitilin voi avata jo syntymättömälle lapselle, mutta jos tilin haluaa lapsen nimiin, on maltettava nimen rekisteröimiseen asti. Lapsen tilin avaamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus, ja molemmilla on tileihin myös käyttöoikeus.

S-Pankin tileistä S-Tili on tarkoitettu käyttötiliksi. Tilin voi avata helposti S-Pankin Asiakaspalvelupisteissä, jotka löydät Prismoista, suurimmista Sokoksista sekä valikoiduista S-marketeista.

”Tilinumero on kätevä antaa myös esimerkiksi mummille, papalle tai kummille, joka miettii sopivaa lahjaa synttärisankarille. Tilille kertyneistä lahjarahoista voi olla lapselle myöhemmin iso ilo”, muistuttaa myyntipäällikkö Antti Eronen S-Pankista.

Koska lapselle säästämisessä aikahorisontti on usein aika pitkä, säästöille kannattaa hakea myös tuottoa siirtämällä kuukausittain itselle sopiva summa – vaikka vain 10 euroa kuukaudessa – tililtä rahastoon.

”Jos säästöjä on mahdollista kerryttää pidemmän aikaa, esimerkiksi vähintään viisi vuotta, harkitse osakepainotteista rahastoa, jossa säästöille on mahdollista saada parempi tuotto. Miksei suoraan osakkeisiinkin voi säästää, mutta rahasto on helpompi valinta”, Annika Pohtila neuvoo.

Kun säästää säännöllisesti ja pitkäjänteisesti, pienikin kuukausisumma voi vuosien myötä kasvaa mukavaksi potiksi.

6–11 vuotta

Säästöpossu ja pankkikortti opettavat fiksua rahankäyttöä

Kouluiässä lapsi alkaa liikkua itsenäisemmin ja käyttää myös pieniä summia omaa rahaa. Viimeistään tällöin on hyvä aika opettaa häntä käyttämään rahaa fiksusti – siihen säästöpossu ja pankkikortti ovat hyviä keinoja.

”Lapsen omaan säästämiseen vanha kunnon säästöpossu on hyvä. Säästöt kannattaa tallettaa tilille, ja pankkikortilla maksaminen opettaa parhaiten nykyaikaista rahankäyttöä. S-Pankista seitsenvuotias voi saada varmentavan kortin, jolla maksettaessa tilin saldo tarkistetaan aina automaattisesti kassalla”, Antti Eronen kertoo.

Talousasioista tulee lapselle konkreettisia, jos vaikkapa seuraat hänen kanssaan muutaman kerran vuodessa oman rahaston tai osakkeen kurssikehitystä. Myös koulussa aletaan tutustua talouden lainalaisuuksiin, ja on hyvä, jos samoja asioita tulee esiin monesta suunnasta.

12–17 vuotta  

Verkkopankkitunnukset, oma tili ja S-mobiili kännykkään

Omat verkkopankkitunnukset ovat seuraava askel itsenäiseen rahankäyttöön.

”S-Pankissa 12-vuotias voi saada pankkitunnukset, joiden avulla on helppoa seurata vaikkapa tilin saldoa ja tilitapahtumia S-mobiili -sovelluksesta”, Antti Eronen kertoo.

Teini-ikäisillä alkaa olla jo omia säästötavoitteita sekä keinoja ansaita rahaa niitä varten. Itse tienattuja tuloja varten jo 15-vuotias voi avata tilin, johon vanhemmilla ei ole käyttöoikeutta. Samalla tavalla 15-vuotiaana on mahdollista avata myös ASP-tili, jolle nuori voi säästää itse ansaitsemiaan tienestejä ensimmäistä omaa kotia varten.

Nuoren kanssa kannattaa muutenkin suunnitella omien rahojen säästämistä ja sijoittamista. Yhdessä voi miettiä esimerkiksi, miten nuori lähtee keräämään varoja johonkin hänelle tärkeään tavoitteeseen. Kun käytännön talouskasvatus ja taloudenhallinta ovat luonnollinen osa arjen rahankäyttöä, nuoresta kasvaa mitä todennäköisimmin vastuullinen rahankäyttäjä.

18–   vuotta:

Täysi-ikäinen päättää itse rahoistaan ja säästöistään

Kun nuori täyttää 18 vuotta, kaikki muuttuu yhdessä yössä: hän saa käyttöoikeuden tileihinsä ja säästöihinsä, eivätkä vanhemmat enää näe edes saldoja. Viimeistään tässä vaiheessa testataan, miten talouskasvatus on toiminut.

”Kun säästää yhdessä lapsen kanssa, kannattaa samalla muistaa puhua siitä, miten pitkään säästetään ja mitä varten. Silloin ei tarvitse pelätä, että nuori panee rahansa menemään parissa viikossa täysi-ikäiseksi tultuaan”, Annika Pohtila muistuttaa.

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot