Siirry suoraan sisältöön

Millainen sijoituskohde metsä on juuri nyt?

Media on uutisoinut hiilinieluista ja bioinvestoinneista innokkaasti viime aikoina. Poliitikot ja metsäalan tutkijat ovat vuoron perään esitelleet julkisuudessa omia näkemyksiään metsävaroista, hiilinieluista ja siitä, paljonko puuta voidaan kestävästi hakata. Millainen sijoituskohde metsät ovat juuri nyt?

Suomen pinta-alasta 86 prosenttia on metsätalousmaata, ja metsäteollisuus on keskeinen hyvinvoinnin tuoja Suomessa. 

Juuri metsistä saaduilla tuloilla maksettiin aikoinaan pitkälti myös sotakorvaukset, ja sitä kautta Suomen metsäteollisuuskin pääsi kunnolla vauhtiin. Tänä päivänä metsäteollisuus tuo yli viidenneksen Suomen vientituloista ja työllistää erityisesti maakunnissa. Metsät pitävät erityisesti maaseudun elinvoimaisena.

Metsä on hyvä hajautuskohde perinteisten sijoitusomaisuuden luokkien kylkeen.”

Sen lisäksi, että metsät luovat työpaikkoja, metsät muodostavat myös merkittävän osan suomalaisten varallisuudesta. Suomessa on lähemmäksi 700 000 metsänomistajaa, ja yli puolet kotimaan metsämaasta on yksityisessä omistuksessa. 

Suomalaisena metsänomistajana on ollut hienoa huomata viimeisen parin vuoden aikana, että metsäteollisuus lisää investointejaan Suomeen. Tällä hetkellä teollisuudella on suunnitteilla useita uusia tuotantolaitoksia. Investointien ja tuotannon kasvusta huolimatta puuston kasvu ja hiilensidontakyky ovat kuitenkin Suomessa lisääntyneet. Tämä on positiivinen kehityssuunta, ja suurin osa metsäsijoittajista haluaa pitää huolen siitä, että hakkuumäärät pysyvät järkevinä. 

S-Metsärahastossa pyrimme hakkaamaan metsistä puuta keskiarvoisesti vähemmän kuin puusto kasvaa, sillä näin pidämme omalta osaltamme hiilinielua kurissa ja mahdollistamme metsien kestävän käytön myös tulevaisuudessa. Lisäksi sertifioimme ostamamme metsätilat aina, kun lainhuudatukset ja lohkomiset on suoritettu sekä metsät inventoitu. 70 prosenttia metsistämme on FSC-sertifioitu ja loput metsät ovat PEFC-sertifioituja. 

Kaikista edellä mainituista syistä metsien omistaminen on järkevää liiketoimintaa. Alkuvuoden perusteella näyttää myös siltä, että sijoittajien kiinnostus kiinteään omaisuuteen on lisääntynyt voimakkaasti, kun perinteiset sijoitusmarkkinat ovat heiluneet. Metsät ovatkin hyvä hajautuskohde sijoituksille nyt ja tulevaisuudessa.

Näin syntyvät metsärahastojen tuotot

Siihen, miten hyvin metsärahasto tuottaa vaikuttaa moni tekijä. Metsäkiinteistöjen ostamisen lisäksi tuottoon vaikuttaa se, miten hyvin puuston arvo kasvaa, miten hakkuutulot puustosta kehittyvät ja miten maan arvo sekä kantohinnat muuttuvat.

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat