Suomalaiset ovat mökkikansaa ja moni mökkeilee etenkin kesäloma-aikaan. S-Pankin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan mökillä on pitää olla sauna (93 %), jääkaappi (93 %) sekä ranta (87 %). Rannan suosio on jopa hieman noussut, kun kaksi vuotta aiemmin sitä piti tärkeänä 82 prosenttia vastaajista.
“Kyllä suomalaisille mökkeilyn peruspilarit ovat aika muuttumattomat. Mökkeilyyn kuuluu kiinteästi saunominen ja uiminen, mitkä näyttävät hieman jopa nostaneen suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana”, S-Pankin luottojohtaja Mari Govenius sanoo.
Myös S-ryhmän myyntidata osoittaa saunabuumin olevan voimissaan. Prismoissa etenkin puukiukaiden kysyntä on ollut vilkasta tänä keväänä, jolloin mökkikauteen varautuminen oli vilkkaimmillaan. Alkuvuonna myydyistä kiukaista 67 prosenttia on ollut puukiukaita.
“Usein mökille halutaan nimenomaan puukiuas. Tänä vuonna kiukaita on myyty eniten Kouvolassa ja Joensuussa, jotka ovat merkittäviä mökkipaikkakuntia.”, S-ryhmän myyntipäällikkö Oona Lammi kertoo.
Tutkimuksen mukaan seuraavaksi suosituimpina mukavuuslistalla nousevat sähköt (86 %) ja juokseva vesi (70 %). Venettä puolestaan kaipaa hieman yli puolet (59 %) ja ilmalämpöpumppua reilu kolmannes (36 %) suomalaisista. Paljua pitää tärkeänä vain 13 prosenttia vastaajista.
“Mistään luksuksen hakemisesta ei selvästikään ole kyse. Hellekesiin halutaan varmasti helpotusta, sillä kasvava joukko pitää ilmalämpöpumppua tärkeänä. Pumppu auttaa myös mökin lämmityksessä, jolloin mökistä saa helpommin myös talviasuttavan ja siten monikäyttöisemmän vapaa-ajanviettopaikan", Govenius pohtii.
Omalla mökillä viihdytään ja vietetään aikaa
Kyselyn mukaan lähes viidennes (18 %) mökin omistajista on himomökkeilijöitä, jotka viettävät mökillään aikaa jopa yli 100 päivää vuodessa. Toisaalta taas 59 prosenttia mökinomistajista kertoo mökkeilevänsä enintään 50 päivää vuodessa.
Yhteiskäyttömökeillä mökkeilypäivät jäävät huomattavasti harvemmaksi, kun kolme neljästä (76 %) kertoo mökkeilevänsä yhteisellä mökillä maksimissaan 20 päivää vuodessa.
Mökeillä vietetään kerrallaan tyypillisesti melko lyhyitä aikoja ja yli puolet mökkeilijöistä kertoo mökkeilevänsä keskimäärin 1–3 päivää kerrallaan.
“Tutkimuksemme osoitti myös, että yhä useampi suomalainen on nyt mökkihaaveiden äärellä. Omia mökkiunelmia on tärkeä tarkastella paitsi oman talouden ja mökiltä toivottavien ominaisuuksien näkökulmasta, mutta myös siitä vinkkelistä, miten paljon mökillä lopulta haluaa tai pystyy viettämään aikaa”, Govenius sanoo.
Myös mökkimatkan pituus vaikuttaa monella siihen, miten usein mökkeilemään muun arjen keskellä pääsee. Kyselyn mukaan puolelle suomalaisista (51 %) mökkimatkaa saisi kertyä maksimissaan 100 kilometriä ja joka neljäs (25 %) matkustaisi enintään 200 kilometriä.
“Tilanteen realistinen tarkastelu tuo mökkiunelmia lähemmäs muita arjen realiteetteja ja sopivan kokoisen mökkihaaveen toteutumista”, Govenius muistuttaa.
Mökkeilijöistä valtaosa viettää mökillä aikaa tyypillisesti puolison kanssa, mutta noin joka kymmenes (13 %) mökkeilee myös yksin. Lasten kanssa mökkeilee lähes kolmannes (30 %), mutta laajemman suvun kanssa mökkeilee vain 17 % mökkeilijöistä.
“Vaikka tietyt mökkimukavuudet pitävät tiukasti pintansa, on mökkeilystä kuitenkin moneksi. Mökkeily sopiikin hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarjontaa on laidasta laitaan. Mökkejä saattaa myös vapautua tulevina vuosina markkinoille nykyistä enemmän, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Omaan tilanteeseen ja talouteen sopivan kokoisia mökkiunelmia onkin varmasti tarjolla myös jatkossa”, Govenius päättää.
Lue lisää mökkilainasta