Siirry suoraan sisältöön

Markus Lahtinen nimitetty S-Pankin johtoryhmän jäseneksi

4.5.2021

S-Pankin hallitus on nimittänyt Pankkiliiketoiminnan myyntijohtajan Markus Lahtisen konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.5.2021 alkaen.

Markus Lahtinen aloittaa S-Pankin konsernin johtoryhmän jäsenenä toukokuussa. Lahtinen on johtanut S-Pankin Pankkiliiketoiminnan myyntiä kesäkuusta 2020 lähtien.

”Markus on kehittänyt Pankkiliiketoiminnan myyntiä tuloksellisesti ja olen tyytyväinen, että myynti on jatkossa edustettuna suoraan konsernin ylimmässä johdossa. S-Pankista on kasvanut täyden palvelun pankki S-ryhmän asiakasomistajille, ja tuoreiden tutkimusten mukaan meillä on Suomen tyytyväisimmät pankkiasiakkaat”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula sanoo.

Markus Lahtinen on innoissaan uusista tehtävistään. Ennen S-Pankkiin siirtymistään Lahtinen toimi kaupallisena johtajana teleoperaattori Teliassa.

”Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut monipuolisesti pankkitoimintaan, ja näen pankki- ja operaattoritoimialojen välillä paljon yhtäläisyyksiä”, Markus Lahtinen kertoo.

”Haluamme olla ykköspankki yhä useammalle asiakkaallemme. S-Pankilla on samaan aikaan sekä vahva panostus mobiilipalveluihin että kattava alueellinen palveluverkosto, mikä on ehdoton kilpailuetu.”

Lisätietoja:

Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki, p. 010 768 2100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

Markus Lahtinen, myyntijohtaja, S-Pankki, p. 040 22 00 178, markus.lahtinen@s-pankki.fi