Siirry suoraan sisältöön

Petri Viertiö S-Pankin riskienhallintajohtajaksi

17.6.2019

S-Pankin riskienhallintajohtajaksi (CRO) on nimitetty elokuun alusta alkaen diplomi-insinööri Petri Viertiö. Pitkän uran pankki- ja vakuutusmaailmassa tehneestä Viertiöstä tulee myös S-Pankki-konsernin johtoryhmän jäsen. 

S-Pankki vahvistaa riippumattomia riskienhallinta- ja Compliance-toimintojaan entisestään nimittämällä toimintojen johtoon diplomi-insinööri Petri Viertiön. Viertiö siirtyy S-Pankkiin Nordean luottoriskistrategiasta vastaavan johtajan paikalta. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Danske Bankin ja Pohjola Pankin riskienhallintajohtajana.

”Minusta on hienoa päästä osaksi S-Pankin kasvutarinaa ja olen innoissani mahdollisuudesta tulla mukaan kehittämään entisestään suomalaisen pankin riskienhallinta- ja Compliance-toimintoja”, Viertiö kertoo. 

Elokuun alussa S-Pankissa aloittavasta Petri Viertiöstä tulee myös S-Pankki-konsernin johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja Pekka Ylihurulalle. Viertiöllä on vahvaa osaamista riskienhallinnan kokonaisuudesta. Lisäksi hänellä on viime vuosilta arvokasta kokemusta myös ilmastoriskien hallinnasta, joiden merkitys liiketoiminnassa tulee kasvamaan lähivuosina. 

”Petri Viertiö kuuluu kiistatta finanssialan ykkösnimiin riskienhallinnassa ja olen iloinen, että saamme hänestä vahvistuksen johtoryhmäämme”, toimitusjohtaja Pekka Ylihurula sanoo.

Lakiasioista, Compliancesta ja riskienhallinnasta vastannut Jussi Sokka jatkaa lakiasioista ja hallinnosta vastaavana johtajana sekä S-Pankki-konsernin johtoryhmän jäsenenä.

”Liiketoiminnoista riippumattomien riskienhallinnan ja Compliancen eriyttäminen lakiasioista vahvistaa kaikkia toimintoja ja auttaa S-Pankkia vastaamaan muun muassa muuttuvan toimintaympäristön ja lisääntyvän sääntelyn mukanaan tuomiin haasteisiin”, Ylihurula kertoo. 

 

Lisätietoja: Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki, pekka.ylihurula@s-pankki.fi, p. 010 768 2100