Finanssivalvonnalta seuraamusmaksu S-Pankille

18.12.2019

Finanssivalvonnan mukaan S-Pankilla oli puutteita asiakkaiden tuntemiseen liittyvissä prosesseissa vuosina 2014–2017. S-Pankki kehittää asiakkaidensa tuntemiseen liittyviä toimintamalleja jatkuvasti. Pankin asiakkaille ei aiheutunut haittaa prosesseissa olleista puutteista.

S-Pankki on saanut 13.12.2019 Finanssivalvonnalta 980 000 euron seuraamusmaksun asiakkaiden tuntemisprosesseihin liittyvistä puutteista. Lisäksi S-Pankki-konserniin kuuluva FIM Varainhoito Oy on saanut julkisen varoituksen. Finanssivalvonnan mukaan yhtiöillä oli puutteita asiakkaiden tuntemista ja riskiperusteista arviointia koskevissa prosesseissa vuosina 2014–2017.

"Asiakkaiden tuntemiseen liittyvät prosessit ovat tärkeitä koko toimialan luotettavuudelle, joten suhtaudumme asiaan erittäin vakavasti. Finanssivalvonnan päätös koskee prosesseihin liittyviä puutteita. S-Pankkia ei epäillä rahanpesusta", sanoo S-Pankin lakiasiainjohtaja Jussi Sokka.

"Vaikka emme ole kaikilta osin samaa mieltä Finanssivalvonnan kanssa, niin hyväksymme päätöksen. Oman näkemyksemme mukaan esimerkiksi niillä asiakkailla, joilla on tili S-Pankissa vain Bonusten keräämistä varten, on huomattavasti normaalia pienempi rahanpesuriski", Sokka toteaa.

S-Pankki korjasi prosessejaan oma-aloitteisesti jo ennen Finanssivalvonnan tarkastusta ja kehittää 3,1 miljoonan asiakkaansa tuntemiseen liittyviä toimintamalleja jatkuvasti. Toimintatapoja käytiin avoimesti läpi toimialaa valvovien viranomaisten kanssa myös tarkastelujakson aikana.

S-Pankin asiakkaille ei aiheutunut tilanteesta haittaa.

Lisätietoja:

Jussi Sokka, lakiasiainjohtaja, S-Pankki, p. 010 767 9058