Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin pörssimittari: Suomalaisyhtiöillä tiukka loppukiri – sijoittajalle luvassa hyvä osinkokevät

19.2.2018

Suomalaisyhtiöiden liikevaihdot ja -tulokset jatkoivat kasvuaan vuoden 2017 viimeisellä vuosineljänneksellä. Yhä useampi yhtiö on päässyt kasvuun kiinni ja osakesijoittajat palkitaan nyt ennätyskorkealla osinkosummalla. 

Noin kolme neljästä yhtiöstä kasvatti myyntiään edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, käy ilmi S-Pankin uudesta pörssimittarista.

”Myynnin kasvu tuki puolestaan tuloskehitystä ja koko vuoden hyvän kehityksen voi havaita myös kasvavista osingoista”, kertoo FIMin pääanalyytikko Kim Gorschelnik. Yksityispankki ja varainhoitaja FIM on osa S-Pankki-konsernia.

Tämä oli jo viides peräkkäinen kasvuneljännes, kun yhtiöiden liikevaihdot ja -voitot kääntyivät kasvuun loppuvuonna 2016. Laaja-alainen talouskasvu niin Suomessa kuin muualla näkyy positiivisena liikevaihdon kehityksenä.

”Nyt raportoituja lukuja voi pitää vahvoina myös siitä näkökulmasta, että vertailuluvut olivat monen yhtiön kohdalla jo selvästi kovempia”, Gorschelnik sanoo.

Vuoden 2017 loka-joulukuun tulosraporttien positiivisin asia oli liikevaihtojen laaja-alainen kasvu. Noin 75 prosenttia yhtiöistä kasvatti myyntiään vertailujaksoon verrattuna. Tämä kertoo pääanalyytikko Kim Gorschelnikin mukaan siitä, että yhä useampi yhtiö on päässyt kasvuun kiinni.

”Keskimäärin liikevaihto kasvoi 4,2 prosenttia tarkastelussa mukana olevien 79 yhtiön osalta. Tämän positiivisen kehityksen taustalla on talouskasvun kiihtyminen suomalaisyhtiöiden keskeisillä markkina-alueilla”, Gorschelnik sanoo.

Yhteenlaskettuna liikevaihdot kasvoivat 1,9 prosenttia. Tähän vaikutti isoista yhtiöistä Nordean tuottojen lasku. Ilman Nordeaa kasvu oli 2,9 prosenttia.

Euromääräisesti suurimmat liikevaihdon kasvut nähtiin isoissa yhtiöissä kuten Fortum, Neste, SSAB ja Valmet. Rakennussektorilla vauhdikkaimmin kasvoi Lehto Group, jonka liikevaihto kasvoi viimeisellä neljänneksellä peräti 75 prosenttia. Myös YIT:n loppuvuosi sujui odotuksiakin paremmin.

Sektoreista ylitse muiden nousee metsäteollisuus, kuten edelliselläkin vuosineljänneksellä. Kaikki kolme metsäyhtiötä, Metsä Board, Stora Enso ja UPM, paransivat reippaasti tuloksiaan.

”Neste oli yksi viimeisen vuosineljänneksen iloisista tulosyllättäjistä. Hitaampi kasvukaan ei aina ole este voimakkaalle tulosparannukselle – esimerkkeinä Elisa ja erityisesti DNA, jonka tulosparannus oli voimakas”, Gorschelnik sanoo.

Sijoittajalle on edessä hyvä osinkokevät. Osinkosumma nousee uuteen ennätykseen yli edellisen ennätyksen, joka on vuodelta 2007. Lähes kaksi yhtiötä kolmesta nostaa osinkoaan edellisvuodesta. Eniten osinkoaan edellisvuodesta nostavat Alma Media (50 %), DNA (100 %), Finnair (200 %), Lehto Group (55 %), Outokumpu (150 %) ja Vaisala (120 %). Keskimäärin osingon kasvu on noin 10 prosenttia.

Lue S-Pankin pörssimittari loka-joulukuulta

 

Lisätiedot:
Kim Gorschelnik, pääanalyytikko, FIM
puh. 050 338 9734, kim.gorschelnik@fim.com