S-Pankin pörssimittari: Orastavaa kasvua – liikevaihdot kääntyivät nousuun Suomessa

21.2.2017

Suomalaisten pörssiyhtiöiden tilanne näyttää aiempaa valoisammalta. Viime vuoden lopussa yhtiöiden liikevaihdot kääntyivät vihdoin nousuun. Loka-joulukuun tuloksista käy ilmi myös toinen positiivinen talousuutinen.

Kim Gorschelnik, FIMin pääanalyytikko

Suomalaisten pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto kääntyi vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä kasvuun, käy ilmi S-Pankin pörssimittarista.

"Kasvu on vielä varovaista, mutta edeltävien kolmen neljänneksen laskun jälkeen joka tapauksessa positiivista", luonnehtii S-Pankki-konserniin kuuluvan FIMin pääanalyytikko Kim Gorschelnik loka-joulukuun tuloskautta.

Yhtiöt ovat pitkään puolustaneet tuloksiaan kulusäästöillä. Nyt yhtiöiden kustannusten lasku näyttäisi päättyneen ja huomio keskittyy enemmän kasvuun.

"Tämä oli mielestämme tämän tuloskauden mielenkiintoisin havainto", Gorschelnik sanoo.

"Liikevaihtojen kääntyminen nousuun yhdessä alkuvuoden pääosin positiivisten makrouutisten kanssa antaa mielestämme hyvät lähtöasetelmat liikevaihtojen kasvun jatkumiselle kuluvana vuonna."

Suomalaiset pörssiyhtiöt, loka-joulukuu 2016

Varovaista nousua liikevaihdoissa – Nokialle vaikea neljännes

Kotimaisten pörssiyhtiöiden liikevaihdot laskivat tammi-maaliskuussa, huhti-toukokuussa ja heinä-syyskuussa. Erityisesti viime vuoden alku oli vaikea ja liikevaihdot laskivat yli 5 prosenttia.

Tätä taustaa vasten loka-joulukuu oli positiivinen, kun liikevaihdot kääntyivät nousuun. Nousu edellisvuodesta oli kuitenkin edelleen varovaista ja yhteenlaskettuna nousua kirjattiin 1,1 prosenttia. Nokialle viimeinen vuosineljännes oli odotetusti vaikea ja yhtiön liikevaihto laski 13 prosenttia. Ilman Nokian liikevaihdon pudotusta pörssiyhtiöiden liikevaihdot kasvoivat 3,8 prosenttia.

Myös kappalemääräisesti tarkasteluna tilanne parani edellisistä neljänneksistä. Loka-joulukuussa liikevaihtoa kasvatti 59,1 prosenttia yhtiöistä, kun lukema edellisellä neljänneksellä oli 53,3 prosenttia.

Suomalaisten pörssiyhtiöiden myynnin nousu on linjassa yleisen talouskehityksen kanssa, joka vahvistui vuoden 2016 loppua kohti. Myös Suomen talouden käänne näkyy positiivisesti kotimarkkinayhtiöiden liikevaihtojen kasvuna.

"Kuluva vuosi on lähtenyt talouden uutisvirran suhteen positiivisesti liikkeelle, joten liikevaihtojen kasvun voi ennakoida jatkuvan. Tähän vaikuttaa myös inflaation eli yleisen hintatason lievä nousu", Kim Gorschelnik arvioi.

Suomalaiset pörssiyhtiöt, loka-joulukuu 2016

 

Liiketulosten parantuminen hidastui – kustannusten pohja takana

Liikevoitot ilman kertaeriä kääntyivät nousuun viime vuoden heinä-syyskuussa. Loka-joulukuussa yhteenlaskettu liiketulos kääntyi jälleen laskuun Nokian tulospudotuksen myötä. Ilman Nokian vaikutusta yhteenlaskettu liiketulos kuitenkin nousi edellisvuodesta 2,4 prosenttia. Liiketulosten kasvu oli kuitenkin liikevaihdon kasvua hitaampaa, mikä kertoo kustannusten noususta.

Myös kappalemääräisesti tilanne parani edellisistä neljänneksistä. Yhtiöistä 62,5 prosenttia paransi liiketulostaan edellisvuoteen verrattuna, kun edellisellä neljänneksellä parantajia oli 54,3 prosenttia.

Toistaiseksi hintojen nousu on näkynyt voimakkaammin tuotannon alkupäässä, kun esimerkiksi öljyn hinta on kääntynyt nousuun. Kuluttajahintoihin saakka nousu ei vielä juurikaan ole siirtynyt. Yritysten tulosnäkymän kannalta kustannusten nousu on kuitenkin merkittävä asia. Kustannusten noususta mainittiin useamman yhtiön tilinpäätöstiedotteessa. Esimerkiksi metsäyhtiö UPM-Kymmenen tulosparannus jatkui, mutta hieman alkuvuotta hitaammin.

"Tulosten parantumisen pitää jatkossa yhä enemmän perustua liikevaihtojen kasvuun. Tämä tulee arviomme mukaan olemaan sijoittajien keskeinen teema kuluvana vuonna. Alkuvuonna saadut tilastot ja luottamusta kuvaavat indeksit ovat jatkaneet nousua ennakoiden talouskasvun kiihtymistä. Tämä viittaisi siihen, että yhtiöiden liikevaihtojen kasvu jatkuisi. Tämä olisi luonnollisesti positiivinen uutinen talouden ja työllisyyden kannalta", Gorschelnik sanoo.

Suuremmista yhtiöistä voimakkaimmin tulostaan paransivat (yli 20 prosentin parannus edellisvuodesta) muun muassa Cramo, Fiskars, Ramirent, Sampo, Stockmann ja YIT. Suurimpia tulosparantajia olivat molemmat teräsyhtiöt Outokumpu ja SSAB, jotka kääntyivät tappiolta voitollisiksi

Metson ja Outotecin liiketulokset laskivat edelleen voimakkaasti. Liikevaihtojen lasku kuitenkin pysähtyi Outotecin kohdalle, joten pahin näyttäisi olevan takana metallien hintojen käännyttyä nousuun.

Myös Venäjällä merkittävää liiketoimintaa harjoittava Nokian Renkaat paransi vauhtiaan. Liiketulos kasvoi viimeisellä neljänneksellä 14 prosenttia. Pahin näyttäisi olevan Venäjällä takana. Tällä vaikuttaisi positiivisesti Suomen talouteen ja suoraan niihin muutamaan pörssiyhtiöön, joille Venäjä on tärkeä markkina-alue.

Hyvä osinkokevät edessä

Liikevaihtojen kasvun lisäksi toinen positiivinen uutinen on osinkojen nousu. Osinkoa edellisvuodesta korottavien yhtiöiden määrä on noin kaksi kolmasosaa yhtiöistä. Joka kymmenes yhtiö ei jaa osinkoa. Edessä on siis hyvä osinkokevät.

Osinkojen nosto voi toisaalta kieliä siitä, että investointikohteita on vähän. Toisaalta hyvät osingot kertovat myös siitä, että yhtiöiden taseet ovat keskimäärin vahvoja. Osinkoon on oikeutettu, jos omistaa osaketta yhtiökokouspäivänä.

Mielenkiintoinen muutos yhtiöiden osinkojaossa on, että yhä useampi yhtiö jakaa osingon useammassa erässä. Tilinpäätöstiedotteen yhteydessä uudesta käytännöstä kertoivat ainakin Aspo, Fiskars, Ramirent, Wärtsilä ja Verkkokauppa.com. Jo aikaisemmin tämän käytännön on ottanut käyttöön kiinteistöyhtiöt Citycon ja Sponda sekä Telia.

"Mielestämme tasaisempi osinkovirta on positiivista ja toivomme tämän käytännön laajentuvan. Hyviä osinko-osakkeita ovat mielestämme muun muassa Asiakastieto, Elisa, Lassila&Tikanoja, Nordea ja Nokian Renkaat. Näiden viiden yhtiön osinkotuotto on keskimäärin 4,8 prosenttia", Gorschelnik arvioi.

S-Pankin pörssimittari seuraa suomalaisten pörssiyhtiöiden menestystä neljästi vuodessa. Tarkastelussa oli yhteensä 88 yhtiötä.

Lue lisää S-Osakekaupasta

Lue S-Pankin pörssimittari tammi-maaliskuulta 2016

Lue S-Pankin pörssimittari huhti-kesäkuulta 2016

Lue S-Pankin pörssimittari heinä-syyskuulta 2016