Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin rahastovalikoima kasvaa: S-Metsärahastolla kuka vain voi ryhtyä metsänomistajaksi

15.11.2016

S-Pankki tuo markkinoille suoraan metsäkiinteistöihin sijoittavan rahaston. Sijoittaja on vapaa metsän hoitamisvelvoitteista, mutta pääsee nauttimaan kaikista metsänomistamisen iloista.

S-Pankki esittelee uuden rahaston. S-Metsärahasto sijoittaa varallisuutensa pääasiassa Suomessa sijaitseviin metsäkiinteistöihin. Metsäkiinteistöt muodostuvat maa-alueista ja niillä kasvavasta puustosta.

– Metsä on hyvä sijoitustuote ja vähempiriskinen vaihtoehto esimerkiksi osakesijoittamiselle. Vaikka tulisi lama, metsän biologinen kasvu jatkuu, rahastonhoitaja Timo Hakulinen sanoo.

Rahaston etu on normaalia pienempi minimisijoitusvaatimus: Säästämisen S-Metsärahastoon voi aloittaa 200 eurolla, kun vertailukelpoisten kilpailevien kotimaisten rahastojen pienin mahdollinen ensisijoitus on 5 000 euroa.

Viime vuosien tilanne osake- ja joukkolainamarkkinoilla on saanut suomalaiset innostumaan metsäsijoittamisesta. Metsä tarjoaa vakaata tuottoa puiden kasvaessa ja rahavirtaa hakkuutuottojen muodossa. Uudella rahastolla metsään sijoittaminen on vaivatonta.

Metsä sopii suomalaisille

Hakulinen arvioi, että metsä sopii sijoituskohteena hyvin kotimaisille sijoittajille. Metsä on konkreettinen sijoitus, ja historian perusteella se, miten paljon sijoittaja on saanut tuottoja metsästä, ei ole myöskään riippunut vahvasti siitä, miten muut arvopaperimarkkinat ovat kehittyneet.

– Rahasto sopii pitkän aikavälin sijoittajalle, joka haluaa hajauttaa sijoituksiaan korko-, osake- ja asuntosijoituksia laajemmin, Hakulinen sanoo.

Rahastossa S-Pankin varainhoitoyhtiö FIM ja kotimaiset alan ammattilaiset vastaavat metsäkiinteistöjen ostamisesta, myymisestä sekä niiden hoitamisesta. Osaa rahaston metsistä hoitaa avohakkuuttoman metsänhoidon ammattilaisyhtiö Innofor.

– Rahasto huolehtii metsien tehokkaasta hoidosta, mutta samalla huomioi nykysijoittajan korkeat eettiset vaatimukset luonnonvarojen käytössä. Metsänhoidossa pyrimme tasolle, jota kelpaa esitellä ulkomaita myöten. Toivotamme kaikki rahastosijoittajat tervetulleiksi nauttimaan metsistään, Innoforin hallituksen puheenjohtaja Marcus Walsh sanoo.

Rahastonhoitaja Timo Hakulisen mukaan piensijoittajat pääsevät hyötymään suuruuden eduista, sillä rahasto hakee aktiivisesti tehoa sijoittamiseen keskittämällä metsien ostamista, hoitoa ja puukauppaa. Kun metsiä ostetaan isoissa erissä, ne saadaan halvemmalla, ja sama pätee myös puun myyntiin.

– Metsärahasto on huoleton ja palkitseva tapa sijoittaa. Sijoittaja on vapaa metsän hoitamisvelvoitteista, mutta pääsee nauttimaan kaikista metsänomistamisen iloista.  Sijoituksen kasvutuotosta huolehtii FIMin metsätiimi yhdessä maaperän, ilmaston ja auringonvalon kanssa, Hakulinen tiivistää.

Rahasto on auki sijoittajille neljännesvuosittain ja kuluvan neljänneksen merkintäaika päättyy 15.12.2016.

S-Metsärahastosta vastaa S-Pankin varainhoitoyhtiö FIM. S-Metsärahasto on FIM Metsä Erikoissijoitusrahaston S-osuussarja.

Katso lisätiedot ja rahaston ehdot


Lisätietoja antaa:

Timo Hakulinen, rahastonhoitaja, FIM, p. 041 4350 881, timo.hakulinen@fim.com