Siirry suoraan sisältöön

S-Pankki teki vahvan tuloksen

12.2.2014

S-Pankki-konsernin liiketulos vuodelta 2013 oli 27,9 miljoonaa euroa (6,4). Myös pankin vakavaraisuus, 18,2 prosenttia (19,4), oli hyvällä tasolla. Maksuttomat peruspankkipalvelut pitivät yllä tasaista uusien asiakkaiden virtaa ja uudet tulokkaat, S-Säästörahastot ja S-mobiili, keräsivät kiitosta sekä uusilta että vanhoilta asiakkailta.

 

Vuoden 2013 lopussa S-Pankilla oli yli 2,6 miljoonaa maksuttomista peruspankkipalveluista nauttivaa asiakasta. S-Etukortti Visa -maksukortti löytyi vuoden lopussa vajaan 1,4 miljoonan asiakkaan lompakosta ja verkkopankkitunnukset sähköistä asiointia varten oli vuoden loppuun mennessä ottanut noin 1,3 miljoonaa asiakasta.

S-Pankin talletuskanta oli vuoden 2013 päättyessä vajaat 2 532 miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuodenvaihteesta oli noin 60 miljoonaa euroa. Vastaavasti antolainauskanta oli
vuoden lopussa 589 miljoonaa euroa, jossa kasvua vuoden aikana 229 miljoonaa euroa. Otto- ja antolainauksen kehityksen taustalla on sekä voimakas volyymien kasvu että FIMin pankkitoiminnan mukaan tuleminen S-Pankki-konserniin.

S-Säästörahastot ja S-mobiili kovan kysynnän kohteena

– Marraskuun lopussa lanseeratut S-Säästörahastot saivat hyvän vastaanoton ja ennen helmikuun puoltaväliä jo lähes 30 000 S-Pankin asiakasta oli tehnyt sopimuksen rahastosäästämisestä, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kertoo.

Sopimuksen tehneistä asiakkaista 37 prosenttia oli valinnut S-Säästörahasto Rohkean, 50 prosenttia S-Säästörahasto Kohtuullisen ja 13 prosenttia S-Säästörahasto Varovaisen.
Kokonaisuudessaan S-Pankin rahasto- ja varainhoitoliiketoiminnasta vastaavan tytäryhtiön FIMin hallinnoitavat varat olivat vuoden lopussa 2 112 miljoonaa euroa.

Toinen loppuvuoden odotettu uutuus, S-mobiili, on niin ikään saavuttanut jopa ennakoitua suuremman suosion. Erityisesti S-mobiilin käytettävyyttä on kiitelty, eikä ihme, sillä sovellus on rakennettu yhdessä asiakkaiden kanssa.

– S-mobiilin latausmäärä pyörii jo 150 000 paikkeilla ja tahti näyttää pysyvän samansuuntaisena, Ylihurula toteaa tyytyväisenä.


S-Pankki numeroina 31.12.2013


2,6 miljoonaa asiakasta
1,4 miljoonaa myönnettyä S-Etukortti Visaa
1,3 miljoonaa sähköisten palveluiden käyttäjää
2 532 miljoonaa euroa talletuksia
589 miljoonaa euroa myönnettyä luottoa
2 112 miljoonaa euroa hallinnoitavia varoja (FIM)
18,2 %:n vakavaraisuusaste
27,9 miljoonan euron tulos

Lisätietoa: Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh
010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

S-ryhmään kuuluva S-Pankki on suomalainen kauppapankki, jolla on yli 2,6 miljoonaa
asiakasta. Se tarjoaa asiakkailleen palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankki palvelee asiakkaitaan yli 700:ssa S-ryhmän toimipaikassa kautta maan sekä verkkopankissa ja puhelinpalvelussa. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-Etukortin käyttäjille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuutta kuvaava
Avainlippu-tunnus.