Siirry suoraan sisältöön

S-Pankilta ja LähiTapiolalta ensimmäinen yhteinen tuote: S-Arkiturva

2.6.2014

S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajat voivat jatkossa hankkia LähiTapiolan tarjoaman henkivakuutuksen, S-Arkiturvan, S-Pankista. S-Arkiturva on ensimmäinen S-Pankin ja LähiTapiolan yhteinen tuote. Se on osa S-ryhmän ja LähiTapiolan laajempaa yhteistyötä, johon kuuluu mm. 2.6. käynnistyvä Bonus-yhteistyö.

 

S-Arkiturva on edullinen henkivakuutus, joka varmistaa taloudellisen turvan vakuutuksenottajalle ja hänen lähimmäisilleen siinäkin tilanteessa, kun ikävin sattuu. Vain muutamalla eurolla kuukaudessa S-Arkiturva antaa turvan pysyvän työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta.

– S-Arkiturva on erittäin edullinen, alkaen kaksi euroa kuukaudessa. Hinta määräytyy vakuutuksen ottajan iän ja turvan määrän mukaan. Vakuutusturvan määräksi voi valita 10 000, 20 000 tai 30 000 euroa, kertoo S-Pankin henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Marja Pajulahti.

– Yhteistyömme S-ryhmän kanssa on käynnistynyt todella hyvin. Olen iloinen, että voimme tarjota asiakkaille ensimmäisen yhteistyössä valmistellun uuden tuotteen. S-Arkiturva on helppo tapa hankkia turvaa pahimman varalle. Monelta suomalaiselta puuttuu vielä henkiturva
kokonaan, toteaa toimitusjohtaja Minna Kohmo LähiTapiola Keskinäisestä henkivakuutusyhtiöstä.

S-Arkiturvaa voi hakea osoitteessa s-pankki.fi/s-arkiturva. Hakemuksen tekemiseen tarvitaan S-Pankin tai entisen LähiTapiola Pankin pankkitunnukset.

S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajat saavat Bonusta LähiTapiolan kotitalouksille tarjoamista vakuutuksista 2.6. alkaen. Myös S-Arkiturvan vakuutusmaksuista kertyy Bonusta.
Bonusyhteistyö on osa S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän välistä strategista yhteistyötä.

Lisätietoa:

 

Jari Sinkkonen, johtaja, palvelumallit ja ohjaus /henkilöasiakasliiketoiminta, S-Pankki Oy, puh. 010 76 81378, jari.sinkkonen@s-pankki.fi

Minna Kohmo, toimitusjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, puh. 050 556
6507, minna.kohmo@lahitapiola.fi

S-Pankki on S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän omistama suomalainen kauppapankki, jolla on
noin 2,7 miljoonaa asiakasta. Se tarjoaa asiakkailleen palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankki palvelee asiakkaitaan päivittäisissä raha-asioissa lähes 800:ssa S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän toimipaikassa kautta maan. Isommissa elämän käänteissä, kuten asunnon rahoittamisessa tai sijoituspäätösten tekemisessä apuna ovat 100 S-Pankkiiria. Lisäksi S-Pankki palvelee
verkkopankissa, mobiilissa ja puhelinpalvelussa. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuudesta kertova
Avainlippu-tunnus.

LähiTapiola-ryhmä on keskinäinen, asiakkaiden omistama yhtiöryhmä, joka palvelee henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Lähi Tapiolan
alueyhtiöiden verkosto koostuu 19 alueellisesta keskinäisestä vakuutusyhtiöstä sekä pääkaupunkiseudulla alueyhtiön tapaan toimivasta liiketoiminnasta. Omistaja-asiakkaita on lähes 1,6 miljoonaa. Lähi Tapiolan henkilöstömäärä on noin 4 000, josta noin puolet työskentelee alueyhtiöissä.