Siirry suoraan sisältöön

S-Pankki kasvatti läsnäoloaan sosiaalisessa mediassa – tavoitteena positiivinen työnantajakuva

27.2.2013

S-Pankki sukelsi sosiaaliseen mediaan pari vuotta sitten liittymällä Facebookiin. Syksyllä 2012 kauppapankki otti haltuun myös Twitterin. Äskettäin pankki liittyi LinkedIn-palveluun, jonka avulla tavoitellaan tunnettuuden kasvattamista ja positiivisen työnantajakuvan luomista.

 

LinkedIn on maailman suurin ammattilaisten verkosto, johon kuuluu 200 miljoonaa jäsentä ympäri maailman. Yli 420 000 suomalaisellakin on jo profiili palvelussa.

LinkedIn tarjoaa käyttäjälleen muun muassa työelämää koskevia uutisia ja verkostoja sekä ehdottaa käyttäjän urapolulle sopivia työpaikkoja. Erään tutkimuksen mukaan 80 % LinkedInin käyttäjistä hyödyntää palvelua työpaikan etsimisessä ja 70 % yrityksistä käyttää sitä sopivien työntekijöiden löytämiseen.

S-Pankille LinkedIn tarjoaa mahdollisuuden kertoa seuraajilleen avoimista työpaikoista sekä kauppapankin tuoreimmista kuulumisista. Jatkossa sivulle voidaan tuoda esimerkiksi yritysesittelyvideoita sekä nykyisten työntekijöiden kertomuksia S-Pankissa työskentelystä.

– LinkedIn on rekrytoijalle tärkeä kanava, sillä LinkedInin kautta voimme tavoittaa myös passiivisia työnhakijoita, jotka eivät aktiivisesti seuraa perinteisiä työnhakukanavia, toteaa S-Pankin henkilöstöpäällikkö Merja Reinilä. Läsnäolomme LinkedInissä viestii sitä, että olemme aktiivinen, ammattimainen ja nykyaikainen työnantaja.

Seuraa S-Pankkia LinkedInissä kirjoittamalla hakukenttään S-Pankki