Siirry suoraan sisältöön
Eurooppaan sijoittava passiivinen osakerahasto

S-Pankki Passiivinen Eurooppa ESG Osake C

Avaintietoasiakirja (PDF, 51 kt)
Osio otsikolla Rahaston esittely

Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on saada sijoitetuille varoille tuotto, joka vastaa vertailuindeksin tuottoa. Tuotto voi kuitenkin poiketa vertailuindeksin tuotosta esimerkiksi siksi, että rahastossa noudatetaan S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan vastuullisen sijoittamisen periaatteita, joiden mukaisesti kaikkiin indeksin yhtiöihin ei sijoiteta. Lisäksi rahaston salkku muodostetaan muutoinkin vertailuindeksiä pienemmällä yhtiömäärällä optimointia käyttäen.

Riski
Osuuden arvo 12.4.2024
14,8178 €
Tuotto 12 kk*
10,15 %
Tuotto alusta*
7,98 %
Kertasijoitus vähintään 1 000 000 €
29.2.2024

Salkunhoitajan kommentti

Rahaston A-osuussarja tuotti kuukauden aikana 1,62 % ja C-osuussarja tuotti 1,65 %, samalla kun vertailuindeksi tuotti 1,63 %. Euroopan toimialoista helmikuun aikana nousivat eniten informaatioteknologia sekä teollisuustuotteet ja -palvelut. Sen sijaan suurimpia laskijoita olivat julkiset palvelut ja kiinteistösektori. Rahastolle positiivista tuottoa suhteessa vertailuindeksiin toivat ensisijaisesti julkiset palvelut ja harkinnanvarainen kulutus, kun taas negatiivista tuottoa suhteessa vertailuindeksiin toivat ensisijaisesti teollisuustuotteet ja -palvelut sekä rahoitusala.

S-Pankki

Sijoitusten jakautuminen

Rahaston 10 suurinta sijoitusta 27.03.2024

Rahasto Nettoarvosta Muutos
Novo Nordisk A/S 4,39 % 0,21 %
ASML Holding NV 3,94 % 0,02 %
LVMH Moet Hennessy Louis Vuitt 2,45 % -0,1 %
Schneider Electric SE 2,4 % -0,04 %
Ferrovial SE 2,37 % 0,06 %
AstraZeneca PLC 2,1 % 0,12 %
ABB Ltd 2,08 % -0,01 %
Akzo Nobel NV 2,05 % -0,01 %
Novartis AG 1,92 % -0,14 %
SAP SE 1,91 % 0,06 %
Osio otsikolla Palkkiot

Palkkiot **

** Hallinnointipalkkio sisältää säilytyspalkkion.
Merkintäpalkkio tilitetään rahastolle täysimääräisenä.

Rahaston juoksevat kulut sisältävät hallinnointi- ja säilytyspalkkiot sekä mahdollisesti sijoituskohteena olevista rahasto-osuuksista perityt hallinnointi- ja säilytyspalkkiot.

 

S-Pankki Passiivinen Eurooppa ESG Osake Sijoitusrahasto
Oikeushenkilötunnus: 7437004F606ZVX2NKO32
Julkaisupäivä: 21.12.2022

Tiivistelmä

Tämä rahasto edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, eli se on tiedonantoasetuksen 8 artiklan mukainen tuote. Käytännössä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä ominaisuuksia edistetään eri vastuullisen sijoittamisen strategioiden avulla, kuten ESG-integroinnilla ja poissulkemalla.

Rahasto sitoutuu tekemään 40 % kestäviä sijoituksia. Rahasto ei ole sitoutunut tekemään tiettyä määrää taksonomian mukaisia sijoituksia.

Ei kestävää sijoitustavoitetta

Tämä rahasto edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mutta sen tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen.

Vaikka tuotteen tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen, voi rahastoon sisältyä kestäviä sijoituksia. Siltä osin kun rahastoon sisältyy kestäviä sijoituksia, varmistetaan, etteivät sijoitukset aiheuta merkittävää haittaa muille ympäristöllisille tai yhteiskunnallisille tavoitteille. Varmistamme ettei merkittävää haittaa aiheudu seulomalla sijoituskohteemme. Käytännössä selvitämme, tuleeko sijoituskohteena olevan yhtiön liikevaihdosta yli 50 prosenttia tuotteista tai palveluista, joilla on haitallisia vaikutuksia YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tai onko yhtiö osallinen yhteen tai useampaan todella vakavaan kestävän kehityksen tavoitteeseen liittyvään kiistaan tai rikkomukseen. Mikäli jompikumpi näistä toteutuu, katsotaan yhtiön aiheuttavan merkittävää haittaa eikä se siten täytä kestävän sijoituksen kriteereitä.

Lisäksi varmistamme, etteivät kestäviksi sijoituksiksi luokitellut sijoituskohteemme aiheuta merkittävää haittaa rikkomalla kansainvälisiä normeja. Seuraamamme kansainväliset normit koskevat muun muassa ihmisoikeuksia, työelämään liittyviä oikeuksia, ympäristöä ja korruption ehkäisyä.

Tämän rahaston osalta seuraamme myös pakollisia pääasiallisia haitallisia kestävyysvaikutuksia kuvaavia indikaattoreita. 

Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät rahoitustuotteen ominaisuudet

Rahasto edistää muun muassa ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista sekä sosiaaliseen vastuuseen liittyviä ominaisuuksia, kuten ihmisoikeuksien ja työelämän standardien kunnioittamista. Lisäksi rahasto on sitoutunut kestävien sijoitusten vähimmäismäärään. Kestävien sijoitusten tavoitteena on edistää yhtä tai useampaa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta. 

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia hyödyntämällä poissulkevaa menetelmää, normipohjaista seulontaa ja vaikuttamalla yritysten toimintaan.

Sijoitusstrategia

Rahasto on passiivinen osakerahasto, joka edistää ympäristöön- ja/tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia. Rahasto noudattaa S-Pankki Varallisuudenhoitoliiketoiminnan Vastuullisen sijoittamisen periaatteita, Omistajapolitiikkaa sekä Ilmastostrategiaa. Dokumentit löytyvät verkkosivuiltamme.

Käytännössä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä ominaisuuksia huomioidaan eri vastuullisen sijoittamisen strategioiden avulla, kuten poissulkemalla ja omistajavaikuttamisella.

Poissulkeminen on merkittävä strategia kestävyysriskien huomioimisessa. Riskejä pyritään pienentämään jättämällä kategorisesti sijoittamatta ennalta määriteltyjen ominaisuuksien mukaisiin yhtiöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi yhtiöt, joiden liiketoiminta on voimakkaasti hiilestä riippuvaista. Myös yhtiöitä, joiden toiminnan katsotaan olleen yleisesti hyväksyttyjen kansainvälisten normien vastaista, voidaan asettaa poissulun piiriin, mikäli emme katso voivamme vaikuttaa yhtiön toimintaan. Rahasto varmistaa säännöllisesti, ettei se sijoita yhtiöihin, jotka suoriutuvat ESG-asioissa toimialaansa nähden heikoiten.

Rahastossa hyödynnetään myös omistajavaikuttamista eri keinoin. Mahdollisia keinoja ovat: yhtiökokouksissa äänestäminen, suora ESG-aiheinen keskustelua yhtiöiden kanssa ja sijoittajien yhteisvaikuttamiset.

Sijoituspäätöksiä tehdessä arvioimme sijoituskohteidemme hyvää hallintotapaa analysoimalla muun muassa liiketoiminnan etiikkaa, omistajakontrolleja sekä hallituksen ominaisuuksia. Mikäli yhtiöillä on vakavia rikkomuksia hallintotapa-asioissa, voimme joko aloittaa yhtiöön vaikuttamisen tai lisätä yhtiön poissulkulistallemme.

Lisätietoja rahaston yleisestä sijoituspolitiikasta löytyy rahaston avaintietoasiakirjasta.

Sijoitusten osuus

Rahasto sitoutuu tekemään 40 % kestäviä sijoituksia. Rahasto ei ole sitoutunut tekemään tiettyä määrää taksonomian mukaisia sijoituksia.

Lisätietoa rahaston varojen allokoinnista löydät rahaston kestävyysasiakirjoista, jotka löytyvät yllä ”Ehdot ja asiakirjat” – otsikon alta.

Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien seuranta

Käytämme erilaisia ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä indikaattoreita mittaamaan ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumista. Seuraamme indikaattoreita säännöllisesti koko sijoituksen elinkaaren ajan.

Hyödynnämme seurannassa kolmannen osapuolen dataa. Arviomme säännöllisesti käytettyjen datan toimittajien sekä kestävyysindikaattorien ajantasaisuutta. Lisäksi edellytämme, että käyttämämme datan toimittaja arvioi säännöllisesti toimittamansa tiedon ja sen tuottamiseen liittyvän metodologian ajantasaisuutta.

Menetelmät

Käytämme erilaisia ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä indikaattoreita mittaamaan ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumista.

Muun muassa rahaston hiilijalanjälkeä ja päästöjen kehitystä mitataan ja seurataan. Muita seurattavia indikaattoreita ovat yhtiöiden liikevaihto, joka on peräisin ympäristön kannalta positiivisesta liiketoiminnasta. Ympäristön kannalta positiivinen liiketoiminta on tässä yhteydessä ennalta määriteltyä liiketoimintaa, jolla on myönteinen ympäristövaikutus tai joka tuottaa ympäristöratkaisuja. Vastaavaa indikaattoria sosiaalisten vaikutusten osalta seurataan myös. Sosiaalisen vastuun kannalta positiivinen liiketoiminta on tässä yhteydessä ennalta määriteltyä liiketoimintaa, joka tuottaa ratkaisuja sosiaalisiin haasteisiin. Myös sellaisten yhtiöiden, jotka omistavat fossiilisen polttoaineen varantoja, lukumäärää ja näiden yhtiöiden osuutta rahastosta seurataan.

Lisäksi seuraamme kansainvälisten normien rikkomuksia ja varmistamme, että kestävien sijoitusten vähimmäisosuus täyttyy.

Tietolähteet ja tietojen käsittely

Käytämme pääasiallisesti MSCI ESG Research LLC:n tuottamaa tietoa, varmistaaksemme, että ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet toteutuvat.

Varmistamme säännöllisesti, että käyttämämme tieto on laadukasta ja paikkansa pitävää. Lisäksi pyrimme keräämään kestävyyteen liittyviä tietoja mahdollisimman kattavasti kaikista sijoituskohteistamme. Kerättyjä tietoa käsitellään läpinäkyvästi.

Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset

Johtuen siitä, että sijoituskohteena olevat yhtiöt eivät vielä kaikilta osin raportoi kestävyyteen liittyvistä seikoista, perustuu käytössämme oleva tieto osittain arvioihin eikä käytössä oleva tieto kata kaikkia sijoituskohteita. Varmistamme kuitenkin, että tuotetta koskevat kestävyyteen liittyvät vähimmäissitoumukset täyttyvät.

Asianmukainen huolellisuus

Seulomme kaikki sijoituskohteemme säännöllisesti varmistaaksemme, että kestävyyteen liittyvät sitoumukset täyttyvät. Sijoituskohteita analysoidaan ennen sijoituspäätöksen tekoa sekä säännöllisesti sijoitusaikana.

Vaikuttamispolitiikat

Rahasto voi edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia vaikuttamalla sijoituskohteena oleviin yrityksiin. Lisätietoja käytössä olevista vaikuttamiskeinoistamme löydät Omistajapolitiikastamme. Lisäksi raportoimme puolivuosittain Varallisuudenhoitoliiketoiminnan vastuullisuusraportissa toteuttamistamme vaikuttamistoimenpiteistä. Löydät edellä mainitut asiakirjat verkkosivuiltamme.

Nimetty vertailuarvo

Rahaston vertailuarvoksi on nimetty MSCI Europe Climate Paris Aligned Net EUR -indeksi rahaston  edistämien ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksien toteutumiseksi.

Vertailuarvon tavoitteena on torjua ilmastonmuutokseen liittyvä riskejä ja lisäksi se huomioi myös Pariisin ilmastosopimuksessa asetetut ilmaston lämpenemistä koskevat pitkän aikavälintavoitteet. Vertailuarvo on mukautettu 1,5 asteen skenaarion kanssa ja se sisältää esimerkiksi vuosittaisen 10 prosentin hiili-intensiteetin vähennystavoitteen. Vertailuarvo tavoittelee vähintään viidenkymmenen prosentin vähennystä hiili-intensiteettiin emoindeksiin nähden ja painottaa yhtiöitä, jotka asettavat päästövähennystavoitteita sekä yhtiöitä, joilla on korkea valmius vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseen. Lisäksi vertailuarvo painottaa yhtiöitä, joiden liiketoiminta tuottaa ratkaisuja ympäristö- ja ilmasto-ongelmiin. Vertailuarvo alipainottaa suurimpia CO2-päästöjen aiheuttajia sekä yhtiöitä, jotka ovat alttiita ilmastosiirtymäriskeille.

Lisätietoa vertailuarvosta kuten laskemiseen käytettävistä menetelmistä ja tasapainottamisesta on saatavilla rahastoyhtiöstä tai osoitteesta solutions/esg-investing/esg-indexes/climate-paris-aligned-indexes.

Summary in English

This Fund promotes environmental or social characteristics, i.e. it is a product falling under Article 8 of the Sustainable Finance Disclosure Regulation (SFDR). In practice, environmental, social or governance characteristics are promoted through various sustainable investment strategies such as ESG integration and exclusion.

The Fund is committed to making 40% sustainable investments. The Fund is not committed to making a specific number of taxonomy-compliant investments.

 

*Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Tuotossa ei ole huomioitu mahdollisia tuotonmaksuja. Alle vuoden toimineiden rahastojen osuussarjojen osalta tuotto esitetään annualisoimattomana.

Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy. Huomioithan, että sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja ei välttämättä saa takaisin alkuperäistä sijoitustaan. Tutustu ennen sijoituspäätösten tekemistä rahaston rahastoesitteeseen ja sijoittajan avaintietoihin.