Siirry suoraan sisältöön

Pankkikortti lapselle

Lapsi voi saada ensimmäisen pankkikortin täytettyään seitsemän vuotta. Omalla kortilla lapsi voi maksaa itse ja opetella samalla rahan käyttöä. Lapsen pankkikortti toimii kuten tavallinen pankkikortti. Voit tilata pankkikortin lapselle asiakaspalvelupisteellä.

Näin tilaat lapselle oman pankkikortin 

Huoltajat voivat tilata lapselle pankkikortin asiakaspalvelupisteessämme. Jos lapsella on kaksi huoltajaa, myös toisen huoltajan tulee hyväksyä hakemus. Myös lapsen tulee olla paikalla ja sekä lapsella että huoltajilla tulee olla mukana voimassa oleva henkilökortti tai passi henkilöllisyyden todentamista varten. Kortti postitetaan lapsen kotiosoitteeseen. Lapsen S-Etukortti Visa Debit toimii kuten tavallinen pankkikortti: sillä tehdyt tapahtumat veloitetaan aina suoraan korttiin liitetyltä tililtä.  

Suosittelemme varaamaan ajan etukäteen, jolloin asiointi sujuu mutkattomasti ilman jonottamista.  

 

Toisen vanhemman valtuuttaminen

Jos huoltajat eivät pääse paikalle yhdessä, toinen huoltaja voi myös valtuuttaa toisen allekirjoittamaan sopimuksen yksin. Valtakirjan voi täyttää Lapsen pankkiasiointi –palvelussa. Huomioittehan, että tuolloin molempien huoltajien tulee hyväksyä annettu valtuutus Lapsen pankkiasiointi –palvelussa ennen asiointia toimipaikassa. 


Toinen vaihtoehto on tulostaa ja täyttää paperinen valtakirja. Valtakirjalla valtuutuksen antavan huoltajan on oltava S-Pankin asiakas ja valtakirjan tulee olla alkuperäinen.

Tulosta paperinen valtakirja

 

Opeta lapselle turvallinen kortin käyttö

Auta lasta opettelemaan kortin PIN-koodi eli tunnusluku ulkoa. PIN-koodi ja kortti tulee säilyttää erillään. 

Lapsen pankkikortille kannattaa asettaa vuorokausikohtaiset lapsen tavallista kortin käyttöä vastaavat turvarajat ja maantieteellinen aluerajaus jo heti korttia tilatessa. Turvarajoilla määritetään esimerkiksi kuinka paljon kortilla voi maksaa tai nostaa käteistä vuorokaudessa. Aluerajauksella voi rajata kortin toimimaan vain valitsemallasi alueella. Huoltaja voi muuttaa asetuksia myöhemmin olemalla yhteydessä asiakaspalveluun. Lue lisää turvarajoista

Jos kortti tai sen tunnusluku katoaa, ilmoita siitä välittömästi korttien sulkupalveluun puh. 020 333 (pvm/mpm, 24 h/vrk). Ulkomailta soitettaessa numero on +358 20 333. 

Vinkki!
Tallentakaa lapsen kanssa yhdessä sulkupalvelun numero lapsen puhelimeen ja harjoitelkaa tilannetta, jossa katoamisesta pitäisi ilmoittaa.

Kerrytä Bonusta myös lapsen tekemistä ostoista

S-Etukortti Visalla saa Bonusta ja maksutapaetua koko perheen ostoksista S-ryhmässä. Mitä enemmän ostoksia tehdään sitä suurempi bonusprosentti on. Jotta myös lapsen tekemistä ostoista kertyy Bonusta sekä maksutapaetua, tulee lapsi olla liitettynä asiakasomistajatalouteen. Huoltaja voi lisätä alaikäisen perheenjäsenen asiakasomistajatalouteen S-mobiilin Minä-osiossa tai kirjautumalla S-tunnuksella osoitteessa s-etukortti.fi. Kertynyt Bonus maksetaan joka kuun 10. päivään mennessä talouden pääjäsenen etujen maksutilille S-Pankkiin.

Pankkikortti alaikäiselle: vaihtoehdot, ehdot ja rajoitukset

Pankkikortilla voi maksaa ja nostaa käteistä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin sekä tehdä ostoksia myös verkossa. Kortti tarkistaa käytettäessä tilin saldon eli tilillä tulee olla tarpeeksi rahaa ostosta varten. Lapsen pankkikortti on kätevintä liittää lapsen omaan tiliin. Jos lapsen kortti halutaan liittää vanhemman tiliin, tulee lapselle antaa tilinkäyttöoikeus. S-Pankki ei tarjoa luottokortteja alaikäisille. 

Asiakasomistajat ja asiakasomistajatalouteen kuuluvat saavat pankkikortin ilman kuukausi- ja vuosimaksuja.

Pankkikortti ikäraja: milloin lapsi tai nuori voi saada kortin

Lapsi voi saada oman pankkikortin eli S-Etukortti Visa debit –kortin täytettyään seitsemän vuotta.

Usein kysyttyä lapsen pankkikortista

Tarkista verkkopankkitunnuksesi
Voit tarvittaessa tilata uuden tunnuslukutaulukon tai salasanan ja tarkistaa käyttäjätunnuksesi sekä tekstiviestivahvistuksen puhelinnumeron. Voit myös tarkistaa, että S-Pankin verkkopankkitunnuksesi ovat toiminnassa.