Suomen tavallisin Sanna säästää euron kerrallaan

Aika on Niemen perheelle kalleinta omaisuutta, mutta raha mahdollistaa yhteisen vapaa-ajan koko ”jonkkaponkalle”. Säästämisellä Niemet toteuttavat arkisia haaveita mutta varautuvat myös tulevaan.

Syksy väristelee puita hauholaisen peltoaukean laidalla. Viereisellä Lahti–Tampere-tiellä suhahtelee harvakseltaan autoja, ja sorapäällysteinen kotitie on vieläkin verkkaisempi.

Keltaisen talon pihalla lönkyttelee vastaan järkälemäisen iso Enska. Se on Niemen perheen – Sanna, Sami ja nelivuotias Sini – leppoisa, sekarotuinen vahtikoira, joka vahtii lähinnä sitä, että saa riittävästi rapsutusta.

Hauholla on kaikki hyvin. Elämä soljuu. Paikkakunnalla mihinkään ei ole pitkä matka.

”Emme tarvitse kahta autoa, koska kaikki on lähellä, niin työpaikat kuin päiväkodit”, kertoo Sanna Niemi elämänmenosta.

”Meidän perhe ulkoilee paljon. Minä tykkään sienestää, ja perhekin lähtee mukaan, jos saa eväitä ja pillimehua”, Sanna nauraa ja osoittelee ison pihan takana häämöttäviin metsiin.

Astumme sisään Niemen perheen kotiin, jossa Sanna on luvannut kertoa säästämisestä.

 

Suomen tavallisin Sanna säästää euron kerrallaan

Rahaa mökkiin ja säästöön

Niemen perheen omakotitalossa on 144 neliötä. Isoa tupakeittiötä hallitsevat mukavat sohvat ja ruokapöytä, jossa on tilaa isommallekin illalliselle. Talo autotalleineen on rakennettu 14 vuotta sitten, ja nyt se on kokonaan maksettu.

”Hankimme vähän aikaa sitten mökin muutaman kilometrin päästä, ja sitä maksellaan nyt”, Sanna kertoo perheen rahan käytöstä.

44-neliöinen mökki on perustasoa: sähköt, kantovesi, rantasauna ja laituri, jolta voi ihailla kesäiltoja.

Kolmen hengen taloudessa menokuri on helppo pitää. Mökkilainan hoitamisen lisäksi rahaa riittää hieman sivuunkin.

”Olen ollut vähän huono säästäjä, rahaa on yleensä tullut sen verran kuin sitä menee. Silti ajatus siitä, että alkaisi laittaa kuukausittain vähän säästöön, alkoi tuntua järkevältä.”

Perheessä on otettu käyttöön S-Pankin Säästäjä-palvelu. Siinä yksi tapa laittaa rahaa säästöön on se, että jokaisesta S-Pankin debit-kortilla tehdystä ostoksesta siirtyy automaattisesti euro erilliselle rahastotilille.

”Euro per maksutapahtuma on aika sopiva tapa. Säästäminen tapahtuu vähän kuin huomaamatta, ja siitä kertyy lopulta mukavia summia”, Sanna pohtii.

Moporahat Säästäjällä

”Mikä se mun tunnusluku taas olikaan?!" Sanna Niemi on avannut S-mobiilin, mutta salasanat ovat hakusessa. Pienen arvuuttelun ja arkistojen kaivelun jälkeen oikeat tunnukset muistuvat mieleen, ja Säästäjä aukeaa siististi puhelimen näytölle.

Aiemmin Niemen perhe on käyttänyt kertyneen S-ryhmän Bonuksen aikuisten hemmotteluun, kuten hotelliviikonloppuihin. Lapsen myötä sellaiset tarpeet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia tärkeitä asioita.

”Sini on ollut siinä mielessä edullinen lapsi, että olemme saaneet paljon vaatteita sukulaisilta ja tutuilta. Mutta kunhan teini-ikä tulee, tarpeet kasvavat, ja varmaan kaikkien Hauhon nuorten tapaan pitää saada oma mopo.”

Säästäjä-palvelussa Sanna on määrittänyt säästötavoitteeksi mopon Sinille. Hän ynnäilee, että jos palvelun avulla moporahastoon saa talteen 30 euroa kuussa, se tarkoittaa vuodessa 360 euroa.

”Jos Sinin mopoikään on vielä 11 vuotta, siinä ajassa mopon hinta kertyy helposti. Tosin ehkä tulevaisuudessa mopotkin lentävät ja ovat sitten kalliimpia!”

Toteutuneita ja uusia haaveita

Jokainen meistä unelmoi jostain: kaukomatkoista, puutarhasta, jostain ihan muusta. Sanna Niemen haaveet ovat pieniä ja arkisia.

”Suurin haave täyttyi neljä vuotta sitten, kun saimme Sinin. Nyt toivon eniten sitä, että saisin perheen kanssa enemmän yhteistä aikaa. Kun olen usein lauantait töissä, jää täysin yhteistä aikaa lähinnä sunnuntaisin”, Alkon myyjänä työskentelevä Sanna kertoo.

”Aika on tärkeää ja kallista. Oma lapsi on muuttanut maailmaa, ja ihan jo pihalla puuhailu ja kuramellin taputtelu on tärkeää.”

Yksi haave, joka toteutuu kuitenkin joka vuosi, on lähisuvun yhteinen laskettelumatka Leville.

”Rakastamme Lapin hankia, ja perinne alkoi jo kauan ennen lapsia äidin, isän ja veljen perheen kanssa. Alussa se oli aikuisten karnevaali, nyt mukana on liuta lapsia, kaikkiaan kymmenen henkeä”, Niemi laskeskelee.

Sini on ilmoittanut seuraavaksi haaveekseen retken Naantalin Muumimaailmaan.

”Sinne pitää päästä, koko jonkkaponkan, kuten Sini sanoo.”

Aika on arvokkainta kaikesta

Viikonloppuisin Niemen perheessä on lupa herkutella. Joka perjantai Sini ja Sami-isä käyvät paikallisessa kahvilassa mehulla ja pullalla. Sitten kun mennään kauppaan, Sini saa valita, vieraileeko karkki- vai leluhyllyllä.

”On hyvä oppia, että kaikkea ei voi saada. Valinnat ovat menneet fifty-fifty, ja kyllä tavaraa on kertynytkin”, Sanna Niemi nauraa osoittaen Sinin huoneeseen.

”Kunhan tyttö vielä kasvaa, on tarkoitus opettaa rahan arvoa lähettämällä hänet pienille ostoksille lähikauppaan.”

Suomen Kuvalehden jutussa kerrottiin kesällä ihan tavallisista suomalaisista: keski-ikäisistä, keskellä Suomea asuvista ihmisistä, jotka elävät normiarkea ja joilla on keskikokoisia unelmia. Sanna Niemi oli yksi tavallisista – ellei jopa tavallisin. Sanna on elämäänsä tyytyväinen hauholainen, jolla on kiva talo, mukava perhe, jalat maassa ja arvot järjestyksessä.

Rahalla on merkitystä, mutta se ei ole arvojärjestyksen keulilla.

”Kaikki maksaa, ja meidän perheessä ei olla kalliiden tavaroiden tai autojen perään. Raha mahdollistaa meidän jonkkaponkalle yhteistä vapaa-aikaa.”

 

Lataa S-mobiili ja ota Säästäjä käyttöön. Voit aloittaa säästämisen saman tien!

Säästäjä – helppo ja edullinen tapa säästää

Säästäjä-palvelussa voi valita, laittaako säästöön 0,5–5 euroa jokaisesta korttiostoksesta vai jemmaako kertyneen S-ryhmän Bonuksen – myös molemmat vaihtoehdot voi ottaa käyttöön. Lisäksi voi siirtää säästöön vapaavalintaisen summan joka kuukausi.

Säästäjä sijoittaa kertyvän summan kahteen yhdistelmärahastoon. Asiakas voi itse määrittää säästötavoitteensa ja riskinottohalunsa, ja palvelu ehdottaa asiakkaan henkilökohtaiseen tilanteeseen sopivaa vaihtoehtoa. Halutessaan rahaa voi nostaa rahastosta veloituksetta.

Säästäjän avulla säästäminen on helppoa ja edullista. Vuositasolla kuluja kertyy enintään 0,5 prosenttia eli 50 senttiä jokaista sijoitettua 100 euroa kohti.

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot