Siirry suoraan sisältöön

Sinkkutalous kukoistaa suunnitelmallisuudella

Yhä useampi suomalainen kannattelee talouttaan yksin. Säästäväinen yksinasuja Eeva-Maija Alanen keskittää ostoksensa ja vertailee vakuutusmaksuja, jotta voi nautiskella tyylillä.

Suomessa oli vuoden 2012 lopulla noin kaksi ja puoli miljoonaa asuntokuntaa, joista 74 prosenttia oli pieniä yhden tai kahden henkilön asuntokuntia.

“Olen kerännyt vuosien varrella lähemmäs sata Muumimukia. Joskus, kun kyllästyn siihen, että ne vievät tilaa, myyn niitä netissä. Siitä saa lisätienestejä”, kertoo Eeva-Maija Alanen, joka asuttaa omaa yksiötään Helsingin Töölössä. Hän edustaa sinkkutaloutta, joka on yhä yleisempi perhemuoto.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2012 lopulla noin kaksi ja puoli miljoonaa asuntokuntaa, joista 74 prosenttia oli pieniä yhden tai kahden henkilön asuntokuntia. Yhden henkilön asuntokuntien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa.

Alanen osti asuntonsa vuonna 2009. Nykyään myynti- ja markkinointivastaavana työskentelevä Alanen on tarkka taloudestaan. Omistusasunto keskellä Helsinkiä maksaa, mutta se on asia, missä Alanen ei pihistele.

“Olen kokenut keskeisen sijainnin ja viihtyisän kodin koko rahan arvoiseksi. Välillä omistusasumisen kalleus mietityttää, mutta en ole katunut valintaani”, Alanen pohtii.

S-Pankin kehityspäällikkö Anna Kurtelius toteaa Alasen valinneen hyvin.

“Erityisesti Helsingissä vuokralla asuminen on kallista, joten lopulta kuukausittain realisoituvat maksut eivät välttämättä juurikaan eroa omistusasunnon velan lyhentämisestä. Kannattaa perehtyä marginaaleihin, laina-aikoihin ja siihen, mistä päin Suomea asunnon ostaa.”

Senttejä joutuu venyttämään

Alanen on hyväksynyt sen, että eläminen maksaa.

“Törsäyksestä taas en pidä ollenkaan. Ostan mieluiten laadukasta ja ajatonta tavaraa. En välitä kertakäyttökulttuurista”, Alanen sanoo.

Yksinasuvat joutuvat tyypillisesti käyttämään suhteessa enemmän rahaa asumis- ja elinkustannuksiin, eivätkä voi jakaa asuinkumppanin kanssa muita kustannuksia, kuten sähkö- tai vakuutusmaksuja. Muihin hankintoihin jää yksinasuvilla yksinkertaisesti vähemmän rahaa. Säästäminen ja budjetointi vaatii aikaa ja vaivaa, mutta on yksinelävälle yleensä välttämätöntä.

Säästeliäisyyteen Alanen on napannut ohjeita esimerkiksi Martoilta. Alanen syö satokausikalenterin mukaan, poimii metsästä marjat ja sienet sekä pakastaa ylijääneen ruoan.

“Viikonloppuisin voi sitten hyvällä omalla tunnolla höllätä ja syödä hyvin, kun on viikolla venyttänyt senttejä”, Alanen kertoo.

Budjetoi ja suunnittele

Alasella on luottokortti vain varmuuden varalta. Pikavipeillä elämistä, osamaksuilla ostamista tai kavereilta lainaamista hän ei voisi ikinä kuvitellakaan tekevänsä.

S-Pankin Anna Kurtelius ei näe luoton ottamista yksiselitteisesti pahana. Hänen mukaansa elämää voi tasapainottaa luotolla, jos talous on tiukilla. Ei kuitenkaan useammalla luotolla päällekkäin, eikä pikavipillä.

“Luotoissa kannattaa vertailla todellista vuosikorkoa. Kun tulot tasaantuvat, luotto kannattaa maksaa pois. Lainaaminen, velka ja takaisin maksaminen menevät elämässä sykleissä. Opiskelijana eletään velaksi, työelämässä maksetaan takaisin”, Kurtelius selventää.

Hänen mukaansa kulutusta kannattaa aina suunnitella. Kannattaa miettiä, mikä on itselle ehdottoman tärkeää ja mistä taas voisi luopua.

“Jo kuun alussa olisi hyvä olla selvillä siitä, paljonko rahaa on käytettävissä. Mukavuudet, kuten suoratoistopalvelut ja kuntosalijäsenyys, kannattaa hankkia toistaiseksi voimassa olevina. Tällöin tiukan ajan yllättäessä jäsenyyden voi irtisanoa nopeasti”, Kurtelius listaa.

Alanen on budjetoinnista samoilla linjoilla. Jokapäiväistä kulutusta on hyvä tarkkailla.

“Olen huomannut, että vakuutusten ja sähkölaskujen kilpailuttaminen säännöllisesti kannattaa. Isompia ostoksia tehdessä piilokulut, kuten nouto-, kuljetus- ja asennusmaksut, kannattaa selvittää ja vertailla hyvissä ajoin”, Alanen vinkkaa.

Myös pankkien kulut on hyvä kilpailuttaa. Jos pankkipalveluiden keskittäminen on mahdollista, se kannattaa tehdä.

“Yksinasuvan kannattaa nähdä hieman vaivaa. Se maksaa itsensä takaisin”, Kurtelius sanoo. 

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat