Siirry suoraan sisältöön

S-Pankki jatkaa suositun lyhennysvapaan tarjoamista: jo kolmannes asuntolaina-asiakkaista tarttunut tarjoukseen

Koronakriisin pahin vaihe alkaa olla ohi ja arki pikku hiljaa palaamassa lähemmäksi normaalia. Monissa kodeissa taloudellinen tilanne on kuitenkin edelleen epävarma, joten S-Pankki jatkaa maksuttomien lyhennysvapaiden tarjoamista kesäkuun loppuun. 

Arjen normalisoituminen hiljalleen pahimman koronakriisin jälkeen näkyy pankin palveluiden käytössä. S-Pankin viime viikolla julkaisemien korttitilastojen perusteella suomalaiset ovat alkaneet käydä ostoksilla lähes tavalliseen tapaan ja liikkua aiempaa enemmän.

Kevään aikana S-Pankki on muiden pankkien tavoin tarjonnut asiakkailleen erilaisia helpotuksia, kuten maksutonta lyhennysvapaata, taloudellisten vaikeuksien selättämiseksi.

”Koronakriisin aiheuttama epävarmuus ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan monessa kodissa on edelleen taloudellisesti tiukkaa. Haluamme pitää huolta asiakkaistamme ja jatkamme maksuttoman asuntolainan lyhennysvapaan tarjoamista”, sanoo S-Pankin pankkiliiketoiminnasta vastaava johtaja Aki Gynther.

S-Pankin asiakkaat voivat hakea jopa 12 kuukautta maksutonta lyhennysvapaata asuntolainaansa kesäkuun loppuun saakka. Lyhennysvapaa myönnetään maksutta myös kaikkiin jo tällä hetkellä käsittelyssä oleviin lyhennysvapaahakemuksiin.

Kolmasosa asuntolaina-asiakkaista hakenut lyhennysvapaata

S-Pankki teetti toukokuussa Kantarilla Arjen raha-asiat ja korona -kyselyn, jossa 29 prosenttia kaikista asuntolainaa ottaneista suomalaisista kertoi käyttäneensä pankkinsa tarjoamaa lyhennysvapaata.

Lyhennysvapaata hyödynnettiin melko tasaisesti eri puolilla Suomea. Innokkaimmin mahdollisuuteen tartuttiin Etelä-Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jossa noin 30 prosenttia vastaajista oli ottanut asuntolainaansa lyhennysvapaata. Vähiten tarvetta oli pääkaupunkisedulla, jossa 26 prosenttia asuntolainan lyhentäjistä oli ottanut lyhennysvapaata. Innokkaimpia lyhennysvapaiden hyödyntäjiä ovat johtavassa asemassa työskentelevät, joista 37 prosenttia on tarttunut mahdollisuuteen.

Myös S-Pankin asuntolaina-asiakkaista jo noin kolmannes on hakenut lyhennysvapaata.

 

Kantar TNS toteutti S-Pankin toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten arjen raha-asioista koronan aikaan. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 30.4.–6.5.2020. Tutkimukseen vastasi 1 110 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–74-vuotiaita suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen. Virhemarginaali korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.