Mitä jos mietittäisiin aukioloaikoja asiakkaan näkökulmasta?

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, voisiko ja pitäisikö pankkien olla auki viikonloppuisin. Tietysti pitäisi! Ja iltaisin myös. Jos ihmisten on helpompi hoitaa pankkiasioitaan iltaisin ja viikonloppuisin, niin totta kai meidän pankkien pitäisi tehdä se mahdolliseksi. Pankkien palveluiden täytyy vastata ihmisten tarpeisiin.

Kun suomalaisilta kysyttiin, mitä kolmea palvelua he pitivät tärkeimpinä, 32 prosenttia vastaajista nosti esiin käteispalvelut.

Julkinen keskustelu aiheesta virisi, kun Finanssialan Keskusliitto uutisoi Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen tuloksia lokakuun puolessa välissä. Tuon tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaista toivoo pankkipalveluita iltaisin ja viikonloppuisin.

TNS-Gallup teki S-Pankin toimeksiannosta aukioloajoista jatkotutkimuksen. Tutkimustulokset vähän yllättivät meidät. Kävi nimittäin ilmi, että vakuudellisten lainojen, kuten asuntolainojen nostaminen ei ollut ihmisten toivelistan kärjessä, vaikka juuri asuntolainaneuvottelut ovat olleet niitä palveluita, joihin pankit ovat erilaisissa kokeiluissa ja pop-upeissa satsanneet.

Miksi pankit sitten ovat keskittyneet asuntolainoihin viikonloppukokeiluissaan? No koska asuntolainat ovat niiden kannattavin tuote. Asiakkaan kohdalle tuo asuntolainaneuvottelu osuu kuitenkin vain muutaman kerran elämän aikana.  Kyse on toki isosta asiasta ja päätöksestä, mutta asiakkaan tavallista arkea mahdollisuus neuvotella lainasta lauantaina ei vielä helpota.

Mistä tämä kertoo? Minusta se kertoo siitä, että pankit ovat ottaneet aukioloaikoihin finanssialan näkemyksen, eivät asiakkaan.

Kuten FK:kin asian uutisoi: ”​Finanssialan työnantajien tavoitteena on toimialan kilpailukyvyn turvaaminen ja paikallisen sopimisen edistäminen. Tavoitteena on myös vastata asiakkaiden toiveisiin palveluiden saatavuudesta ja vapaammista palveluajoista.” Asiakas tulee siis valitettavasti kakkosena.

Me halusimme selvittää, mitä palveluita asiakkaat toivoivat toimistoaikojen ulkopuolella saavansa. TNS-Gallupin tutkimuksessa kävi ilmi, että me S-Pankissa olemme oikeilla jäljillä.

Kun peruspankkipalveluita iltaisin haluavilta suomalaisilta kysyttiin, mitä kolmea palvelua he pitivät tärkeimpinä, 32 prosenttia vastaajista nosti esiin käteispalvelut. Käteispalveluiden lisäksi 26 prosenttia pankkipalveluita iltaisin haluavista toivoi mahdollisuutta avata tai uusia verkkopankkitunnukset.

Ja S-Pankissa tämä muuten onnistuu, S-Pankin toimipisteet kun sijaitsevat kauppojen yhteydessä. Tästä syystä peruspankkipalvelut, kuten käteisen nostaminen, maksukorttien ja verkkopankkitunnusten tilaaminen sekä uusiminen, onnistuvat kaupan ollessa auki. Peruspankkipalvelut ovat näin saatavilla näppärästi kauppamatkan yhteydessä. Pankkiasiointi on yhtä helppoa kuin maidon ostaminen. Ja niin sen pitää ollakin.

Terveisin

Pekka Ylihurula
S-Pankin toimitusjohtaja

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot