Tuoreen EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus -tutkimuksen mukaan S-Pankilla on Suomen tyytyväisimmät pankkiasiakkaat: yli 90 prosenttia kertoo olevansa tyytyväisiä. Asiakastyytyväisyys on noussut neljän vuoden ajan.
Vastaajat pitävät S-Pankkia helposti lähestyttävänä pankkina, jonka asiakkaaksi on helppo tulla. Lisäksi asiakkaat kokevat S-Pankin ymmärtävän heidän tarpeitaan ja erottuvan edukseen kilpailijoista. EPSI Rating -tutkimuksessa jopa 80 prosenttia vastaajista arvioi S-Pankin erottuvan positiivisesti muista alan toimijoista, kun toimialan keskiarvo oli 56 prosenttia.
”Tulokset ovat aivan huikeita. Lämmin kiitos asiakkaillemme luottamuksesta sekä henkilöstöllemme erinomaisesta työstä sen eteen. Tulokset vahvistavat, että ainutlaatuinen roolimme osana S-ryhmää sekä pitkäjänteinen työmme asiakkaiden arjen helpottamiseksi ja aidosti asiakaslähtöisten palveluiden kehittämiseksi näkyvät asiakkaidemme kokemuksissa. On erityisen hienoa nähdä asiakastyytyväisyyden vahvistuneen jo neljättä vuotta peräkkäin”, iloitsee S-Pankin asiakkuuksista ja brändistä vastaava johtaja Anni Hiekkanen.
Asiakkaat arvioivat S-mobiilin alan parhaaksi
S-Pankki sijoittui tutkimuksessa ensimmäiselle sijalle myös muun muassa innovatiivisuudessa sekä digitaalisten palveluiden käytettävyydessä. Vastaajien mielestä S-Pankin digitaalisia palveluita on kaikista helpointa käyttää, ja S-mobiili on Suomen paras pankin mobiilisovellus.
”Asiakkaiden arvio S-mobiilista alan parhaana mobiilisovelluksena on meille erityisen merkityksellinen tunnustus. Pankkiasiointi tapahtuu yhä useammin digitaalisissa kanavissa, ja tavoitteenamme on tehdä siitä mahdollisimman vaivatonta osana asiakkaidemme jokapäiväistä elämää. Kehitämme palveluitamme jatkuvasti asiakkaiden tarpeista lähtien, jotta pankkiasiointi olisi entistä sujuvampaa, henkilökohtaisempaa ja ennakoivampaa. Tulos osoittaa, että olemme onnistuneet kehittämään digitaalisia palvelujamme oikeaan suuntaan asiakkaiden palautetta kuunnellen”, kommentoi S-Pankin teknologiajohtaja Niko Mikkola.
Asiakastyytyväisyys, EPSI Rating 2026
- S-Pankki 82,0 (+0,1)
- Ålandsbanken 81,4
- Säästöpankki 77,3 (+2,6)
- Aktia 75,4 (+3,4)
- Toimiala 73,4 (-0,2)
- OP Ryhmä 73,0 (-1,2)
- Nordea 71,7 (+0,7)
- OmaSp 71,4 (-3,3)
- Danske Bank 69,4 (-0,7)
- POP Pankki 68,0 (-13,0)
Tulokset perustuvat vuosittain toteutettavaan EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus -tutkimukseen, jossa kartoitetaan suomalaisten pankkiasiakkaiden tyytyväisyyttä sekä kokemuksia pankkien palveluista ja asiakassuhteista.