Siirry suoraan sisältöön

Korkojen nousu pohdituttaa – jo 1/3 S-Pankin uusista asuntolaina-asiakkaista rahastosäästäjiä

16.2.2022

Inflaatiovauhdin kiihtyessä yhä useampi suomalainen kodinostaja pohtii, miten varautua korkojen nousuun. Tammikuussa S-Pankin asuntolaina-asiakkaat valitsivat lainaansa kiinteän koron kolme kertaa useammin kuin vuotta aiemmin. Jo kolmannes säästää rahastoihin lainan maksun ohella.

”Inflaation vauhdittuessa yhä useampi kodinostaja kuitenkin pohtii varautumista korkojen nousulta”, kertoo rahoituksesta vastaava johtaja Annina Valtonen S-Pankista.

Valtosen mukaan toistaiseksi vain pieni osa uusista asuntolaina-asiakkaista valitsee lainaansa kiinteän koron, mutta sen suosio on nousussa. Tammikuussa kiinteän koron valinneiden osuus oli lähes kolme kertaa suurempi kuin vuotta aiemmin.

"Moni meistä on huomannut jo arjessaankin, että yleinen hintataso on alkanut nousta. Tämä on merkki inflaatiosta eli rahan arvon alenemisesta, ja keskuspankit ovatkin alkaneet jo puhua korkojen nostamisesta", Valtonen kertoo.

”Kiinteää korkoa voi ajatella ikään kuin vakuutuksena siitä, että omat lainalyhennykset säilyvät samansuuruisina riippumatta markkinakorkojen myllerryksestä”, hän jatkaa.

Villeimmissä varoitteluissa korkotason on pelätty nousevan nopeasti ja dramaattisestikin. Valtonen kuitenkin rauhoittelee ja kertoo, että markkinoilla odotetaan hyvin maltillista korkotason nousua euroalueelle, johon Suomikin kuuluu.

Annina Valtosen mukaan fiksu kodinostaja mitoittaa aina lainansa omaan taloudelliseen tilanteeseensa ja varautuu myös siihen, että 15–30 vuoden pituisen asuntolainan aikana talouteen voi välillä tulla takapakkia. Siksi kannattaa varautua tulevaan säästämällä lainan maksun ohessa.

S-Pankin kaikista asuntolaina-asiakkaista neljännes sijoittaa rahastoihin. Rahastosäästämisen suosio on kuitenkin nousussa ja viime vuoden lopussa uusista asuntolainan ottajista kolmannes on rahastosijoittajia.  

Lisätietoja:

Annina Valtonen, johtaja, Rahoittamisen palvelut, p. 050 302 5599, annina.valtonen@s-pankki.fi