Siirry suoraan sisältöön

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista valmiita hoitamaan kaikki pankkiasiat digitaalisesti

8.12.2018

Jo 43 prosenttia suomalaisista olisi valmis hoitamaan kaikki pankkiasiansa digitaalisesti verkossa ja mobiilissa. Myönteisimmin digitaalisiin pankkipalveluihin suhtautuvat S-Pankin asiakkaat. S-Pankki erottuu myönteisesti myös uutta pankkikumppania harkitsevien joukossa.

Suomalaiset ovat tunnetusti tottuneita verkko- ja mobiilipankin käyttäjiä. Iso osa kansasta olisi kuitenkin valmis menemään vielä pidemmälle, sillä lokakuussa julkaistun EPSI Rating- tutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaista olisi valmis hoitamaan kaikki pankkiasiat digitaalisissa kanavissa, jos se olisi mahdollista.

”Digitaalisiin palveluihin siirtymisen myönteisyys korostuu S-Pankin asiakkaiden parissa. Heistä 59 prosenttia voisi hoitaa kaikki pankkiasiansa digitaalisesti”, kertoo EPSI Ratingin maajohtaja Heidi Laitinen.

Henkilökohtainen yhteydenpitokin nähdään edelleen tärkeänä suuremmissa päätöksissä. 65 prosenttia suomalaisista kaipaa henkilökohtaista yhteydenpitoa säästämisen ja sijoittamisen asioissa ja 62 prosenttia asuntolaina-asioissa.

”Eläkepalveluiden, sekä kulutusluoton osalta henkilökohtaisen yhteydenpidon tarve on alle 30 prosentin luokkaa”, Laitinen sanoo.

”On ilo huomata, miten innokkaita digipalvelujen käyttäjiä suomalaiset ovat. Tämä asettaa meille pankeille paineita luoda yhä parempia palveluita. Vertailukohtana ei ole enää vain muiden pankkien vastaavat palvelut vaan kaikki digipalvelut. Myös henkilökohtainen yhteydenpito onnistuu hyvin digikanavissa, se ei välttämättä aina tarkoita tapaamista kasvokkain”, kertoo S-Pankin digitaalisen kehityksen johtaja Carl-Edvard Holmberg.

Yli puolet vaihtaisi mieluiten S-Pankkiin

EPSI Rating -tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten innokkuutta vaihtaa pankkia. Suurin osa suomalaisista on tyytyväinen nykyiseen pankkiinsa, mutta pankkien välillä on kuitenkin suuria eroja vaihtohalukkuudessa.

”Vaihtohalukkuus vaihtelee melko voimakkaasti eri pankkien välillä. S-Pankin asiakkaiden kohdalla vaihtohalukkuus on erittäin matalaa, vain yhden prosentin luokkaa”, Laitinen kertoo.

”Pankin vaihtoa, tai uutta asiakkuutta harkitsevista noin puolet on jo valinnut pankin, jonka asiakkuuden tulevat aloittamaan. 53 prosenttia näistä vastaajista kertoi aloittavansa S-Pankin asiakkuuden seuraavan 12 kuukauden aikana”, Laitinen sanoo.

”Tulevaisuudessa käsitys omasta pankista ja pankin vaihtamisesta tulee todennäköisesti muuttumaan, kun asiakkaat pystyvät aiempaa helpommin hyödyntämään myös muiden kuin oman pankin tarjoamia palveluita esimerkiksi taloudenhallintaan tai maksamiseen. Tässä mielessä kuulostaa hyvältä, että palveluillamme on kysyntää”, Holmberg sanoo.

Lisätietoa:

Carl-Edvard Holmberg, johtaja, Digitaaliset kanavat ja kehitys, S-Pankki, p. 040 750 4451, carl-edvard.holmberg@s-pankki.fi
Heidi Laitinen, maajohtaja, EPSI Rating Finland, p. 050 406 8796, heidi.laitinen@epsi-finland.org

EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2018 -tutkimus

Uppolumi Oy haastatteli Pankki ja rahoitus 2018 -tutkimukseen 1 729 Suomessa asuvaa yli 18-vuotiasta yksityisasiakasta, sekä 936 yritysasiakasta. Puhelinhaastattelut tehtiin 5.8.–21.9.2018. Lisätietoa EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2018 -tutkimuksesta