Siirry suoraan sisältöön

Suomalaiset paljastivat: Näin omaisuutta kartutetaan

17.11.2018

Mitä kannattaa tehdä, jos haluaa rikastua? S-Pankin mielestä kaikilla on oikeus rakentaa rahakkaampaa huomista ja siksi neuvoa tähän kysyttiin yli tuhannelta suomalaiselta. Vastauksista käy ilmi, että yksi keino on ylitse muiden, mutta sen merkitys oivalletaan usein vasta elämän ehtoopuolella.

Kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo, että säästämällä ja sijoittamalla voi kartuttaa omaisuutta. Tieto käy ilmi S-Pankin kyselystä, joka selvitti suomalaisten asenteita rikastumiseen. Tutkimusyhtiö Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 016 vähintään 15 vuotta täyttänyttä suomalaista.

Tutkimuksen perusteella säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa ja se koetaan hyödylliseksi. Samaan aikaan säästämistä ja sijoittamista pidetään kuitenkin vaikeana ja vaivalloisena.

”Suomalaiset ovat oikeassa: meillä pankeilla on paljon parannettavaa tässä. Tähän asti on ollut aivan liian vaikeaa aloittaa säästäminen. Meidän mielestämme oikeus panna omat rahat poikimaan kuuluu kaikille”, kertoo varallisuudenhoidon johtaja Hanna Porkka S-Pankista.

Kyselyn mukaan kaikkiaan vajaat puolet kansasta uskoo osaavansa säästää ja sijoittaa. Säästäjinä ja sijoittajina itseensä luottavat eniten pääkaupunkiseudun sekä Pohjois- ja Itä-Suomen asukkaat.

S-Pankki on sitoutunut tekemään säästämisestä helppoa ja halpaa ja siksi pankki esitteli aiemmin syksyllä Säästäjän. Kyseessä on Suomen ensimmäinen mikrosäästämisen palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi ryhtyä säästäjäksi.

”Sen kuin siirtää säästöön euron jokaisesta debit-kortin höyläyksestä tai vaikkapa ostoksista kertyvän Bonuksen. Näin helppoa on aloittaa rahakkaamman huomisen rakentaminen. Palvelu siirtää automaattisesti nämä arjen pienistä puroista kertyvät mikrosäästöt markkinoiden edullisimpiin yhdistelmärahastoihin”, Porkka kertoo.

Porkan mukaan asiakkaat ovat olleet innoissaan Säästäjästä ja pankki on saanut paljon hyvää palautetta ja arvokkaita ehdotuksia palvelun kehittämiseksi.

Usko työllä rikastumiseen hiipuu vuosien varrella

Rikastumiseen liittyviä asenteita selvittäneestä kyselystä selvisi lisäksi, että säästämisen ja sijoittamisen ohella suomalaiset uskovat omaisuuden kartuttamisen onnistuvan töitä tekemällä ja kuluttamalla vähän.

Kyselyn perusteella noin joka kymmenes suomalainen uskoo, että lottoaminen tai varakkaan puolison valitseminen takaavat parhaat mahdollisuudet kartuttaa omaisuutta.

Erityisesti nuoret uskovat, että töitä tekemällä on parhaat mahdollisuudet kartuttaa omaisuutta. Usko siihen, että työnteko rikastuttaa rahapussia rapisee kuitenkin iän myötä. Vanhimmissa ikäluokissa luotetaan enemmän säästämiseen ja sijoittamiseen.

”Tämä oli kiinnostava löydös. Olisiko moni huomannut iän ja kokemuksen karttuessa, että säästäminen ja sijoittaminen olisi kannattanut aloittaa jo aiemmin?” Hanna Porkka pohtii.


Lisätietoja:
Hanna Porkka, johtaja, varallisuudenhoito, S-Pankki, p. 010 768 2100, hanna.porkka@s-pankki.fi,
Twitter: @PorkkaHanna

Lue lisää Näin omaisuutta kartutetaan -kyselystä

Säästäjä – helppo ja edullinen tapa säästää

Säästäjä-palvelussa voi valita, laittaako säästöön euron jokaisesta korttiostoksesta vai jemmaako kertyneen S-ryhmän Bonuksen – myös molemmat vaihtoehdot voi ottaa käyttöön. Lisäksi voi siirtää säästöön vapaavalintaisen summan joka kuukausi.
Säästäjä sijoittaa kertyvän summan kahteen yhdistelmärahastoon. Asiakas voi itse määrittää säästötavoitteensa ja riskinottohalunsa, ja palvelu ehdottaa asiakkaan henkilökohtaiseen tilanteeseen sopivaa vaihtoehtoa. Halutessaan rahaa voi nostaa rahastosta veloituksetta.

Säästäjän avulla säästäminen on helppoa ja edullista. Vuositasolla kuluja kertyy enintään 0,5 prosenttia eli 50 senttiä jokaista sijoitettua 100 euroa kohti.