Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin asiakaspalvelulle ja luotonvalvonnalle menestystä Asiakkaan Ääni -tutkimuksessa

22.4.2016

Asiakkaat ovat valinneet S-Pankin Asiakaspalvelun palveluneuvojan Kaisa Hautaojan Asiakkaan ääni -tunnuksen saajaksi Vuoden kehittyjä -kategoriassa. Vuoden kehittyjäksi palkitaan henkilö, joka on nostanut eniten tasoaan kaikista kilpailuun osallistuneista viime vuoden aikana.

Asiakkaan ääni -valinnat perustuvat SN4:n kautta lähetettyihin kyselyihin heti asiakaspalvelutilanteen jälkeen. Aineisto koostuu yli 524 000 asiakaspalautteesta suomalaisilta, jotka ovat ottaneet yhteyttä Contact Center -palvelukeskukseen.

- Tunnustuksen saaminen tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Tämä motivoi minua työssäni jatkossakin, kesäkuusta 2011 S-Asiakaspalvelussa työskennellyt Kaisa Hautaoja sanoo.

Kaisan esimies ja S-Asiakaspalvelu Oy:n palveluesimies Pekka Pesonen kertoo, että Kaisalla on palveluasenne kohdallaan ja hänen kokemuksensa eri tehtävistä näkyy ymmärtämyksenä asiakasta kohtaan. Asiakkaat pitävät hänen luontevasta ja asiantuntevasta otteesta.

- Kaisan kokemus näkyy siinä, että hän saa itsenäisesti paljon aikaan. Asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä Kaisan tapaan hoitaa työnsä ammattimaisesti ja laadukkaasti loppuun asti.

Torstaina 21.4.2016 pidetyssä tilaisuudessa palkittiin myös S-Pankin Luotonvalvonta, joka sijoittui kolmanneksi Asiakaspalvelukeskus-kategoriassa.

SN4 jakaa Asiakkaan Ääni -palkinnot vuosittain parhaille ja eniten kehittyneille asiakaspalveluille sekä asiakaspalvelijoille. Asiakkaan Ääni -voittajaksi pääseminen edellyttää erinomaista ja tasalaatuista palvelua sekä päämäärätietoista työtä sen kehittämiseksi.

Tutkimus kattoi asiakaspalautteet 58 palvelukeskuksesta, joissa työskentelee noin 3 500 asiakaspalvelijaa. Vertailussa olivat mukana ne yritykset, jotka mittasivat asiakaskokemustaan jatkuvasti viimeisen vuoden aikana.

S-Pankin Asiakaspalvelun palveluneuvoja Kaisa Hautaoja palkittiin Asiakkaan ääni -tunnuksen saajaksi Vuoden kehittyjä -kategoriassa. 

 

 S-Pankin Luotonvalvonnan palveluesimies Laura Laakkonen ja tiiminvetäjä Jill Lehikoinen palkittiin kolmantena Asiakaspalvelukeskus-kategoriassa.

 

Lisätiedot

Pekka Pesonen, palveluesimies, S-Asiakaspalvelu
p. 010 765 800, pekka.pesonen@sok.fi