Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin yhteistoimintamenettely on päättynyt - henkilöstövähennykset jäävät ennakoitua pienemmiksi

15.12.2015

S-Pankki Oy:ssä lokakuun lopussa aloitettu yhteistoimintamenettely on päättynyt. Neuvottelut tähtäsivät uuden organisaation rakentamiseen, päällekkäisyyksien karsimiseen ja kulusäästöihin sekä liike- ja kehitystoiminnan tehostamiseen. Yt-menettelyn jälkeen S-Pankki on päätynyt irtisanomaan yhteensä 44 työntekijää. 

Vähennykset kohdistuvat pääasiassa S-Pankkiiri-verkostoon eli S-Pankin työntekijöihin, jotka ovat palvelleet asiakkaita ajanvarauksella sijoittamis- ja asuntolaina-asioissa.

– Kysyntä näille palveluille ei ole vastannut verkoston laajuutta. Rakennamme tähän uudenlaisen, paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaavan palvelumallin, jonka avulla turvaamme hyvät ja kattavat palvelut koko Suomen alueella, lupaa S-Pankin Peruspankkiliiketoiminnan johtaja Sanna Holm.

Suunnitelluilla muutoksilla ei ole vaikutusta S-ryhmän toimipaikoissa sijaisevien pankkipisteiden toimintaan. Nämä pisteet palvelevat edelleen kaupan aukioloaikoja mukaillen, ja ne löytyvät kaikista Prismoista, suurimmista Sokoksista ja valikoiduista S-marketeista. Lisäksi käteistä saa nostettua ja talletettua edelleen yli 1000 S-ryhmän toimipaikan kassalla. 

Neuvotteluissa päädyttiin ennakoitua pienempiin henkilöstövähennyksiin

Yhteistoimintamenettelyn alussa pankki ilmoitti suunnitelmien voivan toteutuessaan johtaa enimmillään 80 työntekijän irtisanomiseen. Vähentämistarve jäi kuitenkin ennakoitua pienemmäksi, sillä S-Pankkiiri-verkostoon kohdistuvat leikkaukset toteutetaan suunniteltua maltillisempina.

– Toisaalta yt-menettely luo aina organisaatiossa epävarmuutta oman työn jatkumisesta ja aiheuttaa siirtymisiä toisiin tehtäviin. Kun tähän lisätään päättyneet määräaikaiset työsuhteet, päädytään kokonaisuudessaan 60:den työntekijän vähennykseen, Ylihurula summaa.

Yhteensä yhteistoimintamenettelyn piirissä oli S-Pankki Oy:n 509 työntekijää. Menettelyn ulkopuolella olivat S-Pankin tytäryhtiöiden FIM Oyj:n ja S-Asiakaspalvelu Oy:n henkilöstö. S-ryhmän toimipaikoissa pankkityötä tekevät työntekijät ovat osuuskauppojen työntekijöitä eivätkä näin ollen olleet osallisina yt-menettelyssä.

 

Lisätietoa:
Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki Oy, puh. 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

Sanna Holm, johtaja, Peruspankkiliiketoiminta, S-Pankki Oy, puh. 010 76 79342, sanna.holm@s-pankki.fi