S-Pankin peruspankkipalvelut säilyvät edelleen maksuttomina

11.11.2014


”S-Pankin ilmaiset ilot” eli maksuttomat peruspankkipalvelut säilyvät edelleenkin ilmaisina. Peruspankkipalvelut koostuvat käyttötilistä, maksukortista ja pankkitunnuksista ja nämä ovat edelleen S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomia.


S-Pankin hinnastoon tulee maaliskuussa muutoksia, jotka koskevat joitakin S-Pankin palveluita. Mistään kategorisesta tai dramaattisesta palvelumaksujen korottamisesta ei ole kyse. Osa muutoksista rajaa maksuttomien palveluiden käyttökertoja, esimerkiksi maksuttomien käteisnostojen määrä Otto-automaatilla rajataan viiteen nostokertaan kuukaudessa. S-Pankin peruspankkipalvelut säilyvät edelleen maksuttomina.

- Yli 1 000 S-ryhmän kaupan kassalla sekä käteisen nostaminen että tallettaminen on maksutonta ilman nostokertojen rajoituksia. Otto-automaatilla asiakas voi edelleen nostaa käteistä maksutta viisi kertaa kuukauden aikana. Asiakkaalla on siis aina maksuton vaihtoehto käytössään, kertoo Henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Marja Pajulahti.

- Luoton käyttöön taas on aina liittynyt kustannuksia, kuten korko. Kesäkuussa käyttöönotettava laskutuspalkkio on luotonkäyttöön liittyvä maksu. S-Etukortti Visa ei siis muutu maksulliseksi vaan säilyy edelleen kuukausi- ja vuosimaksuttomana, Pajulahti jatkaa.

Hinnastomuutoksen taustalla on pankkitoiminnan kustannusten kasvaminen. Tämä ei ole tullut
S-Pankille yllätyksenä, vaan kiristyvän sääntelyn aiheuttamat kustannukset ovat nousseet jo jonkin aikaa. Näillä hinnastomuutoksilla S-Pankki turvaa peruspankkipalveluiden säilymisen maksuttomina jatkossakin.

Lisätietoa:
Marja Pajulahti, johtaja, henkilöasiakasliiketoiminta, S-Pankki Oy, puh. 010 76 79369, marja.pajulahti(at)s-pankki.fi.

S-Pankki on S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän omistama suomalainen kauppapankki, jolla on noin 2,7 miljoonaa asiakasta. Se tarjoaa asiakkailleen palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankki palvelee asiakkaitaan päivittäisissä raha-asioissa lähes 800:ssa S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän toimipaikassa kautta maan. Isommissa elämän käänteissä, kuten asunnon rahoittamisessa tai sijoituspäätösten tekemisessä apuna ovat 100 S-Pankkiiria. Lisäksi S-Pankki palvelee verkkopankissa, mobiilissa ja puhelinpalvelussa. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän asiakasomistajille. S-Pankille on myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu-tunnus.