Siirry suoraan sisältöön
S-mobiilin pankkipalvelut, verkkopankki sekä tunnistautuminen S-mobiililla tai tunnuslukutaulukolla ovat poissa käytöstä maanantain ja tiistain välisenä yönä 20.–21.7.2026 klo 22.00–6.00. Pahoittelemme katkosta palveluiden käytössä.
Lue lisää
Säästäjän sanakirja

riski

Riski on keskeinen säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvä käsite. Yleensä riskillä tarkoitetaan epävarmuutta siitä, kuinka paljon säästöön laitettu raha tuottaa ja epävarmuutta siitä, voivatko säästöt mennä tappiolle.

Riski liittyy kaikkeen sijoittamiseen ja kulkee käsi kädessä tuotto-odotuksen kanssa. Mitä suurempia odotuksia arvopaperin tuottoon liittyy, sitä suurempi on myös siihen liittyvä riski. Sitä, miten tuntuvia riskejä säästäjä on valmis ottamaan tavoitellessaan tuottoa, kutsutaan riskinsietokyvyksi.

Riskiä voi pienentää hajauttamalla sijoituksiaan esimerkiksi maantieteellisesti, toimialoittain ja ajallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että säästönsä eri puolille maailmaa hajauttava ja säännöllisesti kuukausittain rahaa syrjään laittava säästäjä voi ottaa pitkällä aikavälillä enemmän riskiä kuin kaikki munat samaan koriin laittava säästäjä.

Säästämisen sanakirja