S-Pankin pörssimittari: Lupaavin tuloskausi pitkään aikaan

Suomalaisten pörssiyhtiöiden kevät sujui odotuksia paremmin huolestuttavista Kiina-uutisista ja Brexitistä huolimatta. Talouden valonpilkahdukset ja matala korkotaso kohentavat myös yksittäisen piensijoittajan tilannetta.

 

Kim Gorschelnik, FIMin pääanalyytikko

Kotimaisten pörssiyhtiöiden tulosten perusteella Suomen talous on nyt paremmassa jamassa kuin alkuvuodesta.

”Jo talvella valonpilkahduksia saatiin monilta yhtiöiltä, mutta nyt tulokset olivat kokonaisuudessaan odotuksia paremmat”, kertoo S-Pankki-konserniin kuuluvan FIMin pääanalyytikko Kim Gorschelnik (kuvassa). Gorschelnik ja hänen analyytikoista koostuva tiiminsä tutkivat neljännesvuosittain Suomen talouden tilaa tarkastelemalla suomalaisten pörssiyhtiöiden menestystä.

”Lupaavin tuloskausi pitkään aikaan”, Gorschelnik tiivistää.

Suomalaiset pörssiyhtiöt, huhti–kesäkuu 2016

Liikevaihdoissa ja liiketuloksissa positiivista kehitystä

Huhti–kesäkuussa pörssiyhtiöiden liikevaihto ja tuloskehitys paranivat selvästi alkuvuoteen verrattuna, vaikka kokonaisuudessaan liikevaihdot olivatkin vielä 1,1 prosentin laskussa. Lasku kuitenkin loiventui alkuvuoden lukemista huomattavasti.

Laskun hidastuminen on heijastunut positiivisesti myös liiketuloksiin. Yhteenlaskettuna operatiivinen liiketulos laski vielä 0,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulosten heikkeneminen loiventui kuitenkin merkittävästi, kun tammi–maaliskuussa laskua kirjattiin 3,0 prosenttia. Operatiivisesta liiketuloksesta on laskettu pois kertaluonteiset erät, jolloin se kuvaa paremmin liiketoiminnan kannattavuutta.

Voimakkain käänne rakennusalalla

Suomen talouden kasvu on perustunut kotimaan kasvaneeseen kysyntään, minkä voi selvästi havaita myös pörssiyhtiöiden osavuosikatsauksista. Muun muassa jo alkuvuonna positiivisesti yllättäneet media-alan suurimmat yhtiöt, Alma Media ja Sanoma, jatkoivat voimakasta tulosparannusta.

”Kulusäästöt ovat olleet viime vuosina kovia Alma Mediassa ja Sanomassa, kuten monissa muissakin yhtiöissä. Kun myynnin lasku taittuu ja kääntyy varovaiseenkin nousuun, on tulosvipu voimakas.”

Listatuista kaupan alan yhtiöistä (Kesko, Stockmann, Tokmanni, Marimekko) kaikki paransivat tulostaan. Gorschelnikin mukaan parannusten taustalla on osittain yhtiöiden rakenteessa tapahtuneet muutokset.

Yhtiöistä, joiden myynnistä pääosa tulee Suomesta, voimakkain käänne nähtiin kuitenkin rakennusalan yhtiöissä. Näistä kaikki paransivat tulostaan edellisvuodesta. Parhaiten onnistui keväällä listautunut Lehto. Poikkeuksena positiivisesta kotimarkkinoihin keskittyvien yhtiöiden tulosparannustrendistä ovat elintarvikeyhtiöt, joiden tulokset ovat pääosin heikentyneet.

Voimakkain käänne nähtiin rakennusalan yhtiöissä. Näistä kaikki paransivat tulostaan edellisvuodesta."

Suomalaiset pörssiyhtiöt, huhti–kesäkuu 2016

Perusteollisuudessa tulosparannusta liikevaihdon laskusta huolimatta

Metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM-Kymmene olivat jo alkuvuonna kovassa tuloskunnossa. Hyvä tuloskehitys jatkui myös toisella neljänneksellä, vaikka liikevaihdot laskivat molemmilla yhtiöillä.

Investointitavaroita valmistavat yhtiöt ovat aina mielenkiinnon kohteena: ne ovat Suomen pörssin suurimpia yhtiöitä ja kertovat samalla hyvin investointitavaroiden globaalista kysynnästä.

”Suurimman mielenkiinnon kohteena oli Kone, jolle Kiinan markkina on tärkeä. Kiinasta saatiin alkuvuonna huolestuttavia uutisia, jotka hermostuttivat osakemarkkinoita. Koneen tulosraportti oli kuitenkin helpotus ja kokonaisuutena yhtiö kasvaa”, sanoo Gorschelnik.

Kiinan kasvun hidastumisen rinnalla kesän ykkösteema oli Iso-Britannian EU-eroon päätynyt kansanäänestys. Sen vaikutus ei kuitenkaan näkynyt yhtiöiden numeroissa tai kommenteissa suuremmin.

”Brexitin suhteen mielenkiintoisin yhtiö on Raisio, jolle Iso-Britannia on suurin markkina noin 37 prosentin osuudella liikevaihdosta. Haastavassa markkinatilanteessa Raisio oli kuitenkin ainoa elintarvikeyhtiö, jonka operatiivinen liiketulos parani toisella neljänneksellä. Brexitin vaikutuksista kuullaan varmasti lisää loppuvuoden aikana”, Gorschelnik uskoo.

Piensijoittajien tilanne kohentunut

Osakesijoittajan kannalta parantunut myynnin ja kannattavuuden kehitys on luonnollisesti positiivista.

”Vaikka kasvu on vielä monella yhtiöllä tiukassa, niin loivan positiivisen kehityksen voi ennakoida jatkuvan. Suurin osakemarkkinoita tukeva tekijä on kuitenkin ennennäkemättömän matalalle painunut korkotaso, mikä houkuttelee sijoittajia osakemarkkinoille”, Gorschelnik ennustaa.

S-Pankin kaupankäyntipalvelussa S-Osakekaupassa kuuminta huutoa keväällä oli Nokia. Verkkolaitevalmistajan osake oli nettomääräisesti ostetuin osake huhti–kesäkuussa, kun taas energiayhtiö Fortumia myytiin innokkaimmin.

Jatkossa kaupankäynti S-Osakekaupassa on aiempaa edullisempaa, sillä säilytys pohjoismaisille osakkeille S-Pankissa on maksuton, jos asiakas on tehnyt vähintään yhden toimeksiannon S-Osakekaupan kautta kyseisillä arvopapereilla kuluvan kalenteripuolivuoden aikana.

Ostetuimmat osakkeet S-Osakekaupassa, (netto)

  1. Nokia
  2. Telia
  3. HKScan
  4. Metsä Board B
  5. Comptel

Myydyimmät osakkeet S-Osakekaupassa, (netto)

  1. Fortum
  2. UPM
  3. Nordea
  4. Sanoma
  5. Technopolis

S-Pankin pörssimittari seuraa suomalaisten pörssiyhtiöiden menestystä neljästi vuodessa. Tarkastelussa oli yhteensä 101 yhtiötä.

Lue lisää S-Osakekaupasta

 

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot