Siirry suoraan sisältöön

Maksuhäiriömerkintä - mitä, milloin, miksi?

Maksuhäiriömerkintä seuraa laskujen tai velkojen maksamisen laiminlyönnistä. Merkintä vaikeuttaa elämää, mutta pohjimmiltaan kyse on sekä velkojan että velallisen suojelusta.

Maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet viime vuosina: noin kahdeksalla prosentilla suomalaisista on merkintä luottotiedoissaan. Maksuhäiriömerkinnästä puhutaan paljon, mutta mikä se oikeastaan on, millä perustein merkintä tehdään ja mihin se käytännössä vaikuttaa?

Maksuhäiriömerkintä ei tule yllätyksenä

Maksuhäiriöt merkitään yksityishenkilön luottotietoihin maksamattomien laskujen tai velkojen seurauksena. Arkikielessä puhutaan usein luottotietojen menettämisestä. S-Pankin luottojohtaja Jonna Kinnunen kertoo, ettei maksuhäiriömerkintä tule asiakkaalle yllätyksenä.

”Velkojan on aina annettava kirjallinen varoitus maksuhäiriömerkinnän uhasta. Merkintä tehdään Suomessa hyvin myöhäisessä vaiheessa, joten asia on varmasti ollut mahdollista hoitaa”, Kinnunen selvittää.

Esimerkiksi kulutusluoton tapauksessa maksun tulee olla myöhässä vähintään 60 päivää ja velallista on varoitettava merkinnän uhasta vähintään 21 päivää ennen maksuhäiriömerkinnän tekemistä. Käytännössä merkinnät haetaan kuitenkin usein vasta kokonaan eräännytetylle luotolle, paljon myöhemmin.

Muita tapauksia, jotka johtavat merkintään, ovat tuomioistuimen antama velkomistuomio, varattomaksi toteaminen ulosoton toimesta tai yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntäminen.

Aivan tietämättään maksuhäiriömerkintää ei siis voi saada, eikä perintäkirjekään vielä automaattisesti tarkoita luottotietojen menettämistä. Silloin on kuitenkin korkea aika laittaa asiat järjestykseen. Kinnunen kehottaa aloittamaan velkojasta.

”Ensimmäisenä on aina paras ottaa yhteys velkojaan, joka osaa kertoa tilanteen ja mahdollisesti ohjata eteenpäin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa asiaan reagoi, sitä paremmin se pystytään hoitamaan", Kinnunen ohjeistaa.

”Maksuhäiriömerkintä kertoo heikentyneestä maksukyvystä, ja sillä suojellaan myös kuluttajaa, jottei tämä pääse velkaantumaan hallitsemattomasti.”

Merkintä vaikeuttaa elämää

Maksuhäiriöt vaikeuttavat elämää monella tavoin, sillä luottotiedot tarkastetaan monen arkisenkin asian yhteydessä. Merkinnän seurauksena esimerkiksi luottokortin saaminen käy mahdottomaksi, osamaksusopimuksia ei voi tehdä ja vakuutusten saaminen vaikeutuu.

Merkinnällä voi lisäksi olla seurauksia asunnon vuokraukseen, työpaikan saantiin, tai puhelinliittymän tilaamiseen. Lainaakaan ei merkinnän jälkeen aivan helposti saa. Syy seuraamuksille on yksinkertainen.

”Maksuhäiriömerkintä kertoo heikentyneestä maksukyvystä, ja sillä suojellaan myös kuluttajaa, jottei tämä pääse velkaantumaan hallitsemattomasti”, Kinnunen kertoo.

Merkinnän voi välttää omalla toiminnalla

Maksuhäiriömerkintä on pitkäaikainen kiusa. Merkintä säilyy luottotietorekisterissä tilanteesta riippuen kahdesta viiteen vuotta. Se on vältettävissä vastuullisella raha-asioiden hoitamisella. Kinnunen kannustaakin ottamaan ongelmatilanteissa rohkeasti yhteyttä velkojiin, ennen kuin on liian myöhäistä.

”Pankeilla on asiantunteva henkilökunta, joka osaa auttaa vaikeissakin tilanteissa. Myös velkaneuvonta auttaa maksuvaikeuksissa. Maksujärjestelyjä on monenlaisia, ja niistä löytyy yleensä ratkaisu, jonka avulla velallinen selviää maksuistaan ilman merkintöjä luottotietoihin.”

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat