Kiitos Suomen uskollisimmille asiakkaille!

Saimme syksyllä iloisia uutisia: S-Pankilla on Suomen uskollisimmat asiakkaat. Asiakkuusindeksi 2016 -tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat hoitaa raha-asioitaan mieluiten tutun, suomalaisen ja osuustoiminnallisen yrityksen kanssa. Me olemme kaikkea tätä.

Suomalaisuus yhdistää myös muita tutkimuksessa menestyneitä yrityksiä: S-Pankin jälkeen toiseksi uskollisimmat asiakkaat on Veikkauksella ja kolmannen sijan jakoivat OnniBus ja Osuuspankki.

Kärkikolmikolla on kotimaisuuden lisäksi muutakin yhteistä: olemme kaikki mukana ihmisten arjessa. Mikä olisikaan sen arkisempaa kuin lottokupongin täyttäminen kioskilla, bussimatka mökille viikonlopuksi tai laskujen maksaminen? Me kaikki haluamme hoitaa jokapäiväiset jokapäiväiset asiat mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti, ja tämän mahdollistavat yritykset saavuttavat asiakkaidensa luottamuksen. Asiakasuskollisuus syntyy asiakaskokemuksesta, jonka kulmakiviä ovat muun muassa omaan tarpeeseen sopivat tuotteet ja palvelut sekä asioinnin helppous.

Luottamus S-Pankkia kohtaan näkyy myös asiakasmäärissä ja viivan alla: vuoden alusta olemme saaneet jo lähes 100 000 uutta asiakasta ja asuntolainakantamme kasvaa viisi kertaa muuta markkinaa nopeammin.

Tunnustus on osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä, mutta parantamisen varaa on toki aina. Pyrimmekin säilyttämään 2,8 miljoonan asiakkaamme luottamuksen jatkossakin tarjoamalla yhä parempia, arkea helpottavia pankkipalveluita. Ensi vuonna tuomme uusia mahdollisuuksia esimerkiksi mobiilimaksamiseen ja sähköiseen tunnistautumiseen.

Kiitos teille asiakkaamme kuluneesta vuodesta ja menestystä vuodelle 2017!

Raija

Raija Gynther on S-Pankki-konsernin viestintäjohtaja.

Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:n ja Avaus Marketing Innovationsin syksyllä 2016 toteuttamaan tutkimukseen osallistui noin 2 500 kuluttajaa, jotka arvioivat asiakaskokemuksiaan 55 yrityksessä. Asiakkuusindeksi muodostuu asiakkaiden suositteluhalukkuudesta, ostoaikomuksista sekä asiakkuuksien pysyvyydestä. www.asiakkuusindeksi.fi

Päivitä yhteystietosi omalla S-kanavalla

Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Päivitä tiedot