Siirry suoraan sisältöön

Raijan palsta: Sukanvarsia ja säästörahastoja

18.8.2015

Säästäväisyys on suomalaisille hyve. Taloudellisesti epävarmoina aikoina pahaan päivään varautuminen tuntuu entistä tarpeellisemmalta, mutta kaikilla ei silti ole sukanvarressa muuta kuin reikä.

LähiTapiolan teettämässä Arjen katsaus -tutkimuksessa ilmeni, että joka toisella suomalaisella on hyvin vähän tai ei ollenkaan säästöjä. Rahaa ei jää kaikille säästöön, vaikka joka neljäs on vähentänyt rahankäyttöään viime aikoina. Kulutuksesta tingitään esimerkiksi vaatehankinnoissa sekä huvituksissa.


Työttömyysaste on Suomessa 10 prosenttia. Moni joutuu turvautumaan puskurirahastoihinsa, toiset haaveilevat siitä, että sellaisen voisi ylipäätään kerätä. Joistakin voi tuntua, ettei ole mahdollista säästää, eletään vain päivä kerrallaan.


Jäisikö kymppi säästöön?


Toisaalta säästäminen on myös taitolaji. Ja ehkä jopa vähän asennekysymyskin. Osa ajattelee, etteivät omat tulot riitä sijoittamiseen. Mutta markassa on miljoonan alku, sanottiin vanhan rahayksikön aikaan. Kymmenessä eurossa kuussa on myös jo vararahaston pohja.


Me S-Pankissa haluamme tehdä säästämisen aloittamisen mahdollisimman helpoksi. Siksi Bonuksen voi siirtää rahastoon verkkopankissa ja S-mobiilissa. Jo kymmenellä eurolla pääsee aloittamaan rahastosäästämisen. Moni asiakasomistaja on innostunut laittamaan säästöön muutakin kuin Bonuksensa tämän nykyajan säästöpossun helppouteen tutustuttuaan.


Joka toisella suomalaisella ei ole juurikaan säästöjä. Kumpaan puoliskoon sinä haluat kuulua?


Terveisin
Raija


P.S. Rahastosäästämisen lisäksi kannattaa tutustua osakesijoittamiseen.

Raija Gynther on S-Pankki-konsernin viestintäjohtaja.