Siirry suoraan sisältöön

Töissä S-Pankissa: Riskiasiantuntija Joni Nurron työssä yhdistyvät liiketoiminnan tukeminen ja kokonaisvaltainen riskien ymmärtäminen

Töissä S-Pankissa -sarjassa esittelemme S-Pankin asiantuntijoita ympäri Suomea. Riskiasiantuntija Joni Nurron unelmatyöpäivään kuuluu rentous, yhdessä aikaansaaminen sekä hyvät tarjoilut.

Kuka olet ja mitä teet meillä S-Pankissa?

Olen Joni Nurro, reilu kolmekymppinen helsinkiläinen ja työskentelen S‑Pankissa riskiasiantuntijana. Vastuualueisiini kuuluu erityisesti jatkuvuudenhallinta, mutta teen laajasti myös muita riskienhallintaan liittyviä tehtäviä. Työni sisältää muun muassa liiketoiminnan tukemista sekä riskienhallinnan kehittämiseen ja raportointiin liittyviä kokonaisuuksia.

Miten olet päätynyt nykyiseen rooliisi ja mikä työssä motivoi?

Päädyin pankkialalle jo nuorena kesätöiden kautta pohjoismaiseen pankkiin. Vuosien varrella olen työskennellyt melko läpileikkaavasti pankin eri osa-alueilla: aloitin henkilöasiakkaiden päivittäispalveluista konttorissa, minkä jälkeen siirryin pääkonttorille yritysasiakkaiden talousrikollisuuden torjunnan tehtäviin. Sieltä urapolkuni jatkui kansainvälisempään ja vaativampaan suuryritys- ja instituutiopuoleen, jossa toimin talousrikollisuuden torjunnan riskienhallintapäällikkönä.

Tämän jälkeen siirryin nyt jo pörssilistattuun Mandatumiin, jossa hyödynsin aluksi talousrikollisuuden torjunnan osaamistani. Melko nopeasti siirryin kuitenkin operatiivisten riskien pariin ja laajempiin riskienhallinnan tehtäviin.

Kun mahdollisuus tulla S‑Pankkiin avautui, tartuin siihen innolla. Nykyisessä roolissani pääsen hyödyntämään laajasti riskienhallinnan kokemustani ja keskittymään erityisesti jatkuvuudenhallintaan – teemaan, jossa yhdistyvät sekä liiketoiminnan tukeminen että kokonaisvaltainen riskien ymmärtäminen.

Minua motivoi erityisesti se, että työ on monipuolista, merkityksellistä ja aidosti vaikuttaa siihen, miten pankin toiminta kestää muutoksia ja häiriöitä.

Ketkä ovat inspiroineet sinua urallasi?

Minua ovat inspiroineet erityisesti hyvät ja osaavat kollegat, joista moni on edennyt omia polkujaan aina johtotehtäviin asti. Heidän esimerkkinsä on osoittanut, miten pitkälle osaamisella, yhteistyöllä ja uteliaisuudella voi päästä. Myös puoliso ja ystävät ovat olleet tärkeä tuki matkan varrella — heidän kannustuksensa on auttanut ottamaan seuraavia askelia ja tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi? Entä unelmien työpäivä?

Tavallinen työpäiväni koostuu erilaisista jatkuvuudenhallinnan kehittämiseen liittyvistä tehtävistä sekä yhteisistä palavereista, joissa edistämme pankin toimintaa ja prosesseja. Teen tiivistä yhteistyötä osaavien kollegoiden kanssa, ja usein myös sparrailemme ratkaisuja yhdessä — se tukee esimerkiksi liiketoiminnan ohjeistamista ja auttaa näkemään asioita eri näkökulmista. Unelmien työpäivä voisi olla vaikkapa kollegoiden kanssa järjestetty offsite‑workshop tärkeän teeman edistämiseen. Rentous, hyvä ilmapiiri ja yhdessä aikaansaaminen tekevät työstä innostavaa — ja hyvät tarjoilut eivät toki koskaan haittaa!

Mikä on parasta työyhteisössämme?

Ehdottomasti S‑Pankin henkilöstö ja omat kollegani. Minut otettiin lämpimästi vastaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien, mikä teki uudesta roolista nopeasti tutun ja luontevan. Meillä on kunnianhimoista tekemistä, mutta työskentelemme pilke silmäkulmassa – tavalla, joka heijastaa hienosti myös S‑Pankin uusia arvoja.

Miten rentoudut kiireisen työpäivän jälkeen?

Rentoudun usein käymällä kuntosalilla, mikä auttaa tyhjentämään ajatukset työpäivästä. Pyrin myös talvisin käymään viikoittain avantouimassa ja saunassa ystävien kanssa – niiden jälkeen sekä mieli että keho palautuvat huomattavasti paremmin, ja työkiireet unohtuvat nopeasti. Kesällä taas alamäkipyöräily korvaa avannosta saatavan adrenaliinin!

Mitä et ehkä tiennyt minusta?

Nuorempana selätin neljännen asteen imusolmukesyövän. Kokemus on opettanut suhtautumaan elämään myönteisesti, ja pyrin pitämään positiivisen asenteen sekä pilkkeen silmäkulmassa – niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin.

Mitä haluaisit sanoa asiakkaillemme?

Kiitos, että olette valinneet meidät. Teemme paljon työtä sen eteen, että S‑Pankilla on vahva ja toimiva riskienhallinta liiketoiminnan tukena. Sen vaikutukset näkyvät asiakkaillemme konkreettisesti: tavoitteemme on tarjota palveluita ja tuotteita, jotka toimivat mahdollisimman häiriöttömästi ja joista pystymme palautumaan nopeasti myös poikkeustilanteissa.