Siirry suoraan sisältöön

Tiedä mitä ostat: Asuntorahastojen kuluissa on eroja

Asuntorahasto on hyvä ostos, jos etsit rahoillesi tasaista tuottoa ja jos arvostat helppoutta sijoittamisessa. Hintatietoinen sijoittaja on kuitenkin valppaana rahastoa valitessaan ja vertailee eri asuntorahastojen kuluja.

Suomalaiset sijoittavat nyt asuntorahastoihin.

Vuonna 2016 kolme piensijoittajille avointa suomalaista asuntorahastoa – S-Asuntorahasto, OP-Vuokratuotto B ja Ålandsbanken Asuntorahasto A – keräsivät nettomerkintöjä yhteensä yli 435 miljoonan euron edestä. Tieto käy ilmi tutkimusyhtiö Suomen Sijoitustutkimuksen laatimasta Rahastoraportti-julkaisusta joulukuulta.

Kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Petri Jokinen FIMistä pitää suomalaisten asuntorahastojen suosiota ymmärrettävänä.

”Mennyt ei ole koskaan tae tulevasta. Suomen asuntomarkkinat ovat kuitenkin tarjonneet kohtuullisen mukavia tuottoja jo pitkään”, Jokinen sanoo ja viittaa tilastoihin, joiden mukaan asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Jokisen mukaan asuntorahasto on hyvä vaihtoehto omalle sijoitusasunnolle. Rahastojen puolesta puhuu esimerkiksi se, että niiden avulla sijoittaja pääsee hyötymään hajautuksesta, kun kaikki rahat eivät ole sidottuja yhteen asuntoon. Tuntuva etu on myös se, että rahastosijoittaja pääsee osalliseksi tukkualennuksista, joita rahastot saavat ostaessaan useita asuntoja kerralla. Oma lukunsa on helppous: rahastosijoittajan ei tarvitse murehtia vuokralaisten löytämisestä, remonteista ja muista vuokraisännän velvollisuuksista. 

Asuntomarkkinat ovat tarjonneet kohtuullisen mukavia tuottoja.”

Sopivaa asuntorahastoa valittaessa kannattaa kuitenkin tarkastella tuottojen lisäksi myös rahastojen kuluja. Vertailu kannattaa, sillä kulut syövät sijoittajan mahdollista tuottoa. Arvopaperi-lehden huhtikuussa 2016 ilmestyneen vertailun mukaan S-Asuntorahaston juoksevat kulut (2,5 prosenttia vuodessa) ovat matalammat kuin kahdella kilpailevalla asuntorahastolla.

Rahasto Merkintäpalkkio Lunastuspalkkio Juoksevat kulut Tuottosidonnainen palkkio
S-Asuntorahasto 2,00 % 1,00–4,00 % 2,50 % -
OP-Vuokratuotto B 2,00 % 1,00–5,00 % 2,53 % -
Ålandsbanken Asuntorahasto A 2,00 % 1,00–4,00 % 2,77 %

20 % yli 5 % vuotuisen
tuoton  osuudesta

 

S-Asuntorahasto on FIM Asuntotuotto Erikoissijoitusrahaston osuussarja. Se sijoittaa pääasiassa pieniin vuokra-asuntoihin, jotka sijaitsevat Suomen kasvukeskuksissa tai niiden lähettyvillä työssäkäynti- ja opiskelualueilla. Rahastoa hallinnoivat S-Pankki-konsernin varainhoitoyhtiön FIMin asiantuntijat.

Lähteet: rahastojen avaintietoesitteet (S-Asuntorahasto,  OP-Vuokratuotto B, Ålandsbanken Asuntorahasto A)

Mistä sitten S-Asuntorahaston kulut muodostuvat? Juoksevista kuluista maksetaan esimerkiksi varainsiirtovero, joka rahaston pitää pulittaa asuntokauppojen yhteydessä. Kuluilla katetaan myös se, että ulkopuoliset asiantuntijat tarkastavat ostettavien asuntojen kunnon.

Lue lisää S-Asuntorahastosta

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat