Mikä sai sinut innostumaan sijoittamisesta?
Innostuin ja aloitin sijoittamisen rahoitusalan opintojeni aikana. Tutustuin aiheeseen vasta tuolloin, sillä kotona sijoittamisesta ei puhuttu. Onneksi nykyään on tarjolla monipuolisemmin hyviä vaihtoehtoja kuulla ja oppia sijoittamisesta esimerkiksi podcasteissa. Toivon, että tämä saa yhä useammat innostumaan sijoittamisesta ja aloittamaan sen aikaisemmin.
Millainen sijoittaja olet?
Olin aluksi aika varovainen sijoittaja, mutta riskinottohalu on kasvanut osaamiseni lisääntyessä. Nykyään mietin sijoituksiani lähinnä pitkällä aikavälillä, ja siksi riskitasokin on korkealla. Pyrin hajauttamaan salkkuani kuitenkin esimerkiksi listaamattomien ja pörssilistattujen sijoitusten välillä, ja hyödynnän sijoituksissani aika ajoin myös velkavipua. En juuri huolestu tai reagoi lyhyen aikavälin heilunnasta henkilökohtaisessa salkussani. Sijoitusmarkkinaa seuraan toki työn puolesta päivittäin.
Mitkä ovat sijoittamisen tavoitteesi?
Kliseisesti eläkkeelle jäänti. Lisäksi toivon pystyväni luomaan sijoitussalkulla sellaisen taloudellisen turvaverkon ja puskurin, joka mahdollistaa vapautta eri elämänvaiheissa. Tasapaino on myös tärkeää: säästämisen rinnalla pitää nauttia hetkistä ja toteuttaa unelmia matkan varrella.
Suurin onnistumisesi ja epäonnistumisesi?
Moni suorista osakesijoituksistani ei ole voittanut indeksiä. Ehkäpä se kertoo siitä, että on parempi pysyä omalla erikoisosaamisalueellani eli listaamattomissa sijoituksissa.
Suurin onnistumiseni on sijoittamiseen liittyvän tietotaidon ja mahdollisuuksien levittäminen. Oman sijoitusvarallisuuden kerryttämisen lisäksi olen saanut avartaa muidenkin suomalaisten tietotaitoa sijoittamisesta sekä tuoda uusia, vaihtoehtoisia sijoitusmahdollisuuksia myös heidän saatavilleen.
Mitkä ovat sijoitussuosikkisi tällä hetkellä?
Käymme kotona usein leikkimielistä kamppailua listaamattomien ja listattujen sijoitusten välillä, mutta todellisuudessa molemmista markkinoista löytyy hyviä mahdollisuuksia. Pörssin puolella kiinnostavat erilaiset teemat, listaamattomalla puolella erityisesti Private Equity ja Private Credit.
Mitä sijoittaminen on opettanut sinulle?
Sijoittaminen on opettanut minulle ennen kaikkea pitkäjänteisyyden merkityksen: kärsivällisyys palkitaan ja korkoa korolle -ilmiö osoittaa voimansa ajan myötä. Vaikka sijoitusmatka voi muistuttaa välillä vuoristorataa, olen oppinut luottamaan siihen, että pitkällä aikavälillä asiat yleensä järjestyvät parhain päin. En tavoittele pelkästään korkeinta tuottoa, vaan etsin sijoitusmarkkinoilta myös mielenkiintoisia tarinoita ja uusia näkökulmia. Erilaisten sijoitusteemojen kautta olen saanut mahdollisuuden ymmärtää maailmaa laajemmin ja oppia jatkuvasti uutta.
Miten neuvoisit muita?
Tärkeintä on aloittaminen – tuotot menevät ohi varmasti, jos ei koskaan uskalla aloittaa. Ei ole yhtä tapaa sijoittaa ”oikein”, jokainen voi ja saa luoda oman sijoittajapolkunsa oman riskinsietokykynsä ja tavoitteidensa mukaan. Asiantuntijoiden puoleen kannattaa kääntyä matalalla kynnyksellä: mikäpä sen kätevämpää kuin saada tilannepäivitys lähteeltä, joka seuraa markkinaa 8 tuntia päivässä.
Faktaruutu – Annika Henriksson
Tehtävä: Salkunhoitaja, listaamattomat osake- ja korkosijoitukset
Tausta: Helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri. Yli 10 vuoden kokemus rahoitusalalta.
Harrastukset/vapaa-aika: Ulkoilu ja lenkkeily tuovat vastapainoa tietokoneen näytön katselulle, ja mukaan mahtuu myös kuntoilua ja pallopelejä. Päivän lopuksi rauhoittumisen takaavat sudokut ja ristikot, vaikka joskus nekin saavat sykkeen nousemaan.