Siirry suoraan sisältöön

Näin opetat lapselle rahan arvon

Lapsen mieleen kannattaa istuttaa järkevän rahankäytön tavat jo pienenä. Talousvalmentaja Terhi Majasalmi toivoo, että lapsille puhuttaisiin rahasta myönteisenä juttuna, ei ongelmana.

”Lapsille on hyvä opettaa, että osa rahoista laitetaan aina säästöön.”

Talousvalmentaja Terhi Majasalmen 6- ja 3 -vuotiaat lapset ovat oppineet, että rahan saamiseksi pitää nähdä vaivaa. Pian seitsemän vuotta täyttävä Teresa-tytär kerää pulloja saadakseen omaa rahaa.

”Kolmevuotiaana hän halusi kaiken, mitä eteen tuli. Opetimme hänelle silloin, että pitää tehdä jotain rahan eteen ja ehdotimme pullojen keräämistä”, Terhi Majasalmi kertoo.

”Teresa oppi pari viikkoa sitten päiväkodissa virkkaamaan nauhoja. Hän halusi mennä myymään niitä kadun varteen. Vaari lähti kaveriksi. Silloin ajattelin, että jess, oppi on mennyt perille."

Terhi Majasalmen mielestä lapsille ei puhuta rahasta riittävästi, eikä myöskään opeteta sen käsittelyä. Tämä näkyy nuorten aikuisten maksuhäiriömerkintöjen nousuna. Jos järkevää suhdetta rahaan ei ole syntynyt lapsena, nuoruusvuosina rahan käsittely saattaa olla tunnevaltaista ja harkitsematonta.

”Rahasta puhutaan perheissä usein vain silloin, kun siitä on puutetta. Harvemmin lapsille kerrotaan, että rahaa voi säästää ja sijoittaa. Joskus vanhemmat eivät itsekään oikein osaa käsitellä rahaa”, Terhi Majasalmi sanoo.

”Erityisesti toivon, että lapsille puhuttaisiin rahasta myönteisenä asiana, ei ongelmana.”

Rehellisesti rahasta

Rahankäytön tavat kannattaa istuttaa lapsen mieleen jo pienestä pitäen. Jos lapset haluavat jotain kivaa, esimerkiksi uuden puhelimen, puolet sen hinnasta pitäisi tienata omalla työnteolla ja toisen puoliskon maksavat vanhemmat.

”Mutta pitääkö lapsilla ylipäätään olla uudet puhelimet”, Majasalmi kysyy.

”Lapsille on hyvä opettaa, että osa rahoista laitetaan aina säästöön, pois kulutuksesta. Esimerkiksi kympin viikkorahasta tai nuoren kesätyötuloista osa olisi hyvä mennä säästöön.”

Jos vanhemmat tekevät sijoituksia, lapsille kannattaa näyttää, miten niitä tehdään ja millä tavalla raha kasvaa. Lapsille on hyvä kertoa, mikä on korko: Mitä se tarkoittaa, kun otetaan lainaa ja silloin, kun säästetään tai sijoitetaan rahaa. Kouluikäisen on hyvä tietää, mikä on iso ja pieni korko.

”Myös siitä olisi tärkeää puhua, miten varakkaat ihmiset ovat ansainneet rahansa. Aikuisetkaan eivät aina muista tai ymmärrä, että raha tulee osaamisesta ja sinnikkäästä työnteosta.”

Jos perheessä on rahahuolia, niistäkin olisi hyvä kertoa lapselle rehellisesti.

”Enemmän lapselle on haittaa siitä, jos esitetään ja leikitään, että rahaa ja varallisuutta on, vaikkei sitä oikeasti ole.”

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat