Siirry suoraan sisältöön

Kysely kertoo: Näin hintojen nousu on vaikuttanut suomalaisten mökkeilyyn

15.6.2023

Yleinen hintatason nousu on vaikuttanut suomalaisten mökillä käymiseen. Vallitseva taloustilanne on vaikuttanut myös suomalaisten halukkuuteen hankkia mökki, paljastuu S-Pankin Suuresta mökkikyselystä.

Niin ruokakauppaan, auton käyttöön kuin asumiseenkin uppoavat kulut ovat kasvaneet sitten viime kesän. Vaikutukset näkyvät myös vapaa-ajan vietossa. 30 prosenttia suomalaisista, joilla on mökki käytössään, kertoi hintojen nousun vaikuttaneen mökillä käymiseen: 12 prosenttia kertoo matkustavansa mökille harvemmin, mutta viettävänsä siellä enemmän aikaa. Vähemmän aikaa viettää mökillä 13 prosenttia vastaajista.

Suurimmalle osalle taloustilanne ei ole hetkauttanut mökkeilyä suuntaan tai toiseen: 62 prosenttia suomalaisista, joilla on mökki käytössään, kertoo, etteivät kohonneet hinnat ole vaikuttaneet mökillä käymiseen.

”Mökkeily on olennainen osa suomalaista kulttuuria ja mielenmaisemaa. Juuri mökki on monelle se paikka, johon mennään lataamaan akkuja. Näyttäisi siltä, että mökkeilystä ei olla valmiita helpolla tinkimään, vaikka taloudellinen tilanne olisikin tiukentunut”, kertoo S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen.

Vastaajista 8 prosenttia kertoo harkinneensa oman mökin ostoa. Vallitseva taloustilanne on vaikuttanut mökin ostoaikeisiin niin, että vastaajista 2 prosenttia on päättänyt ostaa ja 6 prosenttia tehnyt päätöksen, ettei osta. Vastaajista 10 prosenttia ei ole harkinnut mökin ostoa, mutta kiinnostus omasta mökistä on kasvanut.

”Korona-aikaanhan oli suoranainen mökkibuumi. Mökkien ostointo laantui hieman, kun ulkomaille matkustelu jälleen helpottui. Vielä emme kuitenkaan ole havainneet ilmiötä, että korona-aikaan ostettuja mökkejä olisi nyt laitettu suurissa määrin myyntiin. Aika näyttää, miten ’koronamökkien’ kanssa käy”, sanoo Airaksinen.

Jonkin verran näkyy myös muutosta siinä, minkä verran mökistä ollaan halukkaita maksamaan. Niiden suomalaisten keskuudessa, jotka ovat valmiita ostamaan kesämökin, on kasvanut kiinnostus mökkiin, joka maksaa korkeintaan 40 000 euroa. Kiinnostus korkeamman hintaluokan eli 80 000–150 000 euron mökkeihin taas on notkahtanut.

”Tänä kesänä näyttää siltä, että hyvin varustellut ja hyvässä kunnossa olevat mökit menevät kaupaksi, ja paikoitellen näistä on myös pulaa. Korona-aikana kaupaksi menivät kaiken tasoiset mökit, mutta tällä hetkellä huonokuntoisempien kysyntä on taantunut ja voi olla hankala saada myytyä”, Airaksinen kertoo.

Maailmantilanteessa on tapahtunut suuria muutoksia, mutta suomalaisten mökkimieltymykset näyttävät isossa kuvassa pysyneen varsin muuttumattomina, kun vertaillaan tuloksia edellisvuosien Suuriin mökkikyselyihin. Suosituin mökkimatka on edelleen enintään 100 kilometrin pituinen. Suosituimpien mökkivarusteiden kolmen kärkeä pitävät edelleen sauna, jääkaappi ja sähköt. Halukkuutta mökille matkustamiseen laskee eniten huonot kelit (31 %), pitkä matka (27 %) ja hintojen nousu (25 %).

Tarve hyvälle internetyhteydelle sen sijaan on kasvanut edellisvuodesta. Hyvää nettiyhteyttä peräänkuuluttaa 59 prosenttia vastaajista, kun viime vuonna vain 40 prosenttia ilmoitti laajakaistan melko tai erittäin tärkeäksi mukavuudeksi. Hyvän netin tarve on tasainen kaikissa haastatelluissa ikäryhmissä.

Etätöiden tekeminen on lisääntynyt roimasti. Siksi kysyimmekin suomalaisilta, kuinka tärkeää on, että mökillä on puitteet etätöiden tekemiseen. Suomalaisista 35 prosenttia piti tätä melko tai erittäin tärkeänä.

Tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 19.–24.5.2023. Tutkimukseen vastasi 1 003 yli 15-vuotiasta suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 15–79-vuotiasta väestöä.

Median yhteydenotot:
Annemari Airaksinen, kehityspäällikkö, puh. 010 767 9287, annemari.airaksinen@s-pankki.fi

S-Pankin Suuren Mökkikyselyn tulokset (PDF)
Tarvitsetko lainaa oman mökin hankintaan tai remontointiin? Tutustu S-Pankin mökkilainaan