Siirry suoraan sisältöön

Veronpalautukset S-Pankin tileillä 3. syyskuuta – 5 vinkkiä palautusten käyttöön

2.9.2021

Perjantaina 3. syyskuuta maksetaan veronpalautuksia 1,1 miljoonalle suomalaiselle yhteensä noin 1,1 miljardia euroa. Veronpalautukset eivät välttämättä näy tilillä heti aamusta, vaan rahat voivat tulla tilille vasta myöhemmin päivän aikana.

Suomalaisten verotus valmistuu nyt kolmatta vuotta joustavasti. Myös veronpalautukset maksetaan useina eri päivinä.

Euromääräisesti eniten veronpalautuksia maksetaan perjantaina 3. syyskuuta, jolloin verottaja maksaa veronpalautuksia reilulle miljoonalle suomalaiselle yhteensä 1,1 miljardin euron edestä.

Huomaathan, että veronpalautus ei välttämättä näy tilillä heti aamusta, vaan rahat voivat tulla tilille vasta myöhemmin päivän aikana.

5 vinkkiä veronpalautusten käyttöön

  1. Ota ilo irti syyslomasta. Arki käynnistyy kodeissa jälleen ja monen ajatuksissa pyörii jo syysloma. Käytä rahat esimerkiksi matkailemalla kotimaassa. Mitä jos pidentäisit mökkikautta varustelemalla omaa mökkiäsi tai vuokraamalla mökin? Vai houkuttelevatko hotellit ja ravintolat enemmän? Kun haaveissa on syysloma Sokos- tai Radisson Blu -hotelleissa, paras kumppanisi on S-Etukortti Visa.
  2. Säästä. Säästäminen saattaa kuulostaa tylsältä, mutta se on aina fiksua. Laita veronpalautusrahat vaikkapa rahastoon. Kohta siellä voi olla sellainen potti, että voit maksaa vaikkapa käsirahan unelmiesi asunnosta.
  3. Väistä syysväsymys. Jos kaipaat piristystä pitkään, mahdollisesti sateiseen ja pimeään syksyyn, käytä veronpalautukset arjen piristämiseen. Tilaa vaikka uusi lehti, laita hyvää ruokaa ja kata pöytä kauniisti tai panosta liikuntaan. Vai olisiko juuri nyt oikea aika aloittaa uusi harrastus? Mikä ikinä saakaan mielesi virkeäksi!
  4. Lyhennä luottoja. Käytä veronpalautusrahat luottojen lyhentämiseen. Tee esimerkiksi vähän isompi asuntolainan lyhennyserä tai maksa korttiluotto pois.
  5. Panosta kotiin. Käytä veronpalautukset fiksuun kuluttamiseen, vaikkapa kodin siivouspalvelujen ostamiseen tai remontoimiseen. Tänä vuonna kotona on vietetty enemmän aikaa kuin normaalisti ja on tärkeää, että kotona on hyvä olla. Kannattaa tehdä omasta kodista mahdollisimman viihtyisä.

Lisätietoja verotuksesta löydät verottajan sivuilta osoitteesta vero.fi.