Siirry suoraan sisältöön

Työpaikkailmoitus: Luottoasiantuntija, Asiakirjat ja vakuudet, Helsinki

23.11.2021

Tervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin!

Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita noin kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele.

 

Haemme kahta luottoasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Rahoittamisen palveluiden Asiakirjat ja vakuudet -tiimiin Helsinkiin.

”Tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Parasta on vuorovaikutus asiakkaiden kanssa ja se, että välillä pääsee jumppaamaan aivonystyröitään oikein kunnolla saaden asiakkaan ongelman ratkaistua parhaalla mahdollisella tavalla. Eli aivan kuin sudokuja tekisi, mutta hauskempaa! Työni on vahvaa tiimipelaamista ja töihin on aina mukavaa tulla, kun tietää kavereiden jeesaavan vauhdikkaampinakin päivinä”, kertoo Mervi S-Pankista.

Millaista työtä tarjoamme sinulle?

  • Tiimisi vastuulla ovat S-Pankin vakuudellisten lainojen asiakirjavalmistelut, vakuuksien hallinta, vakuudellisten lainojen taustatyöt sekä asiakkaiden yhteydenottoihin vastaaminen.
  • Työnkuvassasi korostuvat erityisesti vakuuksien hallinnan tehtävät sekä päivittäisiin tekemisiisi kuuluvat myös esimerkiksi asiakkaiden vakuudellisiin lainoihin liittyvien kysymysten ja vakuusjärjestelyjen ratkaiseminen, asuntokauppojen toteutus asuntoaan myyvän asiakkaan tukena sekä vakuuden muutosten ja jälkipanttien hoitaminen.
  • Tiimisi kanssa pääset toimimaan myös digitaalisten asuntokauppojen (DIAS) hoitamisessa myyjän roolissa.
  • Teemme työtä yhdessä ja vahvalla yhteishengellä, joten osaavien kollegoidesi apu ja kannustus ovat aina ulottuvillasi.

Mitä odotamme sinulta?

  • Sinulla on aikaisempaa kokemusta ja osaamista vakuudellisten lainojen parissa toimimisesta, varsinkin vakuuden hallinnasta ja/tai lainadokumenttien käsittelystä.
  • Kykenet hankkimaan, hallitsemaan ja soveltamaan tietoa monipuolisesti yhteistyössä kollegoidesi kanssa sekä sinulla on kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.
  • Olet työotteeltasi aktiivinen ja oma-aloitteinen sekä koet myös rutiininomaiset tehtävät tärkeinä.
  • Nautit asiakaspalvelutyöstä ja sinulle on luontevaa palvella asiakkaitamme puhelimitse.
  • Sinulla on päätöksenteko- ja paineensietokykyä muuttuvassa, välillä kiireisessäkin työympäristössä.
  • Olet asenteeltasi ratkaisukeskeinen, asiakaslähtöinen ja positiivinen tiimipelaaja sekä koet intoa paitsi oman osaamisesi, myös tiimisi toiminnan kehittämiseen.

 

Ison talon edut, pienen talon into

S-Pankki on jo yhdeksän kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää.

Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa. Meillä on mahdollista hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.

Lisätietoja tehtävästä antaa luottopäällikkö Janne Järvinen 1.12.2021 kello 15.00–16.00 ja 9.12.2021 kello 10.00–11.00. Tavoitat Jannen numerosta 040 741 6715. Lue meistä lisää

 

Lähetä hakemuksesi 12.12.2021 mennessä oheisella hakulomakkeella (S-ryhmän avoimet työpaikat). Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja lähetämme videohaastattelukysymykset sopiville hakijoille. Jos tulet valituksi tehtävään, tarkistamme luottotietosi ja yritysyhteytesi sekä odotamme sinulta suostumusta turvallisuusselvityksen teettämiseen.