Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin Rahastopörssi: Yli 100 000 uutta osuudenomistajaa

29.10.2021
Suomalaiset yhdistelmärahastot ovat tänä vuonna saaneet jo yli 100 000 uutta osuudenomistajaa. Uusien sijoittajien virta jatkui voimakkaana myös vuoden kolmannella neljänneksellä. Matalana pysyvä korkotaso houkutteli sijoittajia yhä enemmän runsaasti osakkeita sisältäviin rahastoihin, kun taas korkopainotteisten rahastojen houkuttelevuus laski.

”Sijoittaminen on nyt ’kuuminta hottia’ ja hyvä niin. Osakemarkkinat ovat tuottaneet tänä vuonna erinomaisesti. Mediassa sijoittaminen on saanut entistä enemmän palstatilaa ja uusia yrityksiä on tullut pörssiin ennätystahtiin.”

Näin vetää yhteen vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen tapahtumat S-Pankin päästrategi Lippo Suominen. S-Pankin neljä kertaa vuodessa julkaistavan Rahastopörssi-selvityksen (PDF) perusteella hyvä markkinatilanne on myös rohkaissut suomalaisia ryhtymään rahastosijoittajiksi sankoin joukoin.

”On erinomaista, että sijoittaminen on saanut huomiota, kun samaan aikaan esimerkiksi keskustelu tulevien eläkkeiden tasosta on lisääntynyt. Myös viimevuotinen koronaromahdus muistutti taloudellisten turvapuskurien tarpeesta. Siksi onkin hienoa, että kaikenlainen säästäminen ja sijoittaminen on lisääntynyt selvästi”, Suominen sanoo.

Ennätysvuosi yhdistelmärahastoissa

Suomalaisten yleisesti suosimat yhdistelmärahastot ovat keränneet vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana uusia osuudenomistajia ennätystahtiin. Tänä vuonna yhdistelmärahastoihin on tullut jo yli 100 000 uutta osuudenomistajaa, ja vuoden kolmannella neljänneksellä uusia omistajia tuli yli 33 000.

”Loppukesän ja syksyn aikana sijoittajamäärien vahva kasvutrendi piti pintansa, vaikka osakemarkkinoilla vuoden alun kovin veto hyytyikin. Omistajamäärän kvartaalikasvu on kolmanneksi korkein viimeiseen viiteen vuoteen. Kaikkiaan yhdistelmärahastoilla on Suomessa jo noin 1,3 miljoonaa osuudenomistajaa”, päästrategi Lippo Suominen kommentoi.

Osakkeet siivittäneet yhdistelmärahastot erinomaisiin tuottoihin

Sijoittaminen on ollut erittäin kannattavaa markkinoiden palautuessa kevään 2020 koronaromahduksestaan. Sijoitusmarkkinat ovat jo laajasti ylittäneet koronaa edeltäneet huippunsa. Yhdistelmärahastot ovat viimeisen 12 kuukauden aikana tuottaneet keskimäärin yli 16 prosenttia.

Päästrategi Lippo Suomisen mukaan kyseessä on ”häikäisevä tuotto maltillisen riskin sijoitustuotteista”. Nousua ovat siivittäneet osakesijoitukset, sillä maailman osakkeet nousivat viimeisenä 12 kuukautena lähes 30 prosenttia.

”Korkomarkkinoiden tehtävä on tuoda tuottoja, mutta myös vakautta yhdistelmärahastojen kehitykseen. Korkorahastojen tuotot ovat viimeisen vuoden aikana jääneet vain pariin prosenttiin, mutta toisaalta kannattaa muistaa niiden tuoma suoja esimerkiksi osakkeiden romahtaessa koronan iskiessä markkinoille”, Suominen muistuttaa.

Matalat korot syövät vähäriskisten rahastojen tuottoja

Korkotason laskeminen nollaan tai jopa sen alle on vaikuttanut sijoittajien toimintaan. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria tilisäästäjiä, mutta 2010-luvulla pankkitilien korot painuivat olemattomiin ja säästäjät alkoivat siirtää varojaan lisääntyvissä määrin matalimman riskitason korkopainotteisiin yhdistelmärahastoihin. Takavuosina suosituimpia tilinkorvikkeita olivat pienempiriskiset 20–30 prosentin osakeosuuden rahastot.

”Kun myös pitkät korot painuivat alas, sijoittajat joutuivat kuitenkin siirtämään katseensa riskipitoisempiin, enemmän osakkeita sisältäviin yhdistelmärahastoihin. Matalimman riskin rahastojen tuottomahdollisuudet ovatkin valuneet vähäisiksi. Matalien tuottojen haasteet kohdistuvat kuitenkin lähinnä pieniriskisiin, korkopainotteisiin rahastoihin, kun taas osakkeita suosivilla rahastoilla on edelleen lupaavat tuottonäkymät”, päästrategi Lippo Suominen kertoo.

Raha virtaa osakepainotteisiin rahastoihin

Siirtymä tuottojen perässä näkyy jo rahastomarkkinoilla. Tänä vuonna kysyntä on yhdistelmärahastoissa kohdistunut lisääntyvissä määrin osakepainotteisiin rahastoihin, kun taas monissa korkopainotteisissa rahastoissa rahavirta on jäänyt vähäiseksi tai rahaa on jopa virrannut ulos.

S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan tämä on ymmärrettävää, sillä tuottoerot eri riskitason rahastojen välillä ovat olleet suuria matalariskisten rahastojen noustua noin viisi prosenttia ja osakepainotteisten selvästi yli kymmenen prosenttia.

”Korkojen odotetaan pysyvän euroalueella matalina vielä pitkään, joten sijoittajat joutuvat hakemaan parempia tuottoja muilta markkinoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että myös yhdistelmärahastoissa kiinnostus kohdistuu osakepitoisiin tuotteisiin, jotka tarjoavat jatkossakin tuottomahdollisuuksia. Osakepainotteiset yhdistelmärahastot ovat jatkossakin helppo ja tuottoisa vaihtoehto suurelle osalle sijoittajia, jotka eivät halua itse tehdä jatkuvasti aktiivisia sijoituspäätöksiä, mutta haluavat saada rahoilleen hyviä tuottoja.”

S-Pankin Rahastopörssi heinä-syyskuu 2021

Lisätietoja:

Lippo Suominen, päästrategi, p. 050 345 5692, lippo.suominen@s-pankki.fi

Näin ryhdyt rahastosäästäjäksi

Mielestämme jokaisella pitää olla mahdollisuus laittaa omat rahat tuottamaan, siksi pyrimme tekemään rahastosäästämisestä ja sijoittamisesta mahdollisimman helppoa ja edullista. Voit aloittaa ohjaamalla rahastoon esimerkiksi kympin kuussa, mutta mikään ei tietenkään estä sijoittamasta kerralla enemmänkin. Tutustu vaihtoehtoihin, valitse sinulle sopivin ja aloita säästäminen Säästäjä-palvelulla, verkkopankissa tai S-mobiilissa. Meiltä löydät varmasti tarpeitasi vastaavan vaihtoehdon.

Näin aloitat säästämisen