Siirry suoraan sisältöön

Mikä on suurin sijoitusvirheesi?

Tähänkin vuoteen lähdettiin osakemarkkinoilla epävarmoissa tunnelmissa. Oli jälleen kerran helppo luetella tekijöitä, jotka voisivat sysätä osakkeet reippaaseen alamäkeen. Ja kuinkas siinä tälläkin kertaa kävi. Kauhukuvat ja pelot, jotka saavat usein etusijan ajattelussamme, eivät toteutuneet, vaan osakkeissa rallateltiin yksi historian parhaista vuoden aluista.

Esimerkiksi Nokiassa minä ja moni muukin on käynyt polttamassa rahojaan.”

Ei se mitä olen tehnyt…

Me ihmiset yleisesti, ja varsinkin sijoittajat, olemme usein enemmän tai vähemmän jakomielitautisia. Samaan aikaan, kun näemme maailman täynnä mahdollisuuksia, keskitämme ajatuksemme uhkiin. Aina löytyy tuhat tekosyytä, miksi osakkeisiin ei kannata sijoittaa. Pelko on monesti vahvempi voima kuin halukkuus tarttua tuottotilaisuuksiin. Olemme onnistuneet tienaamaan pennosemme kovalla työllä ja aherruksella, joten niiden menettäminen sijoitusmarkkinoilla tuntuu suurelta vääryydeltä. Jopa yksittäisissä sijoituskohteissa pelko tappioista ohjaa toimintaamme.

Toisaalta me suomalaiset – ja varmaan myös muunmaalaiset – rakastamme vahingoniloa. Siksi minulta kysytään usein pahinta sijoitusvirhettäni. Mokista kysytään paljon enemmän kuin onnistumisista. Vastauksena kysymykseen huonoista sijoituksista löytyisi iso kasa epäonnistuneita osakevalintoja, joita on viime vuosikymmenien aikana tullut tehtyä. Esimerkiksi Nokiassa minä ja moni muukin on käynyt polttamassa rahojaan kurssin lasketellessa vuosituhannen vaihteen 65 eurosta nykyiseen alle viiteen euroon. Myös monta pienempää yhtiötä ja rahastoa on aiheuttanut salkussani reippaita tappioita – ainakin väliaikaisesti.

…vaan se mitä olen jättänyt tekemättä

Kuitenkin pohjimmiltaan minun suurin sijoitusvirheeni ei ole yksikään noista tappiollisista sijoituksista. Suurin sijoitusvirheeni on ollut, että en ole sijoittanut tarpeeksi. Huomioni on kohdistunut liiaksi markkinariskeihin ja oikean ostoajankohdan hakemiseen, mikä on saanut minut turhan varovaiseksi.

Finanssikriisin jälkeen, viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana osakkeet ovat nousseet 350 prosenttia maailmalla. Joukossa on varmasti heikosti menestyneitä osakkeita, mutta mukana on myös moninkertainen määrä osakkeita, joiden arvo on moninkertaistunut. Kuten niin monta kertaa on todettu, osakkeet nousevat paljon useammin ja enemmän kuin laskevat.

Monet hyvät sijoitustilaisuudet ovatkin menneet minulta hukkaan, kun olen jäänyt miettimään, onko nyt oikea aika sijoittaa. Joka päivä olisi ollut hyvä aika sijoittaa koko viimeiset kymmenen vuotta. Arkailun ja pähkäilyn lopputulemana minulla on seissyt nollatuottoisilla tileillä tyhjänpanttina rahaa, joka olisi voinut olla markkinoilla tuottoja tuomassa.

Tämän takia ei kannata miettiä ainoastaan sitä, mitä on tehnyt, vaan myös sitä mitä on jäänyt tekemättä. Tekemättömyys on monesti yhtä kallis virhe kuin rahojen laittaminen sijoituksiin, joiden arvo on laskenut. Vanha suomalainen sanonta kertoo, että kun ei tee mitään, ei voi tehdä virheitä. Taitaa kuitenkin olla niin, että tämäkään kansanviisaus ei pidä paikkaansa.

Lue lisää säästämisestä ja sijoittamisesta

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat