Siirry suoraan sisältöön

Metsänomistajaksi on mahdollista päästä 200 eurolla

Tasaista vakaata tuottoa, mutta pikavoitoista haaveilevalle hötkyilijälle ei paras vaihtoehto. Näin voisi tiivistää metsän sijoituskohteena. Helpointa metsäsijoittaminen on rahastossa.

Artikkeli on ilmestynyt alun perin Yhteishyvässä 6/2020.

 

Metsämarjakausi on ohi, mutta hyvällä tuurilla loppusyksystäkin metsästä voisi löytää suppilovahveroita. Niitä ei kuitenkaan nyt olla etsimässä.

S-Pankin S-Metsärahaston salkunhoitaja Timo Hakulinen on katsastamassa rahaston metsätilaa Uudellamaalla Karkkilassa. Tila on eteläsuomalaisittain suuri, noin 180 hehtaaria.

"Metsäpohja on täällä rehevää ja lehtomaista. Puusto tuntuu kasvavan silmissä. Varttunutta puustoa on runsaasti", Hakulinen esittelee.

Tilan taimikonhoidot tehtiin keväällä, ja hoitosuunnitelma on päivitetty. Hakulinen esittelee, missä voidaan aloittaa hakkuita.

"Vältämme avohakkuita. Rahaston periaate on, että hakkaamme vähemmän kuin mitä puusto kasvaa", Hakulinen kertoo.

Kaikki S-Metsärahaston metsät ovat sertifioituja, eli niitä hoidetaan vastuullisesti ja kestävästi. Sertifioitujen metsien hoidossa ja hakkuissa otetaan huomioon esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ja huolehditaan rauhoitusalueiden ympärille jäävistä kaistaleista sekä turvataan mahdollisuus metsien virkistyskäyttöön.

”Pörssiyhtiö saattaa kaatua, mutta metsä ei koskaan mene konkurssiin.”

Metsätyöt ulkoistettu ammattilaisille

Metsäsijoittajaksi pääsee kaikkein vaivattomimmin rahaston kautta.

Jos metsää haluaa omistaa suoraan, omasta palstastaan on pidettävä huolta ja paneuduttava metsänhoitoon. Rahastossa metsätyöt on ulkoistettu alan ammattilaisille. Rahasto-osuuden omistajan ei tarvitse viettää kesälomaansa vesakkoa raivaamalla.

Rahasto myös tasaa metsän omistamisen riskejä. Jos myrsky kaataa oman metsätilan puuston ennen aikojaan, menetys voi olla iso. Rahastossa yksittäisen alueen vaurioita paikataan muiden metsätilojen tuotoilla. Sama pätee esimerkiksi alueellisiin lumivaurioihin tai tuholaisiin.

S-Metsärahaston metsät sijaitsevat pääosin Suomessa, suurimmaksi osaksi Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Tuoreimmat metsätilahankinnat ovat Virosta, josta rahasto hankki kesällä noin 2000 hehtaaria metsää.

Suositellaan pitkän aikavälin säästämiseen

S-Metsärahasto aloitti nelisen vuotta sitten, ja sillä on nyt noin 8 000 osuudenomistajaa.

Euromääräisesti mitattuna noin puolet omistajista on institutionaalisia sijoittajia, eli yrityksiä ja muita organisaatioita. Toinen puolisko on varakkaita yksityishenkilöitä ja tavallisia kuluttajia. S-ryhmän jäsen pääsee osuudenomistajaksi jo 200 eurolla.

Sijoittamista aloittavaa kehotetaan selvittämään, minkä verran riskiä on valmis sietämään. Vanhan tutun säännön mukaan voitot voivat olla sitä suurempia, mitä enemmän ottaa riskiä.

Finanssivalvonta laskee S-Metsärahaston kuuluvan korkeaan riskiluokkaan, kuten kaikkien muidenkin kiinteistörahastojen. Tämä perustuu siihen, että metsää ei saa realisoitua yhtä nopeasti kuin esimerkiksi osakkeita. Rahasto-osuuksia voi myös lunastaa vain kahdesti vuodessa.

Hakulinen huomauttaa, että pitkällä aikavälillä metsä ei ole sijoituskohteena suhdanneherkkää.

"Rahastoa suositellaankin pitkän aikavälin säästämiseen."

Hakuliselle itselleen metsä tarkoittaa pysyvyyttä.

"Pörssiyhtiö saattaa kaatua, mutta metsä ei koskaan mene konkurssiin. Sitä onkin pyrittävä hoitamaan mahdollisimman hyvin."

Salkunhoitajan mukaan suomalainen metsä on pääosin hyvin hoidettua ja nuorta, keski-iältään noin 50-vuotiasta. Puustomäärä hehtaaria kohti on noin 90–100 kuutiota, mikä on kohtuullisesti.

Tutustu S-Metsärahastoon

Tee merkintä S-Metsärahastoon 15.3. klo 16 mennessä.

OSTA RAHASTOA

Ovatko yhteystietosi ajan tasalla?

Päivitä yhteystietosi S-mobiilissa tai osoitteessa s-käyttäjätili.fi. Samalla voit antaa sähköisen markkinointiluvan ja pysyt ajan tasalla palveluistamme ja asiakasomistajaeduistamme.

Kirjaudu S-käyttäjätilille ja päivitä yhteystiedot: 

Päivitä tiedot


Asiakasomistajuus-osiossa voit päivittää markkinointiluvat: 

Päivitä markkinointiluvat