Siirry suoraan sisältöön

S-Pankin tarjoamat henkilöstöedut

 

S-ryhmäläisenä sinä ja samaan asiakasomistajatalouteen kuuluvat perheenjäsenesi pääsette hyötymään S-Pankin tarjoamista henkilöstöeduista. Lisäksi saatte käyttöönne S-Pankin maksuttomat palvelut − pankkitilin, maksukortin sekä verkko- ja mobiilipankin.

S-Pankki tarjoaa yhteneväiset henkilökuntaedut S-ryhmän, LähiTapiolan, Elon ja Turvan henkilökunnalle.

Tutustu etuihin

Etujen voimassaolo

Asiakasedut ovat voimassa toistaiseksi, ja S-Pankki-konsernilla on oikeus muuttaa niitä. Myös käyttöön otettuihin etuihin voidaan S-Pankki-konsernin päätöksillä tehdä muutoksia. S-Pankki-konsernilla on oikeus halutessaan tarkastaa työnantajalta henkilökuntatiedon ajantasaisuus. 

Etuun ovat oikeutettuja:

    • S-ryhmän henkilökuntaan kuuluva vakituisessa tai määräaikaisessa työsuhteessa oleva koko- ja osa-aikainen S-ryhmän työntekijä. Etuihin ovat oikeutettuja myös samassa taloudessa ja postiosoitteessa asuvat perheenjäsenet. Myös S-ryhmän eläkeläiset ja heidän puolisonsa ovat oikeutettuja etuihin tietyin edellytyksin. Huomioithan, että etuus poistuu asiakasomistajatalouteesi kuuluvalta henkilöltä, mikäli hän poistuu henkilökuntaan kuuluvan asiakasomistajataloudesta. Henkilökuntaetuisen asuntolainan hakijana on aina oltava joko yksin tai toisena hakijana S-ryhmän henkilökuntaan kuuluva.    
    • Vakuutusyhtiöiden henkilökuntaan kuuluva työsuhteessa oleva työntekijä (ei eläkeläinen eikä työntekijän perheenjäsen). Etujen saaminen edellyttää, että S-Pankki on saanut tiedon työsuhteesta työnantajayritykseltä työntekijän suostumuksella.

Mikäli irtisanoudut tai työsuhteesi muuten päättyy, ehdot muutetaan palveluhinnaston mukaisiksi vastaamaan ulkoisten asiakkaiden ehtoja. S-Lainan ja asuntolainan osalta henkilökuntahintainen marginaali jää voimaan olemassa olevien sopimusten osalta päättymishetkeensä asti myös työntekijän irtisanoutuessa tai työsuhteen päättyessä.

Vaihda S-Pankkiin

Siirtämällä palkkasi ja muut mahdolliset etuutesi (esim. lapsilisät) S-Pankkiin, saat parhaan hyödyn irti palveluistamme. Palkansiirto S-Tilille käy näppärästi verkkopankissa tai oheisella lomakkeella, jonka voit palauttaa esimiehellesi, S-Pankin asiakaspalvelupisteeseen tai omaan palkkakonttoriisi.

S-Tilisi tilinumeron voit tarkistaa asiakaspalvelupisteestämme, S-Asiakaspalvelusta, verkkopankista tai S-mobiilista. Etuuksien ohjaaminen S-Tilille onnistuu ilmoittamalla S-Tilin numero etuuden maksajalle. 

Palkansiirtolomake S-ryhmän henkilökunnalle 

Ohjeet palkansiirtoon muille perheenjäsenille

 

Varaa aika ja tule käymään

Jos sinulla ei vielä ole S-Pankin verkkopankkitunnuksia tai haluat apua pankkiasiointisi siirtämiseen toisesta pankista S-Pankkiin, niin tule käymään ja hoidetaan asia yhdessä kuntoon. 

Lähes 100 asiakaspalvelupistettämme palvelevat sinua Prismoissa, useimmissa Sokoksissa ja valikoiduissa S-marketeissa kautta maan. Olemme avoinna myös iltaisin ja lauantaisin. Voit hoitaa asiasi jonottamatta varaamalla ajan asiakaspalvelupisteelle näillä paikkakunnilla. Halutessasi voit tulla myös ilman ajanvarausta.

VARAA AIKA

Etsi lähin toimipaikka

Jäikö jokin askarruttamaan?

Jos haluat kysyä lisää S-Pankin tarjoamista henkilöstöeduista, soita asiakaspalveluumme, puh. 010 76 5800 ma–to klo 9–20, pe klo 918 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min.), vastaamme mielellämme.