5 vinkkiä sijoittamista harkitsevalle

Sijoituskirjailija Ninni Myllyoja vakuuttaa, että sijoittaminen tuo mielenrauhaa ja turvaa tulevaisuuteen. 

 

Sijoittaminen on Ninni Myllyojalle säästämistä hyvän ja pahan päivän varalle. Se on elämäntapa, joka turvaa tulevaisuutta.

– Jos sijoitat vuosia, varallisuutesi kasvaa todennäköisesti suuremmaksi kuin mitä kertyisi pankkitilille. Kymmenien vuosien sijoittaminen voi tehdä sinusta jopa rikkaan, perustelee Myllyoja. Myllyoja tituleeraa itseään ’perussäästäjäsijoittajaksi’, mutta suomalaisille hän on tullut tutuksi sijoituskirjojensa myötä.

Omaa taloutta ei saa vetää liian tiukalle, Myllyoja kuitenkin huomauttaa.

– Raha on tarkoitettu elämiseen, eikä sen kerääminen ole itseisarvo.

Ninni Myllyojan vinkein kuka tahansa voi ryhtyä säästäjäksi.

Päätä, että laitat joka kuukausi esimerkiksi 10 prosenttia tuloistasi säästöön.

1. Siirrä tietty prosentti säästöön

Tee säästösuunnitelma vuosiksi, mielellään loppuelämäksi. Säästäminen ei ole projekti vaan jatkumo. Selvitä esimerkiksi netistä löytyvien laskureiden turvin, miten paljon rahaa tilillesi tulee ja miten paljon jää yli pakollisten menojen jälkeen. Ylimääräistä rahaa ei ole mikään pakko kuluttaa, vaan se kannattaa laittaa sivuun tulevaisuutta varten. Päätä, että laitat joka kuukausi esimerkiksi 10 prosenttia tuloistasi säästöön.

2. Pohdi, millainen sijoitustapa sinulle sopii

Mikä sitten on hyvä koti säästöillesi? Se ratkeaa punnitsemalla, mikä sijoitustapa tuntuu sinulle sopivalta: Oletko kiinnostunut yrityksistä ja niiden seuraamisesta – ja sitä myöten osakesijoittamisesta? Vai tuntuvatko rahastot sinulle helpommalta tavalta sijoittaa?

Erilaisiin sijoituksiin liittyy erilainen riski, joten aloita pohtimalla, millaista riskiä voit sietää ja millaista tuottoa toivot. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä: mitä korkeampi riski, sitä parempi mahdollisuus suureen tuottoon ja päinvastoin.

3. Ota selvää sijoituskohteista

Tutustu erilaisiin rahastoihin tai – jos olet kiinnostunut osakesijoittamisesta – erilaisiin yrityksiin ja niiden liiketoimintaan. Voit aloittaa myös siitä, että rajaat pois rahastot tai yritykset, joihin et halua sijoittaa tyyliin ”tupakkayhtiöön tai aseteollisuuteen en ikimaailmassa sijoita”.

4. Laita reippaasti toimeksi

Jos tililläsi on rahaa, tee rohkeasti ensimmäinen rahasto- tai osakeostos. Älä siirrä sijoittamisen aloittamista tulevaisuuteen. Ostaminen on yhtä helppoa ja vaivatonta kuin tilinkäyttö. Jos osaat käyttää verkkopankkia, osaat myös sijoittaa. Hajauttamalla ajallisesti eli ostamalla sijoituksia pidemmän ajan kuluessa vähennät riskiä, että sorrut ostamaan markkinan ollessa liian kuuma ja hintojen korkealla. Jos kurssit lähtevät laskuun, saat ostoksia alehintaan.

5. Ole pitkäjänteinen realisti

Päätä säästää pitkäjänteisesti – useampia vuosia – niin pääset hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna markkinoiden sahausliikkeet myös tasaantuvat.

Muista kuitenkin aika ajoin tarkistaa, miten ostostesi arvo kehittyy. Myy sijoituksesi pois, jos et enää usko yritykseen tai jos hankkimasi rahasto muuttaa sijoituskohteitaan tai toimintaansa suuntaan, josta et pidä tai jota et ymmärrä.

 

Esimerkkilaskelma havainnollistaa korkoa korolle -ilmiön voimaa. Jos säästät 100 € kuukaudessa tilille, jonka tuotto on 0 %, säästöjä kertyy 20 vuodessa yhteensä 24 000 euroa. Jos säästäisit saman kuukausisumman esimerkiksi osakepainotteiseen rahastoon, joka tuottaisi vuosittain 7 %, sijoituksesi loppusumma voisi olla yli 51 000 euroa 20 vuoden kuluttua.

7 prosentin vuotuinen tuotto on esimerkki, joka perustuu osakemarkkinoiden pitkän aikavälin keskimääräisiin tuottoihin. On hyvä muistaa, että yleisesti ottaen sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, että sijoituksista saatava tuotto voi vaihdella, että alun perin sijoittamaansa rahasummaa ei välttämättä saa takaisin ja että sijoitusten aiemmat tuotot eivät takaa tulevia tuottoja.