S-Pankin tilivalikoimassa on kolme tilityyppiä: käyttötili, säästötili ja määräaikaistili. S-Pankki pyrkii aina maksamaan näille tileille markkinatilanteeseen nähden kilpailukykyistä korkoa.
Selkeä valikoima on tuonut S-Pankkiin reilussa kahdessa ja puolessa vuodessa noin 1,5 miljardia euroa yksityishenkilöiden talletuksia. Samaan aikaan yksityishenkilöiden talletukset Suomessa toimivissa pankeissa ovat kasvaneet hieman yli 13 miljardilla eurolla. S-Pankin osuus kasvusta on ollut tänä aikana noin 12 prosenttia.
S-Pankin markkinaosuus yksityishenkilöiden talletuksista on kasvanut pankin avaamisesta lähtien lähes katkeamatta. S-Pankin alkuperäinen talletuskanta muodostui, kun osuuskauppojen säästökassoista ja huoltokonttoreista siirtyi 829 miljoonaa euroa uuden kauppapankin tileille. Tuolloin markkinaosuus oli noin 1,3 prosenttia.
Suomessa toimivissa pankeissa oli vuoden 2010 kesäkuussa yhteensä noin 76 miljardia euroa yksityishenkilöiden talletuksia. S-Pankin markkinaosuus tästä oli 3,11 prosenttia eli vajaat 2,4 miljardia euroa.
S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula uskoo sekä talletusten kokonaismäärän että S-Pankin
markkinaosuuden kasvavan tulevina vuosina.
”Talouden taantuma on opettanut kuluttajat arvostamaan kohtuullisen tuottavia ja turvallisia vaihtoehtoja. Yhä harvempi haluaa enää ottaa kohtuuttomia riskejä omilla säästöillään”, hän
sanoo.