printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 1,5 % S-Tili 0,1 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Sisältö

Asiakasomistajuus ja pankki - Usein kysyttyä

Miksi S-Pankki on perustettu?
Säästökassatoiminnan taustalla olevaan lainsäädäntöön tehtiin muutos vuonna 2003. Lakimuutokset määrittävät, että avistaehtoisten säästökassatilien yläraja on 6 000 euroa asiakasta kohden vuoden 2008 alusta alkaen. Säästökassat on lopetettava viimeistään vuonna 2013, jonka jälkeen on mahdollista tarjota vain asiakastilejä, joilla ylärajana on 3 000 euroa.

S-Pankin toiminnan tavoitteena on rahoituspalveluiden kehittäminen asiakasomistajien eduksi. Ensisijaisesti S-ryhmän pankki palvelee asiakasomistajia, joille kohdennetaan pankin tarjoamat edut. Palvelut rakentuvat säästökassa-aikaisten tili- ja korttipalveluiden ympärille. Rahoituspalveluiden kehittäminen ei muuta päivittäistä liiketoimintaa S-ryhmän toimipaikoissa.

Miksi asiakasomistajan pitää olla S-Pankin asiakas?
Osuuskaupan päätöksen mukaisesti rahana maksettavat edut maksetaan S-ryhmän oman rahalaitoksen kautta. Jokaisella asiakasomistajalla pitää olla tili S-Pankissa saadakseen Bonuksen ja muut rahana maksettavat asiakasomistajaedut.

Millaisia S-Pankin palvelut ovat?
S-Pankin kautta voit maksaa laskuja, se tarjoaa monipuolisia tilejä säästämiseen ja jokapäiväiseen käyttöön, useita korttivaihtoehtoja, nopean verkkopankin sekä kulutusluottoja oman tarpeesi mukaan. Lisäksi Bonus ja maksutapaetu maksetaan suoraan asiakasomistajan S-Pankissa olevalle tilille.

Asuntolainat, vakuutukset tai rahastosijoittaminen eivät kuulu S-Pankin palveluvalikoimaan. S-Etukorttiin voit hakea lisäominaisuuksia, kuten Visan. Uudella monipuolisemmalla maksukortilla voit maksaa myös muissa kuin S-ryhmän toimipaikoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Visallisella kortilla voit myös nostaa käteistä Suomessa kaikista Ottopisteistä sekä Visa-automaateista ympäri maailman.

Missä S-Pankki toimii?
S-Pankki toimii S-ryhmän yli 1 500 toimipaikassa ja on avoinna silloin kuin toimipaikatkin. Helppokäyttöinen verkkopankki toimii vuorokauden ympäri. Saat asiakaspalvelua myös soittamalla S-Pankki Asiakaspalveluun.

Prismojen infot, Sokosten neuvonnat ja suurimmat S-Marketit toimivat S-Pankin asiakaspalvelupisteinä ja niissä voit hoitaa laajasti pankkiasioitasi. Niissä voit muun muassa tehdä tilisopimuksen, tilata kortin, hakea luottoa ja hankkia pankkitunnukset. Voit myös tallettaa ja nostaa käteistä.

ABC-liikennemyymälät, pienemmät S-Marketit, Salet ja Alepat ovat S-Pankin asiointipisteitä. Niissä voit hoitaa pankkiasioitasi lomakkeiden avulla. Voit myös jatkossa tallettaa ja nostaa käteistä toimipaikkojen kassoilla, kuten tähänkin asti.

Mitkä ovat asiakasomistajien edut verrattuna muiden pankkien tarjoamiin etuihin?
Asiakasomistajuuteen toimintansa perustavassa S-Pankissa voit hoitaa päivittäiset raha-asiasi omassa kaupassasi. Muihin pankkeihin verrattuna S-ryhmällä on erinomaiset mahdollisuudet kehittää esimerkiksi korttituotteita asiakasomistajien tarpeista lähtien. 

Miten saan maksutapaetua?
Maksutapaetu on osuuskaupan asiakasomistajaetu. Kun maksat ostoksesi S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa Suomessa, saat maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoksistasi 0,5 % maksutapaedun. Maksutapaetua kertyy kaikilla S-Etukortin maksuominaisuuksilla. Valitse itse, maksatko ostoksesi suoraan pankkitililtäsi vai luotolla. Maksutapaetu kertyy kaikkien samaan asiakasomistajatalouteen kuuluvien S-Etukorteilla.

Maksutapaetu lasketaan pääsääntöisesti koko oston loppusummasta. S-ryhmän autokaupoissa saa maksutapaetua huolloista, varaosista ja tarvikkeista. Auton ostamisesta ei maksutapaetua makseta. Agrimarketeissa ja S-Rautamarketeissa maksutapaetua kertyy kaikista niistä ostoista, joista Bonustakin kertyy.

Kuukauden ostoista kertynyt maksutapaetu maksetaan asiakasomistajatalouden pääjäsenen etujen maksutilille S-Pankkiin.

Miten toimin, kun nimeni on muuttunut?
S-Pankki saa muuttuneet nimitiedot automaattisesti Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä noin kahden viikon kuluttua muutoksesta. Mikäli ilmoitat muuttuneen nimesi tätä ennen S-Pankille, voit tehdä tämän asiointipisteessä näyttämällä maistraatista saatavan otteen väestötietojärjestelmästä sekä voimassa olevan viranomaisen myöntämän virallisen henkilöllisyystodistuksen vanhalla nimelläsi.

Saadaksesi jo olemassa olevan maksukortin uudella nimellä, tulee sinun uusintatilata kortti - kortti ei uusiudu automaattisesti. Mikäli uusi nimi on jo tullut S-Pankkiin väestötietojärjestelmästä, riittää että laitat verkkopankin kautta viestin, missä pyydät kortin uudella nimellä. Tai voit asioida S-Pankin asiakaspalvelupisteessä, tarvittaessa em. asiapapereiden kanssa.

« Takaisin

 

Sivun alkuun

Alatunniste