printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 1,5 % S-Tili 0,1 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Ala navigaatio

 

Sisältö

S-Pankin kortit käyvät kaupaksi

23.4.2009
Vuoden 2009 kolme ensimmäistä kuukautta kertovat kiinnostuksesta S-ryhmän oman pankin maksuttomia pankkipalveluita kohtaan.

S-Pankki myönsi tammi–maaliskuussa Visa-ominaisuudella varustettuja S-Etukortteja (Visa Credit/Debit ja Visa Debit) yhteensä 49 997 kappaletta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Visa-ominaisuudella varustettujen S-Etukorttien määrä kasvoi 35,2 prosenttia.

– Yleisen korkotason laskiessa pankkien tarjoamat muut edut korostuvat, kun arvioidaan asiakkuuden palkitsevuutta. S-Pankin peruspankkipalveluiden maksuttomuus on näkynyt muun muassa Visa-korttien kysynnän selkeänä kasvuna, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

S-Pankin asiakasmäärä kasvoi alkuvuonna 34 880 asiakkaalla. Verkkopankin käytön mahdollistavia pankkitunnuksia myönnettiin 49 330 asiakkaalle.

S-Pankin henkilöasiakastalletusten määrä kasvoi tammi–maaliskuussa 102 miljoonalla eurolla. Henkilöasiakastalletusten määrä oli maaliskuun lopussa 1 879 miljoonaa euroa.

 

Sivun alkuun

Alatunniste