printLogo

S-Pankki.fi -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

S-Prime 1,5 % S-Tili 0,1 %
|

Haku

Sisällysluettelo

 

Murupolku

Ala navigaatio

 

Sisältö

S-Pankin tulos tammi–maaliskuulta 3,2 miljoonaa euroa

6.5.2009

S-ryhmän oman pankin, S-Pankin, tulos vuoden 2009 tammi–maaliskuussa oli 3,2 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona tulos oli -1,8 miljoonaa euroa.

– Tuloskehitys perustuu korkokatteen ja palkkiotuottojen huomattavaan kasvuun, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

Korkokate oli tammi–maaliskuussa 10,9 miljoonaa euroa eli 130 % suurempi vuoden 2008 alkuun verrattuna. Palkkiotuotot puolestaan kasvoivat noin 15 prosenttia.

Ylihurulan mukaan tulosta voidaan pitää erinomaisena siihen nähden, että S-Pankilla on vasta toinen toimintavuosi meneillään.

S-Pankin asiakasmäärä kasvoi tammi–maaliskuussa 34 880 asiakkaalla. Verkkopankin käytön mahdollistavia pankkitunnuksia myönnettiin 49 330 asiakkaalle.

Henkilöasiakastalletusten määrä S-Pankissa kasvoi alkuvuonna 102 miljoonalla eurolla. Henkilöasiakastalletusten määrä oli maaliskuun lopussa 1 879 miljoonaa euroa.

S-Pankki myönsi tammi–maaliskuussa Visa-ominaisuudella varustettuja S-Etukortteja (Visa Credit/Debit ja Visa Debit) yhteensä 49 997 kappaletta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Visa-ominaisuudella varustettujen S-Etukorttien määrä kasvoi 35,2 prosenttia.

– Yleisen korkotason laskiessa pankkien tarjoamat muut edut korostuvat, kun arvioidaan asiakkuuden palkitsevuutta. S-Pankin peruspankkipalveluiden maksuttomuus on näkynyt muun muassa Visa-korttien kysynnän selkeänä kasvuna, sanoo Ylihurula.

 

Sivun alkuun

Alatunniste